"Scandorama on skandinaavinen idylliyhteiskunta, paikka jossa halutaan
tulla täydellisiksi, eliittivaltio tiukkojen rajojen sisäpuolella.
Stohome on puhdas, kirkkaiden valojen kirjoma. Toisella puolella lahtea
sijaitsee Helsingy City, rapistunut ja rähjäinen, siellä asuu Miskatt.
Kaupungin pirstaleissa elää ihmisten pirstaleita, niiden epäsopivien
pirstaleita jotka eivät mahdu Scandoramaan. Miskatt on yksi heistä, Homo
Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt piiloutuu
maan alle elättääkseen itsensä valonaroilla vastarintatehtävillä,
samalla hän ajautuu yhä kauemmas erään tietyn golden boyn, unelman,
luota." (Teos)
Oma arvio:
Hurja Hassu Lukija -blogin Sarjakuvahaasteen innoittamana yritän opetella lukemaan sarjakuvia. Opettelemista riittää, sillä minulla on yhä ongelmia tarinan ja juonen hahmottamisessa kuvaa ja tekstiä yhdistelevissä teoksissa. Tuntuu, että silmäni poukkoilevat kuvasta toiseen, jättävät oleelliset kuvat katsomatta ja sitten osa juonesta jää hämärän peittoon. Suurin ongelmani lienee siis se, etten malta pysähtyä katsomaan kuvia tarpeeksi tarkasti, vaan luen pelkät tekstit. Luin tämän sarjakuvakirjan kaksi kertaa, ja vasta toisella kertaa pääsin mukaan jutun ytimeen, kun maltoin huolella katsoa ihan kaikki kuvasarjat.
 |
Scandorama on yhdistelmä yhteiskunnallista scifiä, geenimanipulointia ja dystopiaa. Päähenkilö Miskatt on joutunut keskelle kauheinta geeniteknologista kokeilua, jossa hänestä on tehty kissan ja ihmisen hybridi. Mitään ketterää kissanaista on kuitenkin turha odottaa, sillä Miskatt ei juuri ulkoisesti eroa tavan ihmisestä. Kokeilun seurauksena hän on saanut kovia päänsärkyjä ja paperittoman aseman Hensingyssä, joka on tulevaisuuden Skandinavian, Scandoraman, pimeämpi puoli.
Miskatt saa tehtävän luojaltaan Doc S:ltä hakea kaksi toisistaan erotettua siamilaista kaksosta Arktikselta, jonne he ovat karanneet geenikokeiluja tekevästä Gentekistä. Matkaseurakseen hänen on otettava yksi vanha tuttavansa, Gustaf, joka on myös geenikokeilun tuotoksia, ja jonka Misskatt tuntee aiemmilta ajoiltaan. Gustaf kärsii hyvin pahoista päänsäryistä ja pahoinvoinnista, ja Miskatt yrittää olla toisen tukena omalla sarkastisella tavallaan.
Nautin todella Grünewaldin kynänjäljestä ja selkeästä harmaan, mustan ja sinisen eri sävyistä kuvituksissa. Ne ovat omiaan kuvastamaan tarinan synkän ja ahdistavan dystopista maailmaa, jossa eräät ovat joutuneet keskelle kauheinta ihmiskoetta tahtomattaan. Gentekin johtaja, Doc S on yhtä aikaa huolehtiva ja hyytävä hahmo. Miskattin ja Gustafin suhde kehittyy vähäeleisesti romanttiseen suuntaan, mutta loppu jätetään hyvin avoimeksi niin pääparin kuin siamilaiskaksosten kohtalon suhteen.
Pidän kovasti tarinan uhkaavasta tunnelmasta. Tarinan loppu jää kutkuttavasti täyteen kysymysmerkkejä, joten olisikohan jatkoa kuitenkin suunnitteilla? Kissaihmisenä ilahdun Miskattin asunnolla vilahtelevista kissoista. Sen sijaan minua mietityttää, miten kissamaisuus näkyy Miskattissa, kun minusta hänessä ei juuri ole mitään viitettä siitä, että hän olisi kissan ja ihmisen hybridi. Sen sijaan hän vaikuttaa enemmän ihmisen ja koneen hybridiltä.
En voinut olla miettimättä, kuinka mahtavan kirjan tästä aiheesta saisi. Vaikka sarjakuvakirjan lukeminen on toki nautittavaa, etenkin kun kyseessä on näin hienot kuvitukset, jää tarina vähän hätäiseksi ja lukijan mielikuvitukselle jää kauhea paljon tilaa aukkojen täyttämiseen. Minulla on vielä kovasti totuteltavaa sarjakuviin, mutta oppia ikä kaikki.
Arvosanani 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
12. Sarjakuvaromaani
Lisäksi osallistun tällä Hurja Hassu Lukija -blogin Sarjakuvahaasteeseen.
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
12. Sarjakuvaromaani
Lisäksi osallistun tällä Hurja Hassu Lukija -blogin Sarjakuvahaasteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti