maanantai 26. kesäkuuta 2017

Prideviikon lukutempaus

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksista muistuttava Helsinki Pride -viikko alkaa tänään, ja sen kunniaksi Yöpöydän kirjat- blogin Niina on järjestänyt Pride-viikon lukutempauksen, jonka tarkoituksena olisi, että blogeissa luettaisiin ja postattaisiin tällä viikolla HLBTQ-kirjallisuutta. Vielä ehtii mukaan! Lukuvinkkejä löydät muun muassa Niinan haasteepostauksesta, mutta listaan tuohon alle myös minun bloggaamiani kirjoja, joissa on enemmän tai vähemmän sateenkaariviboja.

 ******************************

 Itse aion lukea tällä viikolla nämä kirjat:


Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen. Karisto 2011.

Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka. Tammi 2002 & 2004.

*******************************

Kuva: Pixabay

Olen lukenut ja blogannut näistä:

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.

Carry On. The Rise and Fall of Simon Snow: Rainbow Rowell. Macmillan 2015. Ei suomennettu.

Puoliksi paha -trilogia: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2014-2016

Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu. Otava 2016.

Engelsfors-trilogia: Mats Strandberg & Sara B. Elfgren.Suomentanut Riie Heikkilä &Aki Räsänen. Basam Books / Viisas Elämä 2012-2016

Kaarnan kätkössä. Väkiveriset osa 1: Sini Helminen. Myllylahti 2017.

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare.Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2009-2014

Lumikki-trilogia: Salla Simukka. Tammi 2013-2014.

Your Temporary Santa: David Levithan - Novellikokoelmassa My True Love Gave To Me - Twelve Winter Romances: Stephanie Perkins (edit.) Macmillan 2014. Ei suomennettu.

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta. WSOY 2013.

Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta. WSOY 2015.

Kudottujen kujien kaupunki: Emmi Itäranta. Teos 2015.

Kuva. Pixabay

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Päivitys Night School -sarjaan

Luin C.J. Daughertyn Night School-sarjan toisen osan Night School 2 - Yön perintö. Lue tästä, mitä tuumailin.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Opossumi repussa: Johanna Venho

Opossumi repussa: Johanna Venho. Kuvittanut Emmi Jormalainen. 136 sivua. Lasten kertomus. WSOY 2017


"Ykkönen on Opossumi, se ei oo tylsä tupajumi!"

Opossumi, aikamme Uppo-Nalle, räppää itsensä lastenkirjallisuuden maailmankartalle!
Pajua jännittää vähän. Kolmas luokka alkaa, ja hänen paras ystävänsä on muuttanut pois. Opettajakin on uusi. Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee kuononsa esiin ja varastaa koko show'n - pitihän se arvata! 

Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kulkee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Vikkeläkielisen ja tuikkivasilmäisen Opossumin matkassa Pajukin pääsee osaksi Kärkikerhoa ja saa Roosasta uuden ystävän. Mutta oppiiko Opossumi lukemaan, että se voi kirjoittaa parempia biisejä? Opossumi tähtää korkealle, Pajun mielestä ehkä turhankin... (#kirja)"

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa - ja rakastuimme Opossumiin!


Olipas se mukavaa lukea tämä sympaattinen kirja Opossumin ja tokaluokkalaisen Pajun ystävyydestä. Parivaljakon ystävyys ei ole aina mutkaton, välillä Pajua kun harmittaa se, miten paljon huomiota söötti Opossumi saa niin koulussa kuin kotonakin, ja kuinka hän saa kaikki mokansa anteeksi. Silti Opossumi on tärkeä Pajulle, ja hän haluaa tukea erikoislaatuista ystäväänsä matkalla kohti huippua - Opossumi näet osaa räpätä ja laulaa. Opossumin avulla Paju saa myös uusia ystäviä, joiden kanssa he perustavat Kärkikerhon ja valmentavat Opossumia koulun syysjuhlan esitystä varten. Opossumilla on vakaa tarkoitus ystävystyä kissan kanssa, jonka hän tapasi metsässä, mutta lopulta Opossumi toteaa, että kaikista paras ystävä hänelle on Paju.


Mukavaa tarinaa täydentää kauniit, hempeäsävyiset Emmi Jormalaisen kuvat. Opossumin riimit on tehty tosi huolella ja niitä on ilo lukea ääneen - löysin itsestäni räppärin.  Hauskaa myös, miten Opossumin avulla käsitellään erityisherkkyyttä, vaikkakin hän vääntää taipumuksensa hassusti  erityiskerkkyydeksi. Kirjassa käsitellään taitavasti ystävyyttä, erilaisuutta, arkuutta ja jännittämistä, unelmien toteuttamista.

