"Tapa, jolla hän suuteli minua, oli toisesta maailmasta. Jotain niin täydellistä ja ylivertaista kokee vain kerran elämässään.
Ever on menettänyt kaiken, perheensäkin, mutta saanut mystisen kyvyn: hän kuulee ihmisten ajatukset, näkee heidän auransa ja aistii heidän elämäntarinansa pelkästä kosketuksesta. Kyky sulkee tytön yksinäisyyteen. Tai niin hän luulee, kunnes kouluun ilmestyy Damen, jonka ajatuksia ja auraa Ever ei yllättäen pysty näkemään. Komea, salaperäinen poika vetää Everiä vastustamattomasti puoleensa, pois kalifornialaisesta high school -elämästä ja yhä syvemmälle mukaansa toiseen todellisuuteen: mysteerien ja taikuuden kiehtovaan maailmaan, missä mikään ei näytä olevan mahdotonta. Mutta kuka tai mikä Damen todellisuudessa on? Ja mikä on Damenin esiin taikomien punaisten tulppaanien viesti?"
Oma arvio:
Ajattelin lukea vaihteeksi paranormaalia romantiikkaa, kun on tullut nyt sukellettua niin monesti dystopioiden maailmaan. Punaiset tulppaanit -kirjan alkuasetelma muistutti erehdyttävästi Meyerin Twilightia ja Fitzpatrickin Hush hush -sarjaa: kouluun putkahtaa outo nuori mies ja tietysti hän menee päähenkilön Everin viereen istumaan heti ensimmäisellä tunnilla aiheuttaen hämmennystä. On kirjassa myös hiukan samaa kuin lukemissani Whiten Paranormaali-sarjan kirjoissa, kuten Everin haaveilu normaalin nuoren elämästä, sillä Everin yliluonnolliset kyvyt ovat hänelle rasite.
Everin vanhemmat eivät ole elossa, mikä näyttää olevan yleistä näissä muissakin saman lajin kirjoissa. Lisäksi löysin yhteneväisyyksiä Katen Fallen-sarjan kanssa, sillä siinäkin on päähenkilön riesana jatkuva uudestisyntyminen ja ikuinen, päättymätön rakkaus. Kun viimein annoin tälle mahdollisuuden ja lakkasin vertailemasta muihin teoksiin, oli tätä ihan mukava lukea.
Luonnollisesti on pitkälti kirjailijan taidoista kiinni, kuinka sykähdyttävän romanttisia kohtauksia kirjassa on, ja minusta Noël ei yltänyt Meyerin eikä Fitztpatrickin tasolle romanttisten kohtausten kuvauksessa. En nyt oikein mitenkään vakuuttunut enkä innostunut Everin Ja Damenin suurenmoisesta rakkaudesta. Sivuhenkilöt myös jäivät minulle melko etäisiksi.
Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan ok, siksi annan arvosanan 3,5 ja aion lukea ainakin seuraavan osan.
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Sininen kuu: Alyson Noël. Suomentanut Sirpa Meripaasi. Otava 2011.
"Juuri kuin Ever on alkanut päästä sisään Damenin viettelevään maailmaan, nuorukaisen maagiset voimat alkavat hiipua. Mystinen sairaus ajaa Everin etsimään vastauksia Valonmaasta, ulottuvuudesta elämän ja kuoleman välillä. Voiko vuosisatoja kestänyt rakkaus voittaa tielleen tulevat uudet esteet?"
Oma arvio:
Pakko se on myöntää, ettäen minä nyt vain innostu näistä niin paljon kuin ajattelin. Noëlin tyyli kirjoittaa on minusta jotenkin...kökkö ja ehkä tämä sopisi paremmin varhaisnuorelle lukijalle. Tämä kakkososa oli minusta parempi kuin ensimmäinen, mutta esimerkiksi seikkailut Valonmaassa olivat minulle liikaa.
Onneksi ärsyttävä pikkusisko Riley oli poissa kuvioista. Ava oli minusta myöskin täysin yhdentekevä sivuhenkilö. Loppuratkaisu oli kuitenkin sen verran ovela, että päätin vielä jatkaa sarjan lukemista, Onhan Everin ja Damenin välillä kuitenkin ihan mukava kipinöinti. Arvosana tälle 3,5.
Tämänkin kirjan lainasin kirjastosta.
Jätin tämän kirjasarjan toistaiseksi kesken, sillä mielenkiinto ei riittänyt tämän kahlaamiseen. Kolmatta osaa yritin lukea, mutta jotenkin se tuntui niin väkinäiseltä, että päätin luovuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti