sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 3: Liisan seikkailut ihmemaassa: Lewis Carroll

Liisan seikkailut ihmemaassa: Lewis Carroll. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner. Kuvittanut John Tenniel. Kolmas painos (yhteisnide). Gummerus 2010. 

Englanninkielinen alkuteos (1865): Alice's Adventures in Wonderland

"Maailman rakastetuimpiin kuuluvasta sadusta on nähty lukemattomia versioita niin kirjoissa kuin elokuvissakin. Kaikkein ihmeellisin on kuitenkin Lewis Carrollin alkuperäinen tarina, joka kiehtoo niin suurten kuin pienten lukijoiden mielikuvitusta vuosikymmenestä toiseen.

Liisa näyttää tien ihmeelliseen maailmaan, jossa kaikki on nurinpäin eikä mikään ole sitä miltä näyttää. Herttuatar, Hatuntekijä, Valkoinen Kani ja monet muut lumoavat hahmot heräävät eloon Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin hersyvässä suomennoksessa. John Tennielin alkuperäinen kuvitus vuodelta 1865 ei ole menettänyt hitustakaan loistostaan."


Oma arvio:


Taas on tullut se aika vuodesta, kun on aika kehua ja ylistää itseään loistosuorituksesta, nimittäin tänään on aika julkistaa järjestyksessään kolmas Kirjabloggaajien lukuhaaste -bloggaus. Haasteen tarkoituksena on saada bloggaajat lukemaan jokin itse klassikoksi määrittelemänsä kirja, jota ei ole häpeäkseen saanut koskaan luettua. Ei ole väliä, onko klassikko lasten-, nuorten- vai aikuisten kirja, ja itse klassikon määritelmäkin on häilyvä. Tämä on ollut mahtava perinne, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään. Tänä vuonna klassikkohaastetta luotsaa Marile blogissaan 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, kiitos hänelle! Käy toki kurkkaamassa myös muiden haastebloggauksia.


Viimeksi olen lukenut seuraavat klassikot:


Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.Kulttuuripohdintoja): Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling
Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 1 (Reader, why did i marry him): Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

Liisan seikkailut ihmemaassa on ikivanha satu, jonka olen nähnyt joskus elokuvana, mutten koskaan lukenut kirjana. Nyt luin tämän ääneen kahdeksanvuotiaalle tyttärelleni, ja vietimme kirjan parissa hyvin mielenkiintoisia hetkiä. Välillä olimme hyvinkin ihmeissämme, välillä hiukan pitkästyneitä, välillä odottavaisia. Joskus meitä hiukan huvittikin.

Liisa on mielenkiintoinen päähenkilö, jolla on melkoinen taipumus yksinpuheluun. Hän hämmästelee ääneen asioita ja makustelee sanoja. Hän on luonteeltaan utelias, rohkea, pelkäämätön ja sanavalmis, mutta silti tahdikkaan hyväkäytöksinen, herkkä ja lämminsydäminen. Täydellinen tyttösankari siis. Hän ei välitä äkäisestä kuningattaresta, joka uhkaa lyödä kaikilta pään poikki. Hiukan hän myös piikittelee hiirelle puhumalla toistuvasti kissastaan, vaikka se on tälle arka aihe.

Kirjassa on hyvin vahvassa pääosassa runot, lorut ja kielellä leikittely. Koska ihmemaassa kaikki on vähän vinksallaan, Liisa joutuu harmistumaan monesti, kun ei osaa lausua tuntemiaan loruja oikein, vaan kaikki sanat tuntuvat menevän väärinpäin. Lisäksi hän ei tunnu olevan koskaan sopivan kokoinen: milloin hän kutistuu, milloin kasvaa niin, että talot rikkoontuu. Läpi koko tarinan Liisa joutuu tasapainottelemaan erilaisten taikajuomien  ja -sienien avulla kokoaan tilanteeseen sopivaksi.

Meidän suosikkihahmomme kirjassa on tyhjästä esiin ilmestyvä ja taas katoava sarkastinen irvikissa, Mörökölli.




-En voi auttaa, sanoi kissa, - me olemme kaikki täällä hulluja. Minä olen hullu. Sinä olet hullu.
Kuinka sinä voit tietää että minä olen hullu?
- Sinun täytyy olla, sanoi kissa. - Muuten et olisi tullut tänne.

Välillä tarina käy hiukan puuduttavaksi jaaritteluineen. Valekilpikonnan pitkä tarina ei tuntunut meistä kovinkaan kiinnostavalta, ja myös kirjan lopussa oleva oikeudenkäynti syödyistä piparkakuista haukotutti. Silti Liisan seikkailut viihdyttivät meitä omalaatuisuudellaan, ja on mahtavaa, että näinkin vanha satu jaksaa kiinnostaa tytärtäni. Myös John Tennielin kuvitus hivelee silmiäni. Jatkamme tästä samaan hengenvetoon jatko-osan, joka on samassa niteessä, eli 1875 julkaistun Liisan seikkailut peilimaailmassa. Elokuvat aiomme myös katsoa.

Olen siis taas saanut sivistettyä itseäni (ja samalla lastani) mahtavalla satuklassikolla ja voin taputtaa itseäni hellästi päähän. Hyvä minä! Puolen vuoden päästä uusi haaste ja uudet kujeet.

Arvosanani kirjalle 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Liisan seikkailut ihmemaassa muissa blogeissa:

 Yöpöydän kirjat
Matkalla Mikä-Mikä-maahan
Koko lailla kirjallisesti
Sallan lukupäiväkirja
Jokken kirjanurkka

Liisan seikkailut peilimaailmassa: Lewis Carroll. Suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner. Kuvittanut John Tenniel. Kolmas painos (yhteisnide). Gummerus 2010.

Englanninkielinen alkuteos (1875): Through the Looking Glass.

Oma arvio:

Liisa miettii, millaista olisi mennä peilin taakse ja millainen olisi maailma siellä. Kohta hän huomaakin humpsahtaneensa peilin toiselle puolelle, missä kaikki on nurinkurin ja totaalisen vinksallaan. Kun Ihmemaassa oli hahmoja pelikorteista, peilintakamaassa seikkailevat shakkinappulat: on röyhkeä, mutta hiukan reppana punainen kuningatar ja käsillä viuhtova valkoinen kuningatar. Identtiset kaksoset Tittelitom ja Tittelityy ovat melkoisen teräväkielisiä kavereita, jotka kertovat lorun Mursusta ja Nikkarista.  Liisa kohtaa myös aidalla istuvan Tyyris Tyllerön, jonka hahmo on ikimuistettava.

Minusta mieleenpainuvin on valkoinen ritari, jonka Liisa kohtaa metsässä. Ritari kantaa satulassa omia, melko hupsuja keksintöjään, eikä pysy montaa sekuntia kauempaa ratsunsa satulassa, vaan muksahtelee alas tuon tuostakin.

- Miten voit puhua noin rauhallisesti, vaikka seisot päälläsi, kysyi Liisa ja tarttui Valkoisen Ritarin jalkoihin ja veti häntä ojan reunalle.
Ritari näytti hämmästyneeltä.
- Ei merkitse mitään, kuinka päin seison, hän sanoi. - En ajattele jaloillani. Päinvastoin, keksintöjen teko sujuu vain helpommin kun seisoo päällään.

Tyttäreni mielestä mukavinta kirjassa on kukkaniityn puhuvat kukat. Minua vain hiukan häiritsi, kuten muidenkin hahmojen kohdalla se, miksi kaikki on kamalan koppavia, viisastelevia, sarkastisia tai muuten vain töykeitä. Tytärtäni häiritsi myös se, miten eri hahmot tulevat ja menevät - aina kun Liisa tapaa jonkun, se häviää hetken kuluttua jonnekin ja pian mukaan tarinaan tulee uusi hahmo.

Lopussa Liisa saa kruunun päähänsä ja hän pääsee maailman kummallisimpaan juhlaan, missä ruokalajit ovat eläviä. Tyttäreni mielestä on tosi hauskaa, kun Liisasta tulee kuningatar. Pian Liisa kuitenkin herää kissanpentu sylissään ja tajuaa nähneensä vain unta. Vai oliko se unta sittenkään? Sitä me pohdimme, mutta  tyttäreni mielestä sen täytyi olla unta, koska tarinassa välillä viitattiin siihen, miten Liisa kertoi myöhemmin tapahtumista sisarelleen. Minä taas haluaisin uskoa, että Liisa ihan oikeasti oli peilimaailmassa.

Tytön mielestä kirja loppui liian hauskaan kohtaan ja olisi siis saanut olla pidempi. Erityisesti Liisan kissoista, Millistä ja Killistä hän olisi halunnut lukea enemmän, mutta ne ovat vain tarinan taustalla alussa ja lopussa. Minulle alkoi jo riittää tämä psykedeelinen tarina, joka vaikutti välillä ihan kuin se olisi pöllyssä kirjoitettu. Tytön mielestä osa runoista olisi voinut jäädä pois, mutta osasta hän piti, niinkuin Mursu ja Nikkari -runosta.

Tytön mielipide kirjasta:








Minä annan arvosanan 3+

Liisan seikkailut peilimaailmassa muissa blogeissa:

Hurja hassu lukija
Ihminen välissä - enimmäkseen asian vierestä

Osallistun samalla tällä kirjalla Kirjavat kissat -lukuhaasteesteeseen.


*******************************

Liisan seikkailuista on tehty useitakin elokuvasovituksia, mutta tunnetuimmat lienee nämä kolme:

Disneyn tuottama piirrosanimaatio vuodelta 1951 (ohjaajat Glyde Geronimi, Wilfred Jackson ja Hamilton Luske):




sekä Tim Burtonin ohjaama elokuvasovitus vuodelta 2010:

Katsoimme tämän lasteni kanssa, vaikka ikäsuositus oli 12. Minua hämäsi se, miten elokuvassa seikkaili myös Liisan seikkailut peilimaailmassa -kirjan hahmoja, kuten Tittelitom ja Tittelityy. Liisasta on tehty elokuvassa  19-vuotias, joka näytti harmittavan lapsiani. Hiukan pelkäsin, että Hullun Hatuntekijän ja Liisan välille tulisi joku romanssi, mutta onneksi siltä vältyttiin. Lapset eivät olleet mitenkään kauhen innoissaan tästä elokuvasta, ja minustakin se on melko kaukana alkuperäisestä teoksesta ja taas melko sekava juoneltaa, jotta yhtään Liisan tarinaan perehtymättömät pysyisivät kärryillä. Pidin ehkä eniten valkoisen kuningattaren hahmosta, jota näyttelee taitavasti Anne Hathaway.



Linkki traileriin:





Niin ikään Disneyn tuottama Liisan seikkailut peilimaailmassa -elokuva jatkaa tarinaa melko samalla näyttelijäkaartilla kuin edeltäjänsä,  mutta ohjaaja on vaihtunut: James Robin on ohjannut tämän vuonna 2016 julkaistun elokuvan.

 Miksihän minulle tulee tuosta Johnny Deppin Hullu Hatuntekijä -hahmosta mieleen Madonna?

Traileri:



4 kommenttia:

MarikaOksa kirjoitti...

Lukemassasi painoksessa näyttää olevan erittäin kaunis kuvitus. Siitä on niin kauan, kun olen tämän viimeksi lukenut... tykkäsin lapsena tästä kirjasta, ja varmaan joku elokuvaversiokin on tullut katsottua. Ihana klassikkokirja! Toivottavasti nykylapsetkin innostuvat tästä, jotta kirja saa uusia lukijoita.

Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi kirjoitti...

Olen nähnyt Liisa ihmemaassa toki useampana versiona elokuvana, ja minulle on hyvin saatettu se lapsena kirjanakin lukea. Silti haluaisin kovasti lukea kirjan myös aikuisena, kiitos vinkistä! <3 Klassikkohaaste on siitä ihana asia, että tästä jos jostain saa hyviä lukuvinkkejä!

Marile kirjoitti...

Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Juuri tämä Tenniellin kuvittama kirja on elämäni tärkein kirja. Luin sen ensimmäistä kertaa tosi pienenä ja koen, että se on jollakin tapaa vaikuttanut minuun ja siihen millainen minusta tuli ja millaisista asioista pidän. Rakastan kirjan sanaleikittelyjä ja synkkyyttä. Kiva siis kun luit juuri tämän klassikon!

Kaikkea kirjasta kirjoitti...

En muista, että olisin minäkään lukenut tätä kirjaa - tarina on toki suurinpiirtein tuttu lyhennetyistä kuvakirjoista, näytelmistä ja elokuvista. Joku kerta voisikin ottaa lasten/nuortenkirjaklassikon klasikkohaastekirjaksi.