-Jo-jo-joo!
Musta kissa lentää yli autiomaan
ei siipii sillä ole ollenkaan,
pitkä häntä toimii propellina
kun se kiitää taivaalla krokettina.
Se hoilaa: oi ihana maa ja kuu
yläilmoissa turkkikin tuulettuu,
häntä näyttää suunnan Helsinkiin
- kissa eksyy Suomi-Finlandiin! (s. 81)

Tyttäreni mielestä Opossumi repussa on hauska, hupsu ja kiinnostava kirja. Hän mieltyi eniten Opossumiin, sillä se on niin söpö. Kirjassa on hänen mielestään tarpeeksi kuvitusta, ja kuvia hän luonnehtii värikkäiksi, hauskoiksi, tarkoiksi ja kiinnostaviksi. Kirjan ikävin tapahtuma on se, kun Opossumi vilustuu. Kirjan nimi ei ole kuulemma hyvä, vaan "Jo-jo-jou!"olisi ollut parempi. Kirja olisi myös voinut olla hiukan pidempi. Tulisikohan tähän jatkoa? Tyttäreni suosittelee tätä kirjaa kaiken ikäisille tytöille ja pojille (kustantajan ikäsuositus 7+) ja aikoo lukea kirjan vielä itse uudelleen. 

Molempien arvosana kirjalle 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 Kieltenopen kotiblogi

Samantyylistä luettavaa:  

Onnentyttö Dunne: Rose Lagercrantz

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kolmetoista syytä: Jay Asher

Kolmetoista syytä: Jay Asher. Suomentanut Annika Eräpuro. Otava 2014 (Seven-pokkari 2017)

 Englanninkielinen alkuteos: Thirteen Reasons Why


"Clay Jensen saa salaperäisen paketin, jonka sisältä paljastuu hänen luokkatoverinsa ja entisen ihastuksensa Hannah Bakerin äänittämiä kasetteja. Kaseteilla Hannah kertoo syyn siihen, miksi päätti elämänsä kaksi viikkoa aikaisemmin, ja mitkä 13 syytä johtivat tähän äärimmäiseen ja lopulliseen tekoon.

Vain kuuntelemalla nauhan Clay voi saada selville miksi hän itse on päätynyt Hannahin listalle."(Otava)

Oma arvio: 

Kiinnostuin tästä kirjasta vasta sen jälkeen, kun aloin seurata Netflixistä sen pohjalta tehtyä sarjaa. Aina sanotaan, että pitäisi aina lukea kirja ensin, ennen kuin katsoo siitä tehtyä elokuvaa tai sarjaa, mutta minusta toimii tämä toisinkin päin. Odotukseni kirjalle olivat aika korkealla, sillä sarja vaikutti minuun kovasti ja se on useimpien Netflix-sarjojen tapaan hyvin tehty ja castattu.
Kirja alkaa hyvin samanlaisesta tilanteesta kuin tv-sarjakin, eli siitä, kun Clay Jensen saa laatikollisen numeroituja kasetteja haltuunsa. Hän alkaa kuunnella ensimmäistä kasettia ja järkyttyy, kun kuulee kuolleen koulutoverinsa, Hannahin äänen. Hannahin, joka on tehnyt vasta itsemurhan. Alkuun Clay väittää, ettei tuntenut tyttöä juuri ollenkaan, mutta kasettien ja tarinan edetessä käy ilmi, että heidän välillään on tapahtunut asioita.

Kohtaan katseesi
sinä et edes näe minua
Tuskin vastaat
kun kuiskaan
hei
Voisit olla sielunkumppanini
kaksi samanhenkistä 
Ehkä niin ei ole
Emmekä kai koskaan
tule tietämään (s.168)

Kirja on Hannahin nauhoitusten ja Clayn vuoropuhelua, jotka erottuvat kursivoidun ja normaalin tekstin vuorottelulla. Välillä minusta on hiukan tympäännyttävää lukea Clayn ajatuspieruja jokaiseen Hannahin kommentin väliin, mutta toisaalta vuoropuhelu tällaisessa tapauksessa on toimiva ratkaisu, ettei unohdu, että kyse on Clayn reagoinnista nauhoihin. Hän kuuntelee nauhoja melko ripeään tahtiin peräjälkeen, kun taas tv-sarjassa hänellä on välillä pitkähköjä taukoja nauhojen kuuntelussa, että hän ehtisi koota itsensä. Clayn tunnemyrskyt kulkevat tarinan mukana ja hän miettii suhdettaan Hannahiin. Aika pian käy ilmi hänen kommenteistaan, kuinka paljon tämä on pitänyt tytöstä.

 Luoja. Tuntuu hirveältä, kun en enää tiedä mihin uskoa. Kun en tiedä mikä on totta. (s.118)

Kirjan  nimi tulee siitä, että Hannah on nimennyt 13 henkilöä, jotka ovat jokainen osaltaan olleet vaikuttamassa hänen päätökseensä, niin hyvässä kuin pahassakin. Miten Clay on sitten päätynyt nauhalle, vaikka hänestä annetaan puhtoisen pojan kuva? Clay alkaa pikku hiljaa aavistella, miksi hän on nauhoille päätynyt. Tuo tieto saa hänet epätoivon valtaan: miksei hän huomannut, että Hannah olisi halunnut hänen jäävän? Miksi hän jätti hänet huoneeseen? Miksi hän antoi ennakkoluulojensa voittaa?

Kuuntelen ihmistä, joka on antanut periksi. Ihmistä, jonka tunsin. Josta pidin.
Kuuntelen. Mutta liian myöhään. (s. 128)

 Clay ei ole kuitenkaan ainoa, joka miettii omia tekemisiää, sillä nauhat kiertävät vuorotellen jokaisen niillä esiintyvän henkilön luona. Kirjassa ei kuitenkaan käydä läpi kuin Clayn näkökulma aiheeseen. Käy ilmi, että Hannah on kokenut paljon vääryyttä, nähnyt pahoja asioita ja kokenut sellaisia. Hän on viime kädessä pyytänyt apua, muttei ole sitä saanut. Eräs henkilö valvoo, että kaikki nauhalla esiintyvät kuuntelevat jokaisen nauhan. Eräs, jolla on myös varalta kopiot nauhoista. Eräs, joka ei saa  Hannahin surullisia silmiä mielestään, kun tämä toi kasettipaketin hänelle hetkeä ennen kuolemaansa.

Niinpä minä tein juuri niin. Kirjoitin rouva Bradleylle viestin, jossa luki: "Itsemurha. Olen miettinyt sitä. En kovin vakavasti...mutta kuitenkin." (s. 149)

Kolmetoista syytä on surullinen tarina siitä, millaisen lumipalloefektin voivat asiat saada aikaan nuoren tytön elämässä. Miten viattomalta tuntuvat asiat voivat olla jollekin ylitsepääsemättömiä, vaikka ne eivät siltä ulospäin näytäkään. Olisin halunnut kuitenkin liikuttua enemmän kirjan tarinasta, mutta tämä ei ollut minusta niin järisyttävä lukukokemus kuin toivoin - johtuiko siitä, että katsoin sen tv-sarjan ensin, en voi sanoa. Tämä on kuitenkin kirja, joka on tärkeä aiheensa vuoksi, sillä aina jossain on joku nuori, joka miettii, onko hänen elämänsä enää elämisen arvoista. Toivoisin, että hän lukisi tämän kirjan ja osaisi hakea apua.

Kuva. Pixabay

Etsiessäni muiden bloggauksia tästä kirjasta, törmäsin edesmenneen Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan  bloggaukseen. Haluan lainata häneltä nämä sanat, jotka pysäyttivät minut: 

"Jos sinä, nuori tai vanhempi ihminen, olet lukenut tämän kirjan, ja nyt luet bloggaustani, ja olet miettinyt näitä asioita. Sanon, puhu. Etsi luotettava ihminen, olkoon se psykologi tai koulun kuraattori, paras ystävä tai äiti tai isä, mutta etsi joku. Aina löytyy joku joka auttaa.
Ja aina löytyy syitä jatkaa elämää. Aina."

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:

Osallistun tällä kirjalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen bloggauksen elokuun lopulla.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara

Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara. Like 2017.



"Onko rakkaus kuolemaakin vahvempi?

On syksyinen aamu Helsingissä, kun Johannes Heinosen kelloliikkeen lattialle tuupertuu luonnottoman kalvakka nuorukainen. Käy ilmi, että mies on lähtenyt Romaniasta, paennut salaperäisestä laitoksesta, jonka toiminnasta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Johannes saa kuulla kauan sitten kadonneen rakastettunsa olevan samassa laitoksessa, ja hän päättää matkustaa Romaniaan etsiäkseen naisen käsiinsä.

Veri joka suonissasi virtaa on kauhuromanttinen psykologinen trilleri, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan."(Like)

Oma arvio:

Sain tämän kirjan yllätyksenä kustantajalta, ja olen hyvin tyytyväinen, sillä en välttämättä olisi muuten älynnyt lukea tätä esimerkillisen hyvää kauhuromaania. En lukenut kirjan takakansitekstiä etukäteen, ja jostain syystä oletin lukemisen alkumetreillä päähenkilön, kirjan minäkertojan olevan nainen. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että hän onkin mies - hups. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Ajattelinko jotenkin stereotyyppisesti, että naiskirjailijan kirjoittaman kirjan päähenkilön on oltava automaattisesti nainen? Hupsu minä.

