keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Prideviikko ~ Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen. Karisto 2011.



"Vahva ja vangitseva tarina nuorista 

Mistä muusta voi kirjoittaa kuin kuolemasta tai rakkaudesta? Kirjan kertoja on 14-vuotias Mariia Ovaskainen, joka vihaa kirjoittamista. Silti hänen on kerrottava meille tarina vuodelta 1986, jolloin räjähti sekä Tshernobyl että Mariian tajunta. Kaikki alkoi, kun Mimi kohtasi Mariian uimarannalla ja kysyi: ”Voisitko sinä näytellä ystävääni?”

Vilja-Tuulia Huotarisen uutuus on rosoinen rakkaustarina seksuaalisuuden puhkeamisesta ja neljätoistavuotiaana tehdyistä mahdottomista valinnoista. Mariian kertomuksen kipeät teemat tulevat lukijan silmille sekä hämmentävän suoraan että rivien välistä ja koettelevat tarinan kertomisen rajoja. "(Karisto)

Oma arvio:

Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni. (s. 56)

Mariia kirjoittaa hänen ja Mimin rakkaustarinan, joka alkaa kesällä 1986,   Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. (Silloin kun Tshernobylissä räjähti, minä olin mistään mitään tietämätön kuusivuotias. Vanhempani pitivät minut uutispimennossa, sillä minä en muista mitään kyseisestä tapauksesta - hyvä niin, sillä eihän lapsen tarvitse tuollaisia miettiä.) 


Kuva: Pixabay

 Se että joku odottaa puhelinsoittoa ei ole tapahtuma eikä mikään.
Siitä ei riitä kirjoitettavaa kovin pitkäksi aikaa.
Vain         tyhjiä          minuutteja. (s. 50)

Mariian ja Mimin välillä on vallinnut tähän kesään saakka pyhä viha, sillä Mariia on levittänyt koulussa Mimistä vääriä totuuksia. Kun Mimi pyytää Mariiaa näyttelemään hänen ystäväänsä isoäidilleen, Mariia ei epäröi. Hän nimittäin ei voi vastustaa valoa, joka tytöstä säteilee, eikä hänen pohjattoman surullisia silmiään. Mariian ja Mimin suhde on täynnä iloa, mutta myös surua - Mimin elämässä on sattunut paljon ikäviä asioita, eikä elämä Kylli-tädin huomassakaan, Seka-Sorroksi nimeämässä talossa, ole kovin  auvoisaa. Mariia haluaa kuitenkin selvittää Mimin surun, vaikka Mimi ei usko hänen siihen kykenevän. 

Minusta tuli kotona yhtä hiljainen kuin talo oli.
Eikä kukaan huomannut muutosta.
Vain joskus isä katsoi minua oudosti.
Kuin hämmästyen jotakin mitä tuli ajatelleeksi.
Mitä isä ajatteli?
Että hänen lapsellaan oli elämänsä niin kuin lyhtykaloillakin? Oma valonsa? (s. 66

Mariian ja Mimin välejä hiertää se, ettei Mariia voi viedä rakastaan kotiinsa. Mariian vanhemmat eivät hyväksy itsemurhaperheen tyttöä, jonka on huhuttu käyttävän huumeita. Mariian perheessä hyssytellään asioita, vaikka tyttö haluaisi kotiinsa enemmän ääntä. Rakastuneet tytöt majailevat rannalla ja Seka-Sorrossa, jonka vintillä asuu Ulla Kolla, Mimin kuvittelema äiti. Kun Mimille rakas isoäiti kuolee, hän masentuu eikä halua lähteä kouluun. Mariia on neuvoton, sillä hän haluaisi auttaa rakastaan, muttei voi. Tarinan loppu on traaginen.

Kuva: Pixabay

Hyvät lukijat!
Olette jo varmasti arvanneet ettei tämä tarina ole mikään selviytymisopas! (s. 81)

Olisin halunnut pitää enemmän tästä kirjasta, mutta kirjan kerrontatyyli esti sen. Kertoja-Mariia puhuttelee lukijaa tämän tästä ja selostaa kirjoittamisen saloja. Se jostain syystä häiritsee ja ärsyttää minua. Kerronta on muutenkin hyvin vieraannuttavaa ja rikkoo aikajatkumoa niin, etten pääse selvyyteen, mitä tapahtui milloinkin. Kirjoitustyylin vuoksi en päässyt kokemaan Mimin ja Mariian rakkautta sellaisena, että se olisi säväyttänyt minua, sillä minä vieraannuin jatkuvasti tarinasta. Pidän kuitenkin siitä, miten tarina kietoutuu Tshernobylin onnettomuuden ympärille ja valo sekä säteily ovat vahvoina symboleina läpi tarinan. Myös 80-luvun henki huokuu mukana. 

Arvosana 2,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Samantyylistä luettavaa:

Ester & Isak: Jessica Schiefauer (uimaranta keskeisenä paikkana, hankala seurustelusuhde)

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.


Ei kommentteja: