maanantai 6. kesäkuuta 2016

Zoo City - Eläinten valtakunta: Lauren Beukes

Zoo City - Eläinten valtakunta: Lauren Beukes. Suomentanut Tytti Viinikainen. Aula & Co 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2010): Zoo City


"Zinzillä on selässään laiskiainen, taito kirjoittaa toimivia nigerialaiskirjeitä ja maaginen kyky löytää kadonneita esineitä. Kun hänen viimeisin asiakkaansa, vanha nainen, kuolee ja poliisi takavarikoi hänen palkkionsa, Zinzin on suostuttava tehtävään jota hän inhoaa: etsimään kadonnutta henkilöä.

Salamyhkäinen musiikkituottaja Odi Huron palkkaa hänet etsimään kadonnutta teinitähteä ja keikka saattaa olla Zinzin tie vapauteen, pois Zoo Cityn saastaisesta slummista jossa rikolliset eläinkumppaneineen elävät helvetillisen pohjavirran pelossa.

Sen sijaan tehtävä sinkoaa Zinzin yhä syvemmälle rikosten ja taikuuden vääristämän kaupungin ytimeen, jossa hänen on kohdattava elettyjen elämien synkät salaisuudet – myös omansa."

Oma arvio:

Minun ennakko-oletukseni tästä kirjasta eivät vastanneet todellista kansien välistä sisältöä. Nimi Zoo City sai minut jotenkin (lapsekkaasti) ajattelemaan, että eläimet olisivat vallassa Johannesburgin kaupungissa. Eläimillä on toki oma, tärkeä roolinsa kirjassa, mutta ei nyt ihan niin vaikuttava, kuin ajattelin. Eläimet ovat rikoksen tehneiden ihmisten syntipukkeja, erottamattomia henkiolentoja, jotka tuntevat isäntäihmisensä tunteet ja aistimukset. Tämä eläimen ja ihmisen välinen symbioosi on kuitenkin yksisuuntainen, mutta ihminen kokee todella voimakasta ahdistusta, jos joutuu eroon eläimestään.

Eläimellistettyjä ihmisiä hyljeksitään, heitä pidetään saastaisina ja epäilyttävinä ihmisen kuvatuksina. Jotkut uskovat, että henkieläinten raajoista ja muista ruumiinosista saadaan parantavia aineita, joista voi tehdä mutia, ihmeitä tekevää lääkettä.

Lopettakaa pelleily, hyvät ihmiset. Elukat eivät ole ihmisiä. Sen voi päätellä jo nimestä. Elukat. Eläimelliset. Aposymbioottiset. Tai mikä nyt tällä viikolla onkaan poliittisesti korrekti nimitys. Apo niin kuin apina, apo niin kuin apokalypsi. On kyse salaisesta sodasta kunnon kansalaisia vastaan, apojen oikeuksien varjolla.

Päähenkilö Zinzi kulkee laiskiainen selässään ja omaa kyvyn löytää kadonneita esineitä. Hän joutuu keskelle kummallisten asioiden vyyhtiä, kun eräs hänen asiakkaansa on murhataan ja  lähtee vastahakoisesti  selvittämään kadonneen poptähden Songwezan katoamistapausta, vaikkei yleensä ota etsittäväkseen ihmisiä.

 Zinzi on mainio persoona: hän ei jää neuvottamaksi juuri missään tilanteessa, hän on suorapuheinen ja räväkkä nainen. Hänen suhteensa suurikokoisen vartijamies Benoîtin (ja hänen mangustinsa) kanssa ei ole siirappinen nyyhkytarina, vaan mutkattoman suora ollen silti lämminhenkinen. Vailla sitoumuksia, sillä mies aikoo  vielä etsiä sodan takia kadoksiin joutuneen perheensä käsiinsä.  Zinzi tietää tämän, muttei halua ajatella sitä. Zinzi on myös sekaantunut huijausbisnekseen, jossa hän lähettää rahanpyyntöviestejä hyväuskoisille lahjoittajille. Hän on entinen narkkari, mutta laiskiainen ei anna hänen enää käyttää huumeita, sillä ne vaikuttaisivat myös siihen.

En nyt osannut mitenkään kiintyä Zinzin selässä roikkuvaan laiskiaiseen, vaikka ihan hauska tapaus tämä onkin huitoessaan ja naksuttaessaan. Alussa minun oli hirveän hankala tajuta, mitä tämä koko eläimellistämisjuttu on, mutta kyllä se kirjaa pidemmälle luettuani avautui.

"Sinun pitää lakata taistelemasta vastaan", hän sanoo ja täräyttää mukin vasten suutani niin lujaa, että puren vahingossa huultani. Kun vedän henkeä iskun voimasta, osa töhkästä valuu kurkustani alas. Se maistuu lämpimältä, karvaalta ja makealta, kuin murskatuilta toukilta jotka ovat syöneet mädäntynyttä viemärirottaa. Paskalta, kuolemalta ja laholta. Laiskiainen liukuu alas selästäni yhtäkkisen velttona kuin säkillinen hukutettuja kissanpoikia. Minä putoan kontilleni kakoen ja henkeä haukkoen, mutta ulos tulee vain pitkiä sylkinoroja. Ja sitten alkavat kohtaukset.

Kirjassa parasta on Etelä-Afrikkalaisen musiikkibisneksen kuvaus, Johannesburgin kaupungin syke, jonka ihan aistii lukiessaan sekä erikoisten henkilöhahmojen räväkät dialogit. Minkäänlaisia ylitsevuotavia hehkutusfiiliksiä en silti tästä saanut, mutta nautin lukemastani. Lauren Beukes käyttää tekstissään valtavasti vertauksia, joita aloin jo ihan odottaa lukiessani. Fantasiaa kirjassa on sen verran hienovaraisesti, että tätä voi huoletta lukea sellainenkin, joka ei ole ennen kyseistä lajia lukenut.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Zoo City muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko Saari)
Ullan luetut kirjat
Rakkaudesta kirjoihin
Kirjan vuoksi




1 kommentti:

Kirjahilla kirjoitti...

Luin tämän englanniksi joku vuosi sitten ja tykkäsin paljon! Tuli mieleen Philip Pullmanin Universumin tomu-trilogia, paitsi tietenkin tämä on paljon synkempi ja vähemmän maaginen.