keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Käärmeiden kaupunki: Katri Alatalo

Käärmeiden kaupunki: Katri Alatalo. Gummerus 2017.

Kansi: Laura Noponen

"Tunnelista aavikon alta löytyy kolme suurta käärmeenmunaa. Äkkipikainen Arry tuhoaa munat Sulwaenin katsellessa avuttomana vieressä. Käärmeitä hallitseva Ninette ei voi antaa petosta anteeksi. Ystävyyteen syntyy kirvelevä railo.

Kun Kharras-Dimiin hyökätään ja kaupunkilaiset alistetaan uuden hallinnon alle, kolmikko joutuu tekemään kaikkensa selviytyäkseen hengissä. Orjat pakotetaan louhimaan Rashaz-jumalalle arvokasta kiveä. Tarvitaan kekseliäisyyttä ja ainutlaatuisia kykyjä, jotta valloitettu kansa saadaan vapaaksi orjuuden ikeestä.

Katri Alatalo tuo suomalaisille lukijoille tutumman keskiaikafantasian rinnalle Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroituneen aavikkofantasian. Luvassa on runsaasti juonenkäänteitä, häikäilemättömiä ihmissuhdesotkuja ja ajankohtaisia teemoja magian sävyttäminä. Käärmeiden kaupunki henkii samaan aikaan kuumaa eksotiikkaa ja kylmää juonittelua." (Gummerus)

Oma arvio:

Huoahtaen sain luettua tämän järkälemäisen, 686-sivuisen kirjan, mutta Käärmeiden kaupungin lukeminen ei suinkaan tuntunut taakalta. Päinvastoin - oli suuri nautinto lukea huolella rakennettua tarinaa sekä sujuvan eläväistä tekstiä. Vaikka astuin hiukan pois mukavuusalueeltani, sillä aavikolle sijoittuvia kirjoja en ole juuri koskaan lukenut, upposin heti ensisivuilta saakka Nineten, Sulwaenin ja Arryn taianomaiseen maailmaan. Maistoin hiekan suussani, tunsin käärmeiden suomut ihollani ja tunsin aavikon auringonlaskun punerruksen. Olen lukenut aiemmin Katri Alatalon fantasianovellikokoelman Älä riko pintaa, ja ihastuin jo tuolloin hänen luomiinsa maailmoihin.

Kirjan alussa Sulwaen, Arry ja Kharras-Dimin prinsessa, khali-ran Ninette ovat vielä nuoria ja kukin tiensä alussa. Sulwaen on juuri lähdössä vaellukselle, sillä hän on Oryz-velhon opissa, ja vaellus kuuluu olennaisena osana velhoksi tulemista. Jokin kuitenkin varoittaa häntä vaarasta heti ensimetreillä. Sulwaen haluaa oppia hallitsemaan hiekkaa. Samitsan kaupungissa häntä alkaa kuitenkin hallita Rashaz´zna, taikakivi, hänen soluttautuduttuaan hiljaisten pappien joukkoon.

Hän ei tuntenut lattian kovuutta, ei pelkoa tulevaisuudesta. Hän ei muistanut epävarmuuttaan tai epäonnistumisiaan. Hän tunsi Rashaz' znasta hohkavan voiman ja samalla hauraudenkin, kivikudoksen heikkouden. Hänessä heräsi halu suojella Rashaz'znaa, suojella sitä vaikka oman henkensä uhalla. Huumaava lämpö levisi hänen otsallaan sykkivästä kivestä, eikä hän janonnut muuta kuin lisää jalokivisydämen loistetta, lisää, lisää, lisää. (s. 476)

Nuori Arry on savenvalajana kaupungissa. Hän on erilainen kuin muut kaupungin asukkaat, sillä hän on nimetön, eli hänen vanhemmistaan ei ole tietoa, ja valkoihoinen. Lisäksi hänellä on salainen muodonmuuttajan taito, josta koituu vielä hänelle paljon etua tarinan edetessä.

Ninette taistelee isänsä, khalin kanssa siitä, pitäisikö hänen mennä pian naimisiin. Nuori prinsessa ei koe isänsä ehdottamia sulhasehdokkaita mielekkäiksi, eikä halua avioitua vain tavan vuoksi. Ninette osaa käsitellä käärmeitä, joita hän kantaa aina mukanaan - hiuksissaan, vaatteiden alla, ranteisiinsa kietoutuneina. Kirjan tärkeä symboli, käärmeenmuna, saa myöhemmin hyvin tärkeän roolin Nineten elämässä.

Ninette kiersi kätensä käärmeenmunan ympärille. Kädet eivät yltäneet, vaikka hän koetti venyttää sormiaan koskettamaan toisiaan. Se sai Nineten tuntemaan itsensä pieneksi, lapseksi jälleen. Samalla hänen sisällään läikähteli lämmin tunne ja hän tiesi, ettei todellakaan ollut lapsi enää.
Sinä olet minun lapseni, hän sanoi mielessään samalla kun painoi poskensa aavistuksen karheaa kuorta vasten. (s. 431)

Kaikkien näiden kolmen suunnitelmiin tulee kuitenkin muutos, kun Samitsalaiset hyökkäävät kaupunkiin pelättyjen hiljaisten pappien kanssa ja ottavat Kharras-Dimin asukkaat orjiksi. Tarinassa seurataan, kuinka nämä nuoret löytävät taas toisensa, selviävät ja alkavat suunnitella Rashazna-jumalaa palvovien Samitsalaisten kukistamista ja orjien vapauttamista.

Kuva: Pixabay
Tämän kirjan vahvuus on aistittavan tarkka tunnelman ja maailman kuvaus. Henkilöiden ulkoiset olemukset taas jäävät mielestäni köykäisiksi, ja minun on kauhean vaikea saada sitä kuvaa, miltä kolme päähenkilöä, Ninette, Arry ja Sulwaen, näyttävät. Lisäksi en oikein saanut tunnetasolla samaistumispintaa keneenkään näistä kolmesta, joten en kokenut kovin suuria tunnekuohuja missään vaiheessa tarinaa. Arry jäi näistä kolmesta vahvimmin mieleeni: hänessä on kovaa päättäväisyyttä, oveluutta, tervettä itsekkyyttä, mutta kuitenkin suurta lojaaliutta. Hänen muodonmuutoksensa ovat kiehtovia, ja niiden kuvaukseen on panostettu niin, että lukija tuntee siitä aiheutuvan tuskan.

Se, mitä kharrit ehkä pitivät pelkuruutena, oli Arrylle itsesuojeluvaistoa. Usein pelkurit ovat niitä, jotka pelastuvat. Jos hän tarttuisi aseeseen, hän joko kuolisi taistellessa tai joutuisi vangiksi. Parempi oli piiloutua tai paeta. (s.36)

Romanssit jäävät kirjassa vaisuiksi, kuten  myös kirjan eroottiset kuvauksetkin, eli yksityiskohtaisempaa tunteiden ja tuntemusten kuvailua olisin kaivannut niihin. Sulwaenin, Zalihin ja Nineten välille olisi saanut kehiteltyä myös mehukkaamman kolmiodraaman, joka nyt jää melko pliisuksi. Minua häiritsee myös se, että alussa Sulwaenille hyvin tärkeäksi muodostunut aavikolta löytynyt hevonen, Nedhel, jää tarinan edetessä sivuun eikä ilmesty mukaan enää kuin ihan kirjan lopussa.

Kirjan monisäikeinen juoni ja tarinalinja ovat kuitenkin kuin loppuun asti hiottua timanttia, eikä kirjasta olisi voinut jättää sivuakaan pois. Heti alussa tarinaan ilmaantuvat käärmeenmunat, käärmeet ja niihin liittyvä mytologia, pääkolmikon erityiset kyvyt tarkkaan mietittyinä ja kuvailtuina sekä aavikkokaupunkien tunnelmat saavat tästä aivan ainutlaatuisen, ahmittavan elämyksen. On suorastaan pakko lukea, miten Nineten ja käärmeenmunan käy, miten Arry onnistuu nousemaan orjasta prinsessan mieheksi ja miten Sulwaen pystyy vastustamaan maagisen taikakiven, Rashaz'znan valtaa. Kirjan lopussa on yllättävä juonenkäänne, joka opettaa, ettei keneen tahansa voikaan luottaa.

Djabayan syntymä järisyttäisi Nineten maailmaa kovemmin kuin mikään myrsky. Ninette siveli kuoren halkeamaa ja puhui käärmevauvalle. Hän kutsui sitä luokseen, pyysi sitä kiirehtimään. (s.556)

Käärmeiden kaupunkia on markkinoitu jonkin verran nuorten aikuisten kirjana, sillä ainakin elokuussa Katri Alatalo oli nuorten aikuisten Hel-Ya-kirjallisuustapahtumassa esittelemässä kirjaansa, mutta esimerkiksi oman seutuni kirjastossa se on luokiteltu pelkästään aikuisten fantasiaosastolle. Itse olen kiikun kaakun siinä rajoilla, miellänkö tätä puhtaasti nuorten aikuisten kirjaksi, vaikka kirjan sivuilla seikkaileekin nuoria henkilöitä. Ehkä kaksoisluokitus olisi paikallaan, sillä tämä kirja sopii mainiosti niin nuorille aikuisille kuin aikuisillekin lukijoille. 

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja digijulkaisuissa:

Carry on Reading
ESS
Aavetaajuus
Hyvähuomen
Vuorileijonan varjossa
Luetaanko tämä?

Ei kommentteja: