keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 6 ~ Vuonna 1984: George Orwell

Vuonna 1984: George Orwell. Suomentanut Raija Mattila. WSOY 2008  (1. suomennos julkaistu 1950, toinen 1999.)

Englanninkielinen alkuteos (1949): Nineteen Eighty-Four. Kannen suunnittelu: Liisa Holm. Kannen kuva: Heikki Kalliomaa.

"Ajatusrikos oli asia jota ei voinut salata iäti. Sen voi pitää piilossa jonkin aikaa, jopa vuosikaudet, mutta ennemmin tai myöhemmin siitä takuulla jäi kiinni.”
 
Totuusministeriön virkamies Winston Smith elää totalitaristisessa valtiossa. Mystinen Isoveli valvoo kaikkialla: joka huoneistossa teleruutu lähettää puolueen propagandaa ja toisaalta tarkkailee kansalaisten liikkeitä, jopa heidän ajatuksiaan. Puolue on luonut myös uuskielen, jonka tarkoituksena on tehdä puolueen vastustaminen eli ajatusrikos mahdottomaksi. Romaanin päähenkilö Winston Smith väärentää työkseen historiaa mutta on samalla alkanut epäillä totalitaristista järjestelmää. Seuraukset ovat kohtalokkaat.

George Orwell (1903–1950) sijoitti romaaninsa Vuonna 1984 tapahtumat Lontooseen. Ilmestyessään vuonna 1949 romaani oli uhkakuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Nyt näemme, että monet sen esittelemät ilmiöt ovat toteutuneet diktatuureissa mutta myös länsimaisissa demokratioissa. Siksi Orwellin romaani on edelleen tarpeellinen varoitus poliittisen vallan vaaroista."

Oma arvio:

Osallistun nyt kuudetta kertaa Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jossa tarkoituksena on täyttää sivistyksessä oleva, klassikkokirjan mentävä aukko. Samalla myös emännöin tämänkertaista haastetta.

Viime kesänä luin  George Orwellin Eläinten vallankumous -nimisen poliittisen satiirin, ja koska olen pitkään halunnut lukea hänen scifiklassikkoteoksensa Vuonna 1984, otin nyt poikkeuksellisesti heti perään kirjan samalta kirjailijalta. Koska pidän scifistä ja erityisesti dystopioista, on tämä teos ehdottomasti luettava, sillä tämä on kaikkien dystopioiden alkuteos - näin uskallan väittää.

Koska olen melko onneton kommentoimaan yhteiskunnallisia asioita, jätän sen tässä postauksessa vähemmälle. Lukiessa tein paljon vertailua lukemiini uudempiin dystopioihin ja aloin selvästi ymmärtää, miten paljon tämä teos on innoittanut scifin kirjoittajia. Kunnioitan myös George Orwellin rohkeuttaa kirjoittaa niin kärjistäviä ja uhkakuvia maalailevia poliittisia kauhuskenaarioita  (etenkin sellaiseen aikaan, jolloin sitä ei kaikkialla katsottu hyvällä), eivätkä ne kaikki oikeastaan ole loppujen lopuksi sittenkään kovin kaukaa haettuja.

Ketä varten hän tätä päiväkirjaa piti, hän tuli kysyneeksi itseltään. Tulevaisuutta, syntymättömiä varten. Hänen ajatuksensa viivähtivät hetken sivun epäilyttävässä päiväyksessä ja törmäsivät sitten uudiskielen sanaan kaksoisajattelu.Ensi kertaa hän tajusi hankkeensa suurisuuntaisuuden. Miten hän voisi osoittaa sanansa tulevaisuudelle? Sehän oli luonnostaan mahdotonta. Joko tulevaisuus muistuttaisi nykyisyyttä, jolloin se ei kuuntelisi häntä, tai sitten se olisi erilainen, eikä hänen ahdinkonsa merkitsisi mitään. (s. 17)

Vuonna 1984 seuraa totuusministeriössä työskentelevää Winston Smithiä, joka alkaa epäillä valtion syöttämiä totuuksia. Ajatusrikos on kuitenkin Oseanian valtiossa pahin mahdollinen rikos, ja Isoveli näkee ja kuulee kaiken. Vaikka hetki sitten Oseania on sodassa Euraasian kanssa, voi Isoveli päättää yhtäkkiä, että he ovatkin samassa liittoumassa keskenään ja sodassa kolmannen mantereen, Itä-Aasian kanssa. Silloin kukaan ei saa kyseenalaistaa mitään. Totuusministeriössä asiat muokataan ideaaleiksi: kielestä karsitaan turhia sanoja, kirjallisuus rukataan sopivaksi, uutiset ja faktat laitetaan kohdilleen. Tätä työtä tekee myös Winston, mutta iltaisin kyseenalaistaa kaiken päiväkirjaansa: onko 2+2 viisi, niinkuin heidät pakotetaan uskomaan?

Puolueen tavoitteena ei ollut vain estää miehiä ja naisia solmimasta tunnesiteitä, joita voi olla mahdoton kontrolloida. Todellisena, ääneen lausumattomana tarkoituksena oli poistaa sukupuoliaktista sen kaikki nautinnollisuus. Rakkautta suurempi vihollinen oli erotiikka, niin avioliitossa kuin sen ulkopuolellakin. (s.73)

Kirjan maailmassa ihmiskunta on jaettu kolmeen eri luokkaan, joista ylimpänä on valvova Isoveli. Proleja eli orjaluokkaa on suurin osa ihmisistä. Avioliitot ovat rakkaudettomia ja ainoastaan lisääntymiseen tarkoitettuja instituutioita. Winston muistelee inholla kadonnutta vaimoaan, jonka hän olisi lähinnä halunnut tyrkätä kalliolta alas, sillä vaimo ei suonut miehelleen lainkaan hellyyttä. Rutiininomainen suhtautuminen naisen ja miehen väliseen sukupuolielämään muistuttaa minua Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan vastaavaa käytäntöä. Monissa nykyajan dystopioissa on myös vastaava teema, jossa rakkaus ja tunteet ovat kiellettyjä, kuten Lauren Oliverin Delirium-trilogiassa sekä vasta lukemassani Anu Holopaisen kirjassa Molemmin jaloin.

Käännekohta tapahtuu, kun Winston tapaa Julian. He rakastuvat, rakastelevat salaisissa paikoissa ja alkavat suunnitella vaihtoehtoista tietä. Winston ja Julia eivät kuitenkaan muista, että Isoveli näkee ja kuulee jokaisen ajatusrikoksen, eikä siltä pääse missään piiloon. Winston on epämääräisen ajan kidutettavana ja sellaisessa ajatuspusertimessa, jossa hänet yritetään saada viimeinkin uskomaan, paljonko saadaan tulokseksi yhteenlaskusta 2+2. Hänen on rakastettava Isoveljeä. Hänen on petettävä kaikki muut. Hänen on vastattava: 5.


Winstonin vankeusjakso kidutuksineen on myös tuttua monissa nykyajan dystopioissa ja tieteisfantasioissa. Esimerkiksi Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa Tris vangitaan kapinallisten ajatustensa vuoksi. Kirjan lopussa O´Brien julistaa hyvin kiteyttävästi, miten järjestelmällisesti yhteiskunta hajoittamalla ja hallitsemalla ottaa vallan ja turvallisuudentunteen pois kansalaisiltaan. Vanhemmat eivät voi luottaa lapsiinsa, sillä lapset opetetaan tunnistamaan vanhempiensa ajatusrikokset ja ilmiantamaan he sopivan tilaisuuden tulleen. Perheessä ei ole lojaaliutta.

Vanhat kulttuurit väittivät perustuvansa rakkauteen tai oikeudenmukaisuuteen. Meidän perustuu vihaan. Meidän maailmassamme ei tule olemaan muita tunteita kuin pelko, raivo, voitonriemu ja nöyryytys. Kaiken muun me hävitämme - kaiken. Olemme jo alkaneet murtaa vallankumoista edeltäneeltä ajalta säilyneitä ajatustapoja. Olemme katkaisseet siteet lapsen ja hänen vanhempiensa, miesten, ja miehen ja naisen väliltä. Vaimoon tai lapseen tai ystävään ei ole enää luottamista. Mutta ei tulevaisuudessa vaimoja tai ystäviä olekaan. Lapset viedään äideiltä synnytyksen yhteydessä kuin kanalta munat. (s. 283)

 
Monille termi isoveli on tullut tutuksi lauseesta "isoveli valvoo", sekä suositusta TV-formaatista Big Brother. Nämä molemmat ovat George Orwellin klassikkoteoksesta napattuja. Olen vakaasti sitä mieltä, että etenkin scifikirjallisuutta lukeville tämä kirja on perusteos, joka pitää lukea kaiken pohjalle. Tämä vahvistaa sen, miten dystopiat ovat ennen kaikkea yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottavia teoksia, joskin nykyään nuorille aikuisille suunnatut dystopiat ottavat kantaa hieman vähemmän painokkaalla tavalla, ja maailman postapokalyptisyys on tullut niihin myös vahvaksi teemaksi.

Kirjan alussa minulla oli vaikeuksia päästä lukuvauhtiin, ja koin melko tylsistyttäviäkin hetkiä välillä, mutta loppua kohti kirja paranee ja tapahtumat pääsevät kunnolla vauhtiin.

Arvosanani 4

Olen hyvin tyytyväinen itseeni, että sain taas luettua yhden klassikon lisää ja tunnen olevani paljon viisaampi ja sivistyneempi. Nyt nokka kohti uutta klassikkohaastetta, jota emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.

Muissa blogeissa:

Kirjaneidon tornihuone
Jokken kirjanurkka
Iltaluvut
Kujerruksia
Anna minun lukea enemmän
Markus Janssonin blogi
Rakkaudesta kirjoihin
Hannan kirjokansi
Kirjainten virrassa
Yöpöydän kirjat

Samantyyppistä luettavaa:

Eläinten vallankumous: George Orwell
Orjattaresi: Margaret Atwood
Sotapuiston perikato: George Saunders
Joulukuun kymmenes: George Saunders
Molemmin jaloin: Anu Holopainen


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

 16. Kirjassa luetaan kirjaa

4 kommenttia:

Elina / Luettua elämää kirjoitti...

Hieno klassikko, jonka luin lukiolaisena vuonna 1986 - ajankohtana, jolloin teosta verrattiin muun muassa Neuvostoliiton silloisiin oloihin. Totalitarismin rakennuspuuthan tässä esitellään armottomasti, eikä niistä tosiaankaan liikaa varoitella nykypäivänäkään.

Lukumato kirjoitti...

En osannut ajatella, että tällä olisi merkitystä scifikirjallisuuteen laajasti, sillä en ole genreä juuri lukenut. Aikanaan kun luin tätä, keskityin erityisesti teoksen solipsismiin, metafysiikkaan, tietoteoriaan ja muun muassa myös yksilön ja valtion suhteisiin / arvojen muodostumiseen. Hieno teos, joka antaa mahdollisuuden monipuoliseen tarkasteluun.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva lukea sun näkemyksiä tästä! Myön mun mielestä tää on dystopiakirjallisuuden yksi merkkiteos, ja olen tyytyväinen, että sain tämän luettua minäkin viimein. Se jaksaa askarruttaa, miten totalitaristinen yhteiskunta syntyy tai toimii, ja on mielenkiintoista - mutta myös ahdistavaa - lukea näitä. Orjattaresi on myös tosi hyvä, ja on muuten kiva idea, että olit listannut muitakin dystopioiden ja verrannut lukemaasi klassikkoa niihin. Mä kaipaan tosin nyt jotain keveämpää luettavaa :)

Kaikkea kirjasta kirjoitti...

Kiitos klassikkohaasteen emännöinnistä, mä tällä kertaa tulin muutaman päivän myöhässä ja unohdin ilmoittautuakin, mutta ei se haittaa. On ollut kiva tänä iltana lueskella klassikkopostauksia. Orwellit on mun lukulistalla aika pohjalla, kun tuo genre on aika vieras mulle.