Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kirjapöllön vuosi 2017

Hyvää vuoden 2017 viimeistä päivää!

On aika tehdä blogini vuosikooste, johon sisältyy vuoden lukuelämykseni, tärkeimmät muutokset, kuulumiset, luettujen kirjojen määrä ja lukuhaasteet. Tämän postauksen lopussa on tänään päättyvien lukuhaasteiden koosteet.

Vuonna 2017 ilmestyneiden kirjojen parhaimmisto

Vuonna 2017 ilmestyi valtavan monta hienoa nuorten (aikuisten) kirjaa, joista esille haluan nostaa aika monta.

Käännöskirjoja:


Kaikki kaikessa: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow

Oonko ihan normaali?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. (Normaali #1)

Mikä kaikki voi mennä pieleen?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. (Normaali #2)

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava.

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto.

Viha jonka kylvät: Angie Thomas. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava.

Will Grayson, Will Grayson: John Green & David Levithan. Suomentanut Helene Bützow. WSOY

Viimeinen valtakunta - Usvasyntyinen 1: Brandon Sanderson. Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava (Usvasyntyinen #1)

Kotimaisia:

Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik. Gummerus (Kaksosauringot #1)

Seleesian näkijä: Erika Vik. Gummerus. (Kaksosauringot #2)

Kajo: Elina Pitkäkangas. Myllylahti. (Kuura #2)

Muistojenlukija - Väki 1: Elina Rouhiainen. Tammi. (Väki #1)

Pehmolelutyttö: Jukka Behm. WSOY.

Kirjanoita: Anne Leinonen. WSOY. (Kirjanoita #1)






Lastenkirjoista nousee esille muutama. Kuvakirjoja en tänä vuonna juurikaan blogissani esitellyt, vain pidempiä lastenkertomuksia.

Käännöskirjoja:

Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin. Suomentanut Marianna Kurtto. Otava.


Kotimaisia: 

Nellyn uudet kuviot: Henna Helmi. Kuvittanut Reetta Niemensivu.Tammi. (Ice Love #1)

Opossumi repussa: Johanna Venho. Kuvittanut Emmi Jormalainen. WSOY.

Kiepaus: Vuokko Hurme. Kuvat Susanna Iivanainen. S&S. (Huimaa #1)

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen. Lukupalat-sarja. WSO. (Lätkä-Lauri #1)






Aikuisille suunnattuja romaaneja (ja elämäkertoja) luin joitakuita. Niistä esille nostan nämä:

Käännöskirjoja:

Orjattaresi: Margaret Atwood. Suomentanut Matti Kannosto. Tammi (korjattu painos.) Ensimmäinen painos Kirjayhtymä Oy 1986.

Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus.



Melkein tosi tarina: Mattias Edvardsson. Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like.

Kotimaisia:

Kalle Päätalo - Kirjailijan elämä: Ritva Ylönen. SKS.

Käärmeiden kaupunki: Katri Alatalo. Gummerus. 


Luin toki myös muitakin kuin uutuuskirjoja, joista eniten innostuin näistä:


Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013.

A Million Worlds With You: Claudia Gray. HarperTeen 2016.

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922) 











 Lukuisia kirjoja, lukemattomia kirjoja  

Luin vuonna 2017 yhteensä 120 kirjaa, eli Goodreadsissa asettamani tavoite tuli täyteen prikulleen. Kuten ennenkin, bloggasin lähes kaikista lukemistani kirjoista, mutta muutamia sellaisia on, joista tein merkinnän vain Goodreadsiin. Ensi vuodeksi taidan hilata tavoitetta hiukan alemmas, tasan pyöreään sataan.

Tein viime keväänä tarkan lukutilaston lukemistani kirjoista, sen voit lukea tästä linkistä. Siinä kerron myös kuulumiseni keväältä, joita en siis tässä enää kertaa. Tilastoin lukemiseni myös kesältä, ja hiukan syksyn alusta, mutta työn aloitus sotki harrastuskuvioni pahasti eikä siis tilastointini koostetta ole nyt tulossa tältä syksyltä (eikä kesältä.) Elämä on, ja varsinkin työelämä on :) Goodreads kuitenkin tilastoi vuoden ajalta puolestani seuraavaa:

Luin 120 kirjaa
33 883 sivua
Lyhyin kirja 31 sivua
Pisin kirja 686 sivua
Keskiarvosanani kirjoille 3.9

Jos haluat nähdä tarkemmin Goodreads-koosteen, tästä linkistä se onnistuu.


 Syksyn kuulumisia

Poikani aloitti syksyllä koulun ja tyttäreni siirtyi kolmannelle luokalle eri kouluun. Hiukan siis muutoksia tuli taas meidän arkeen, mutta onneksi sain olla kotona lasteni koulunaloitukset, joten kaikki alkoi sujua mallikkaasti.

Syksyn alussa unelmani toteutui, kun matkustin elokuussa nuorten aikuisten kirjallisuusfestareille, Hel-YA -festeille Helsinkiin. Siitä tarkempi raportti löytyy tästä linkistä.


Tutustuin syksyllä myös äänikirjojen maailmaan, kun etsin hyviä porkkanoita lenkkeilyyn. Tästä linkistä pääset lukemaan äänikirjapostaukseni.


Suurin muutos blogissani oli syksyinen nimen ja ulkoasun muutos. Ennen Dysphoriana tunnettu blogi muuttui Kirjapöllön huhuiluja -nimiseksi ja blogin ulkoasu sai hillityn harmaavalkoisen värimaailman sekä uuden pöllöaiheisen logon.






Lokakuun alussa aloitin työt kirjastovirkailijana kotikaupunkini pääkirjastossa. Sijaisuus kestää maaliskuun alkuun, joten tulevaisuus on arvoitus. Lukeminen jäi hiukan vähemmälle työelämään siirtymisen jälkeen, muttei suinkaan väistynyt kokonaan. Lukemiselle löytää kyllä aina aikaa, samoin kuin niin rakkaalle ja antoisalle bloggaamiselle.

Joulun alla rakas kissavanhuksemme Adalmiina piti nukuttaa ikiuneen, kun hän sai sairaskohtauksen ilmeisesti elinten pettäessä. Onneksi meille jäi 3-vuotias kollipoika Sameli lohduttamaan kissaikävää, ja onpa meille tulossa tammikuun lopulla uusi pentu Sampan kaveriksi ja meidän ikävää liennyttämään. 
Lepää rauhassa, Adalmiina-rakas!

Lukuhaasteita rennolla otteella

Kesään lukuhaasteita en kertaa, sillä ne on käyty läpi jo keväään koosteessa. Voit lukaista niistä tästä linkistä.

Kesällä olin mukana muutamissa kiintoisissa lukuhaasteissa.


teoksen Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen.( Karisto 2011).



Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin Naistenviikkohaasteeseen (18.-24.7.2017) luin teokset Agnes: Minna Canth. (Weilin+Göös 1990, 1. painos 1987); Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). (WSOY 2003, ilm. suomeksi ensimmäisen kerran 1922.) sekä Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. (WSOY 1996, 1. painos 1942).






Heinäkuussa bloggasin myös Kirjabloggaajien klassikkohaasteesta (osa 5), johon luin tällä kertaa kirjan Eläinten vallankumous: George Orwell.
Sain samalla kunnian vetää seuraavaa Kirjabloggaajien klassikkohaastetta, joka on järjestyksessään kuudes. Siihen voi muuten vielä osallistua, klikkaappa tästä.


Elokuussa päättyi Lapsuuteni kirjasuosikit -haaste (Luetaanko tämä? 1.2.-31.8.2017), johon luin vain yhden kirjan.


Sivutiellä-blogissa oli hauska Keväisen kesäinen kansikuvahaaste (16.5.-31.12.2017), johon tekemäni kansikuva-analyysin voit lukea tästä.


Olen ollut mukana myös seuraavissa vuoden loppuun asti kestävissä lukuhaasteissa, joiden koonti tulee tähän yhteyteen:

Runohaaste 6.1.-31.12.2017 (Reader, why did I marry him -blogissa)

Luin haasteeseen viisi runoteosta:



Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. WSOY 1996 (1. painos julkaistu 1942)
 
Elukat: Roald Dahl. Kuvittanut Quentin Blake. Suomentanut Tuomas Nevanlinna. Art House 2017. 

Pönttö: Kirsti Kuronen. Säeromaani. Karisto 2017.

Kirje maalta - Kootut runot: Eeva Heilala. Tammi 2000.




 Kiitos kivasta lukuhaasteestä, Omppu Martin!




Uudelleen Luettua 1.1.-31.12.2017 (Yöpöydän kirjat -blogissa)


Noloa, mutta enpäs juuri lukenut paljon mitään uudelleen. Ehkä se vain kertoo mentaliteetistani, että haluan aina mennä eteenpäin ja uutta kohti, eli luen enimmäkseen uusia ja ennen lukemattomia teoksia kuin palaisin vanhoihin. Toki olisi ihana lukea monia lempikirjojani uusiksi, mutta kun ei ole aikaa. Seitsemän kirjaa sain kuitenkin tähän haasteeseen eli saavutin tason: "Kertaus on opintojen äiti"






 Langennut: Lauren Kate. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017. (Tämän olen lukenut aikaisemmin englanniksi)

Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. WSOY 1996 (1. painos julkaistu 1942)

Kiitos kivasta haasteesta, Niina T!


Helmet-haaste 2017 1.1.-31.12.2017 ( Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen oma 50-kohtainen lukuhaaste)

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helmet-haasteeseen, ja olen yllättynyt, että sain lähes kaikki 50 kohtaa täytettyä. Lähdin mukaan sillä periaatteella, etten ala väkisillä räätälöimään kohtiin sopivia kirjoja, mutta toki katselen luettaviani sillä silmällä, jos niistä joku osuisi sopivaan kohtaan. Tässä Helmet-haasteeseen merkitsemäni kirjat:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Verso: Tuomo Jäntti
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen
3. Suomalainen klassikkokirja
Agnes: Minna Canth
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Mörköreitti: Tuutikki Tolonen
6. Kirjassa on monta kertojaa
Ihme: R.J. Palacio
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
Eläinten vallankumous: George Orwell
8. Suomen historiasta kertova kirja
Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Pohjolan porteilla: Mervi Heikkilä
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Lasinen miekka: Victoria Aveyard
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Kirje maalta - kootut runot: Eeva Heilala
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
Uinuvat jättiläiset: Sylvain Neuvel
13. Kirja "kertoo sinusta"
Kun enkelit katsovat muualle: Salla Simukka
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Hyvä naapuri: Shari Lapena
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Fangirl: Rainbow Rowell. 
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Bridget Jones - Vauvapäiväkirjat: Helen Fieldings. (Goodreads-arvio)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Herra Gummi ja kirsikkapuu: Andy Stanton
19. Yhdenpäivänromaani
Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Maailman lahjakkain tyttö: M. R. Carey.
21. Sankaritarina
Puolikas sotaa: Joe Abercrompie.
22. Kuvitettu kirja
Pieni urheilukirja: Mauri Kunnas
23. Käännöskirja
Pimeää ainetta: Blake Crouch
24. Kirjassa selvitetään rikos
Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
My True Love Gave To Me: Stephanie Perkins (edit.)
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista: Tiina Hautala.28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Rising Moon. Omnipotent - Kaikkivaltias: Sarianna Suorsa.
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Kirjanoita: Anne Leinonen
30. Kirjan nimessä on tunne
Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen
31. Fantasiakirja
Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
Kaikki kaikessa: Nicola Yoon
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.
35. Kirjan nimessä on erisnimi
Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen.
36. Elämäkerta tai muistelmateos
Kalle Päätalo - kirjailijan elämä: Ritva Ylönen.
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Elukat: Roald Dahl
38. Kirjassa mennään naimisiin
Ainoa: Kiera Cass
39. Ikääntymisestä kertova kirja
Aika-arkku: Andri Snær Magnason 
 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Mistä tavarat tulevat: Oldřich Ružička & Alexandra Hetmerová  
41. Kirjan kannessa on eläin
Maailman merkillisimmät kummitustarinat: Mervi Koski
42. Esikoisteos
Caraval: Stephanie Garber
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Pretties: Scott Westerfeld
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Langennut: Lauren Kate
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Oonko ihan normaali?: Holly Bourne
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Viillot: Veronica Roth
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Ester & Isak: Jessica Schiefauer
 
26. Sukutarina,
33. Kirja kertoo Intiasta,
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja ja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Aika hassua, sillä esimerkiksi tuo kohta 45 olisi ollut tosi helppo täyttää. Olen silti hyvin tyytyväinen. Osallistun tietenkin myös ensi vuoden Helmet-haasteeseen, jota voit kurkata tästä.


Blogin medianäkyvyys

Vaikka blogi on minulle tällainen oma pieni harrastus, ei sovi sivuuttaa sitä, että se on kuitenkin julkinen, kaikkien luettavissa oleva julkaisu -  ja lukijoitakin on nyt huikeat 105. Kiva, että jaksatte roikkua mukana!

Facebook-sivuillani on 87 seuraajaa, Twitterissa blogiani seuraa 294 ja Instagramissa kuviani katselee 234 (Insta-tilini on yhdistelmä omaa ykstityiselämääni ja blogejani, joten seuraajista osa on ystäviäni tai kavereitani yksityiselämästä.)

Myös muussa kuin sosiaalisessa mediassa on blogini näkynyt.  Helsingin Sanomat haastatteli minua toukokuussa YA-kirjallisuusjuttuun:

https://www.hs.fi/paivanlehti/26062017/art-2000005267746.html
(valitettavasti vain tilaajille, mutta kirjastossa pääset lukemaan jutun epressin kautta)

(edit)Kirjapöllön huhuiluja oli myös Lukujonossa-blogin haastattelussa:

https://lukujonossa.fi/2017/09/vieraana-kirjabloggaaja-kirjapollon-huhuiluja/

Joulukuun Stiiknafuulia-lehdessä on myös juttua kirjablogistani:

https://issuu.com/stiiknafuulia/docs/stiiknafuulia_23 (s.14-16)


Eikä sovi unohtaa näkyvyyttäni vuoden alusta alkaneessa YLE Kirjojen Suomi -kampanjassa, jonka  Kirjablogit ja 101 -kirjaa kampanjan kautta bloggaukseni pääsi esille. Mukana on myös 100 muuta mahtavaa bloggausta, kannatta lukea!

https://yle.fi/aihe/kirjojen-suomi/kirjablogit-ja-101-kirjaa

Haluan toivottaa lukijoilleni ja kanssabloggaajilleni oikein onnekasta ja lukuintoista uuttavuotta 2018!



2 kommenttia:

Jassu / Hurja Hassu Lukija kirjoitti...

Oikein mukava saldo viime vuodelle ja mahtavaa, että pääsit kirjastoon töihin! Hyvää lukuvuotta 2018:)

Heidi P kirjoitti...

Kiitos samoin, Jassu!