 Astun sateeseen, pisarat tippuvat hartioilleni valtavina, kylminä kyyneleinä. Olen edelleen täynnä surua. Maailma ei anna minulle muuta vaihtoehtoa, ei päästä hyökyaaltoa lähtemään sisältäni. (s. 37)

Kirjan tarina alkaa siitä, kun Johannes tuntee, kuinka joku kalvakkakasvoinen tyyppi seuraisi häntä. Pian hänen kelloliikkeensä lattialle tuupertuu Constantin, kelloliikkeen perustajan Teodorin pojanpoika. Teodor saa ongittua Constantinelta tiedon, miksi hän on niin heikossa kunnossa - jäljet johtavat salaperäiseen instituuttiin nimeltä 4eon, joka sijaitsee Romaniassa. Johannes alkaa epäillä, että myös hänen kadonnut ex-rakkaansa Aalo on siellä.

"Ihmiset, jotka toimivat jonkin ideologian varassa, ovat paljon vaarallisempia kuin ihmiset, jotka toimivat vain omaksi hyväkseen", Teodor sanoi hiljaa. (s. 59)

Heti alusta asti kirjassa seuraa kauhun läsnäolo, joka ilmenee monissa eri yhteyksissä. Johanneksen esikoispoika Aaro on kuollut syöpään, mutta Johannes uskoo hänen henkensä olevan yhä läsnä. Myös Johanneksen ja Hannan nuorimmainen Teo tuntuu muuttuneen oudon hiljaiseksi ja araksi, ja Johannes alkaa aavistella, mikä siihen voisi olla syynä. Hanna pitää Johannesta vinksahtaneena, mikä tulehduttaa avioparin välejä entisestään, eikä tilannetta helpota se, että Hanna saa Johanneksen kiinni valheesta ja pakkomielteestä löytää vakavasti sairas ex-tyttöystävänsä Aalo. Kukapa vaimo sellaisesta ilahtuisi. Pian kuitenkin on Hannan vuoro pelätä, sillä jotain outoa on tosiaankin meneillään.

Unessa oli yö, ja ovi avautui hiljaa, ja hämärän keskellä vuoteeni viereen konttasi, ehkä ryömi, lyijynvalkoinen mutta ihmismäinen hahmo. Jonkinlainen aave. Se kiipesi sängyn jalkopäähän päälleni, haisteli minua, hengitti kummallisella rohisevalla tavalla. Pelkäsin niin etten voinut liikkua, ja silti tiesin olevani unessa. Katsoin olennon silmiin, jotka olivat pikimustat, ja niihin katsoessani vaivuin aiempaa syvempään uneen, kuin jonkinlaiseen horrokseen. (s.145)

Kirjan juoni on rakennettu loistavasti niin, että se  pitää mielenkiinnon yllä loppuun saakka ja saa tunnelmallaan ja käänteillään ihokarvat nousemaan pystyyn kauhusta. Hyytävintä on Teo-pojan muuttunut käytös ja 4eonin takana oleva uskonnollinen kultti, jonka tarkoituksena on rakentaa ihmisistä uusia käyttämällä hyväksi muiden ihmisten elimiä ja jäseniä.

"Äiti haluaa olla pimeässä", hän vastaa.
"Miksi?" kysyn ällistyneenä.
"Se ei halua että kukaan näkee." (s. 182)

Lisäksi kirjassa käsitellään muitakin teemoja, kuten lapsen menettämisen surua, Johanneksen aiempien suhteiden kaikuja ja Hannan ja Johanneksen avioliiton kipupisteitä. Raevaaran kirjoitustyyli on kaunista ja mukavaa lukea. Ainoastaan kirjan loppu on hienoinen pettymys, mutta toisaalta se jätti kyllä vielä onnistuneesti aukkoja lukijan paikattavaksi. Minua hiukan hämmensi alussa samankaltaiset nimet: Aaro, Aalo, Teodor ja Teo. Luulin, että Aalo ja Aaro ovat sama henkilö, ennen kuin pääsin juonesta paremmin jyvälle. Tämä kirjahan on oikeastaan trilogian päätösosa, jonka aiemmat osat ovat Yö ei saa tulla (2015) ja Korppinaiset (2016). Kirja toimii kuitenkin mainiosti myös itsenäisenä teoksena, vaikka toki jättää monia kysymyksiä esimerkiksi Aalosta.

Kuva: Pixabay

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Ullan Luetut kirjat
Reader, why did i marry him
Annelin kirjoissa
Hurja Hassu Lukija
Kirjan vuoksi

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Night school -sarja: C. J. Daugherty

Night School - Yön valitut: C. J. Daugherty. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Otava 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Night School. 

"Alliella on vahva tunne, että Cimmeria ei ole aivan tavallinen sisäoppilaitos…

Kehen voi luottaa, kun kaikki valehtelevat? Todenmakuisen jännitys trilogian tummatunnelmaisessa avausosassa paha ulottaa lonkeronsa eristäytyneeseen sisäoppilaitokseen. 


Allie vihaa koulua. Isoveli on karannut kotoa, ja Allie on joutunut vaikeuksiin. Vanhemmat lähettävät tytön eristäytyneeseen Cimmerian sisäoppilaitokseen.Yllätyksekseen Allie viihtyy Cimmeriassa ja saa pian ystäviä. Hän ihastuu komeaan Sylvainiin, mutta tuntee välitöntä yhteyttä sulkeutuneeseen Carteriin.

Allielle selviää, ettei Cimmeria ole tavallinen sisäoppilaitos. Jotkut koulun oppilaista ja opettajista piilottelevat salaisuutta. Mikä oikein on yökoulu, josta kukaan ei saa puhua?

Pian Cimmeria alkaa tuntua todella vaaralliselta paikalta… (Otava)


Oma arvio:

Olen monesti silmäillyt tätä sarjaa kirjastossa, ja nyt kesän kunniaksi päätin tempaista tämän Night School -sarjan avausosan luettavakseni. 

Kirjan alku ei vielä vakuuttanut minua, sillä tihutöistä kiinnijäänyt Allie ja hänen lapsellinen kiukuttelu vanhemmilleen vaikutti  minusta rasittavalta.  Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa siitä hetkestä lähtien, kun Allie viedään vasten hänen tahtoaan kesäksi goottihenkiseen Cimmerian sisäoppilaitokseen. Siellä hän tutustuu melko pian erikoislaatuiseen Johon, hänen poikaystäväänsä Gabeen ja hurmurimaisen komeaan Sylvainiin, joka meinaa viedä heti jalat Allien alta. Hiukan minua huvittaa tytön nopea hullaantuminen ranskalaispojan imeliin lepertelyihin. 


Allie yritti muistella jotain tapahtumaa, joka olisi saanut hänet epäilemään Sylvainia. Poika oli aina ollut paikalla, kun Allien oli joutunut pulaan. Hän oli suojellut Allieta Zelaznylta. No, olihan hän lipevä, ja ilmeisesti myös upporikas, mutta hän ei käyttäytynyt kuin snobi. Hän vaikutti kiltiltä. Carter puolestaan oli ollut hankala, päällekäyvä, tuomitseva ja uhkaava.
Oli ilmiselvää, kehen Allie saattoi luottaa.
En vain ymmärrä, miksi Carter on niin kiinnostunut. (s.196)

Jos haluaa lukea kliseisen kolmiodraaman, tämä se juuri on. Vaikka Sylvain  vaikuttaa langenneen täysin Allien pauloihin (vaikka tietenkään kukaan muu koulun tyttö ei ole onnistunut häntä nappaamaan), myös toinen koulun komistus kiertää punatukkaista tyttöä kuin kissa kuumaa puuroa.  Carter on ihan kuin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin Darcy, sulkeutunut ja tökerö, joka kuitenkin jostain syystä ilmestyy aina Allien polulle. Allien ei tietenkään millään huomaa, että Carter olisi ihastunut häneen, vaikka pöllömpikin sen tajuaa. 

Tarinan edetessä melko pian tulee esille Allien paniikkikohtaukset, joita hän yrittää ehkäistä laskemalla askeliaan ja sekunteja.  Allien elämä on luisunut sen jälkeen raiteiltaa, kun hänen isoveljensä on karannut kotoa. Tätä hänen veljensä tapausta ei taustoiteta kovin tarkasti, mutta uskoisin sen tulevan esiin seuraavissa jaksoissa. Alliella on hankaluuksia vanhempiensa kanssa, sillä hän on kokenut, etteivät hänen vanhempansa huomaa häntä. Koska he vielä lähettivät hänet Cimmeriaan väkipakolla, hän ei halua olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan.


Kuva. Pixabay

Romanttisen kolmiodraaman lisäksi kirjassa on jännittävä juoni, sillä Cimmeriassa vaikuttaa olevan paljon omituista tekeillä. Allie alkaa epäillä jokaista, myös opettajiaan, ja palaisi halusta tietää mystisestä Yökoulusta, josta ei kuitenkaan saa kysellä koulun vanhojen sääntöjen velvoittamana. Olen hiukan yllättynyt, miten aluksi tämän niin viattomalta tuntuvan kirjan juonen käänteisiin kuuluu melko raakojakin tapahtumia, kun tarina etenee loppuaan. Pidän kovasti kirjan tunnelmasta ja goottivivahteista, vaikka olisin kaivannut niitä hiukan lisää. Ahmaisin tämän kirjan muutamassa päivässä ja kliseistä huolimatta koin ihastuttavia hetkiä Allien ja Carterin kohtaamisissa. Jatko-osa odotteleekin jo minua kirjaston  varaushyllyssä.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Olipa kerran kirjablogi

Night School 2 - Yön perintö: C. J. Daugherty. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Otava 2014

 Englanninkielinen alkuteos (2013): Night School Legacy

"Allien elämä sisäoppilaitoksessa käy vaaralliseksi. Suojellako perhettään vai luottaako uusiin ystäviin?

16-vuotias kapinallinen Allie on löytänyt Cimmerian sisäoppilaitoksesta toisen kotinsa. Koulu on tuonut hänen elämäänsä myös Carter Westin, unelmien poikaystävän.

Cimmeriassa toimii Yökouluksi kutsuttu salaseura. Se paljastuu vaikutusvaltaiseksi salaiseksi organisaatioksi, jonka jäsenet ulottavat valtansa paljon koulua pidemmälle. Yökoululla on myös vihollisia, näiden joukossa Allien kadonnut veli. Pian selviää, että Allie ja kaikki muutkin koulun oppilaat ovat suuressa vaarassa."(Otava)

Oma arvio: 

Hän ei usko minuun. Hän ei koskaan usko minuun. (s. 345)

Tämä Night School -sarjan toinen osa lähtee räväkästi käyntiin, kun kotonaan Lontoossa lomaileva Allie joutuu taas yhtäkkisesti jännittävien tapahtumien keskelle. Oudot pukumiehet yrittävät ottaa hänet kiinni, mutta Rachelin isä Raj Patel pelastaa hänet ja vie turvaan kotiinsa. Kyseinen mies tulee esiintymään tiiviisti tapahtumien mukana läpi koko kirjan, sillä hän vetää Yökoulun harjoituksia Cimmerian syyslukukaudella ja vastaa joukkoineen koulun turvallisuudesta. Allie saa aloittaa nyt Yökoulu-harjoitukset, kuten Isabelle lupasi hänelle kesälukukauden päätteeksi.

Kun Allie lopetti, Sylvain katsoi häntä avoimen uteliaasti. Hopeinen kynä välkkyi pojan sormissa. "Allie, jota kuvailet, ei kuulosta Allielta, joka istuu edessäni. En tunnista sitä tyttöä." (s. 217)

Allien ja Carterin rakkaus alkaa rakoilla hyvin pian, sillä Sylvain ja hänen siniset silmänsä saavat Allien tuntemaan ristiriitaisia tuntemuksia. Allie ei myöskään voi unohtaa sitä, kuinka Sylvain pelasti hänet Cimmeriassa sattuneessa tulipalossa. Sattumat johdattavat Sylvainin ja Allien jatkuvasti yhteen, ja Allie on siitä sekä hyvillään että hämillään. Carter alkaa vaistota, että heidän suhteensa saattaa olla uhattuna ja käyttäytyy kuin kiukutteleva kakara. Minä aloin jo toivoa, että Allie unohtaisi koko sällin ja lankeaisi Sylvainin käsivarsille. Taustalla vaivaa kuitenkin kesän tanssiaiset ja ikävä tapahtuma, jossa Sylvain kävi hiukan liian innokkaasti Allien iholle. Pystyykö hän luottamaan Sylvainiin ja antamaan anteeksi tuon virheen?

"Minä olisin", Carter puhui yhteen puristettujen hampaidensa välistä, "tehnyt puolestasi mitä tahansa." (s. 272)

Yön perintö ei ollut alkuun niin kiinnostava kuin ensimmäinen osa, mutta parani loppua kohti. Kolmiodraamailu tuo lisää pontta tarinaan, Sylvain saa sydämeni läpättämään ja lopun jännittävät tapahtumat taas tiivistävät tunnelman. Myös menetyksiä on taas edessä. Sarjaa on ihan pakko jatkaa vielä, sillä monikaan asia ei vieläkään auennut. Allien veljen, Christopherin tilanteeseen sain hiukan lisävaloa, mutta Allien suvun menneisyys jäi vielä arvoitukseksi, sekä se, miksi juuri Allie on suuressa vaarassa.

Hän tiesi varsin hyvin, että se oli aivan tavallinen ovi, jonka takana oli aivan tavallinen kirjasto. Mutta hän oli melkein kuollut siinä kirjastossa. (s. 38)

Ikävä kyllä viisiosaisen Night School -sarjan suomentaminen jätettiin tähän toiseen osaan, joten kolme seuraavaa osaa, Fracture, Resistance ja Endgame, täytyy minun lukea englanniksi.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Hurja Hassu Lukija
Kirjakaapissa
Aamusta yöhön
Kirjahovi
Lukunurkka
Mustemaailmani
Kirjus


Samantyylistä luettavaa:  

Langennut-sarja: Lauren Kate
 (goottihenkisyys, kolmiodraama)
(paniikkikohtaukset)
(paniikkikohtaukset)

Osallistun näillä kansilla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård.

Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä. Kuvittanut Marjo Nygård. 38 sivua. Lasten kuvakirja. Haamu 2017.


"Kosti Kummitus istuu öisen Uppalan Kartanon portailla ja huokailee alakuloisesti. Se on hukannut aarrearkkunsa avaimen. Eikä se voi millään muistaa, minne tai mihin aikaan avain on jäänyt.

Paikalle tassutteleva Silkki-kissa päättää auttaa ystäväänsä. Silkki ei nimittäin ole ihan tavallinen kissa. Se osaa taikoa Kuuvoiman avulla. Ja matkata tähtipolkuja pitkin ajassa. Yhdessä he lähtevät seikkailulle aikojen taa.

Kiiltävää kultaa! Sulaa hopeaa! Kuuvoima kuljettaa meidätkin nopeaan. Ajassa matkataan vuosien päähän, hopeiset jäljet jälkeemme jäähän! (Haamu)

Kirjatraileri:  https://youtu.be/SpENDygDo3c

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä yhdeksänvuotiaan tyttäreni kanssa.

Tämä kirja kertoo lennokkaan tarinan aarrearkkunsa avainta etsivästä Kosti-kummituksesta sekä hänen ystävästään Silkki-kissasta, jolla on taito matkustaa ajassa. Samalla, kun ystävykset siirtyvät eri aikakausiin, tulee vaivihkaa kurkistettua Uppalan ja Törnävän kartanoiden menneisyyteen sekä Lakeuden ristin kirkon syntyajoille. Marjo Nygårdin hienot kuvitukset suosivat sinisen ja vihreän sävyjä ja luovat juuri sopivaa tunnelmaa aikamatkustaville ystävyksille. Kivat taikalorut siivittävät mukavan verkkaisesti etenevää tarinaa. Kirjan lopussa on kerrottu lyhyesti kirjan paikkojen historiasta.



Tyttäreni mielestä Uppalan kartanon aarre on hauska ja kiinnostava kirja, jossa on tarpeeksi värikkäitä, synkkiä ja kiinnostavia kuvia. Silkki-kissasta hän pitää kovasti, koska se on söpö, mutta Kosti-kummitus ei ole niin mieluista henkilöhahmo. Hänen mielestään Kostin pitäisi näyttää enemmän haamulta, kun se nyt näyttää tavalliselta pojalta. Kirja olisi kuulemma voinut olla vielä hiukan pidempi. Vaikka tarina loppui mieluisasti, tyttäreni olisi jatkanut tarinaa vielä niin, etteivät Silkki ja Kosti olisikaan enää olleet ystäviä. Hän suosittelee kirjaa alle 9-vuotiaille tytöille ja pojille, muttei kuulemma lue enää mielellään kirjaa uudelleen.

Minä nautin erityisesti kirjan aikamatkustuksista, seikkailullisesta juonesta ja kauniista kuvituksista.

Tyttäreni arvosana 3, minä annan arvosanan 4,
yhteisarvosana siis 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa. 


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

8. Suomen historiasta kertova kirja

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla myös Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen kuvien yhteisanalyysin blogissani elokuun lopussa.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Tiimalasi-trilogia: Gena Showalter

Tiimalasi - Elämä alkaa kuoleman jälkeen: Gena Showalter. Suomentanut Hanna Arvonen. HarperCollins Nordic 2017.

  Englanninkielinen alkuteos (2016): Firstlife.

 
"Kuolema on vain uuden ajan alku...

Sanotaan, että tarinoita kertovat eteenpäin ne, jotka jäävät henkiin. Minä tiedän, ettei se aina pidä paikkaansa.

Minun nimeni on Tenley Lockwood, ja pian minä olen kuollut. Tämä on minun tarinani.


Tenley ”Ten” Lockwood on melko tavallinen 17-vuotias amerikkalaistyttö. Hän on viehättynyt numerologiasta. Hänen perheensä on varakas ja vaikutusvaltainen. Hänellä on ollut ihan hyvä lapsuus. Ten ei tiedä olevansa erikoinen. Hän ei tiedä, että hänen elämänsä olisi hänen syntymäaikansa vuoksi mitenkään erityinen…

Sen hän tietää, että noin vuosi sitten tapahtui jotakin kummallista. Hänet lähetettiin Prynneen. Paikkaa kutsuttiin sisäoppilaitokseksi. Tenin mielestä se on kidutuslaitos tai hullujenhuone. Oliko lähettämisen syynä Tenin pakkomielle numerologiaan? Oliko syynä niskoittelu – se, että Ten kieltäytyi vanhempien ja lähipiirin hänelle esittämästä tulevaisuudesta?

On olemassa Toiselämä, johon nuori astuu 18-vuotiaana. Silloin lapsuuden minä kuolee ja uusi aika alkaa. On olemassa ikuinen totuus, jonka koko maailma hyväksyy. Ensielämä on vain harjoitusta. Ikielämästä kilpailevat verisesti kaksi valtapiiria Troikka ja Myriad – ikiaikaiset viholliset. Molemmat valtapiirit tekevät kaikkensa – keinoja kaihtamatta – saadakseen Tenin puolelleen. Jokaiselle on luotava käsikirjoitus.

Ten tuntee olevansa pelinappula suuressa taistelussa. Hän pakenee. Onko ketään, johon hän voisi luottaa? Ovatko ihmiset ystäviä vai vain henkien kuoria?" (HarperCollins Nordic)

Oma arvio:

Minä kuvittelin tämän kirjan ihan toisenlaiseksi. Osittain se on kirjan kansikuvan syytä, sillä se antoi minulle ihan erilaisen vaikutelman. Odotin sukkulointia kahden rinnakkaistodellisuuden välillä, mutta sainkin hyvin hämmentävän ja vaikeaselkoisen lukukokemuksen. Kirjan alku on hyvin sekava ja tuntuu, että siinä läväytetään kerralla liikaa tavaraa lukijan ymmärrettäväksi ja ratkottavaksi. Minulla meni tosi kauan, ennen kuin aloin ymmärtää, mistä oikein oli kyse. Kirjan takakannen juoniselostus on sen verran kattava, etten sellaiseen tässä arviossani nyt rupea. Keskityn vain siis listaamaan omia näkemyksiäni niin kirjan juoneen, kuin sen kieleenkin liittyen.

 Suurin kirjan kompastuskivi on Showalterin kirjoitustyyli, joka on enimmäkseen tönkköä: hän suosii lyhyitä ja vaillinaisia virkkeitä (esim. yhden sanan lauseita, tai sellaisia, joista predikaatti puuttuu), jotka tehokeinoina ovat ihan käteviä, mutta pitkään toistuessa ne alkavat menettää tehoaan.

Toisessa on viisi pistettä. Toisessa kolme.
Viisi. Meidän aistiemme määrä. Näkö, kuulo, ääni, maku ja haju.
Kolme. Kolminaisuus. Meillä on henki, sielu ja ruumis. (s.  66)
 
Päähenkilö Tenley on kirjan minäkertoja, joka  välissä esittää lukijalle retorisia kysymyksiä. Minä en ole oikein tällaisen tyylin kannalla, vaan haluan etääntyä kertojasta. Lisäksi tätä lukijan osallistamista ei oikeastaan ole enää puolenvälin jälkeen, joten tuntuu hiukan erikoiselta, että tuo tyylikeino on "unohtunut" matkan varrelle.

Hän nauraa minulle, eikö niin? Hän on jopa niin rento, että pyörittää hiussuortuvani sormensa ympärille; mustat hiukset muodostavat kauniin vastakohdan hänen pronssinruskealle iholleen. (s. 69)

Tenley on mieltynyt numerologiaan, ja välillä latelee harvakseltaan esiin tulleiden numeroihin liittyviä uskomuksia ja kaikenlaisia muuta siihen liittyviä asioita. Tämä on ihan hauska lisä tarinaan, mutta tuntuvat harvinaisuutensa vuoksi hiukan irrallisilta juonen kannalta. Jos numerologiaa olisi ollut enemmän, se olisi ehkä ollut toimivampi lisä. Tenleyllä on myös minun makuuni rasittavia sanontoja, kuten hänen lempihuudahduksensa "voi nolla!", joka toistuu melko usein. Ehkä tämä huudahdus kuulostaa paremmalta alkukielellä englanniksi ("Oh Zero!", veikkaisin.) Suomennoksessa on minusta myös tehty muutenki aika erikoisia ratkaisuja, kuten eräiden vartijoiden pilkkanimien kohdalla: Iso, Isompi, Isoin, K-pää jne. Toisaalta, jos nimitykset ovat jo alkukielellä köpöjä, siinä ei suomentajalla ole paljoa tehtävissä. Myös Tenleyn lausumat runot on melko tönkösti suomennettu.

Myriadi kerskailee autonomialla...autuudella...nautinnoilla. ---Troikka puolestaan tunnetaan rakenteellisuudesta...jatkuvasta tutkimuksesta...ehdottomasta yhdenmukaisuudesta.(s. 31-32)

Läpi kirjan ratkaisevin kysymys on se, minkä liittoutuman Ten valitsee: Myriadin, valon puolella olevan liittoutuman, johon hänen vanhempansa häntä kiristävät kidutusten kautta liittymään ja johon hänen hyvä ystävänsä Archie kuuluu; vai Troikan, pimeämmän puolen, johon hänen himoitsemansa Killian kuuluu. Vai pysyykö hän liittoutumattomana, mikä tarkoittaa sitä, että kuoltuaan hän joutuu Moneen Loppuun, joka on ikään kuin kristinuskon Helvetti. Jos Ten valitseen Myriadin, hän saa elää Ensielämänsä jälkeen Ikielämän henkenä, joka asuu hänelle tehdyssä Kuoressa. Ikielämän jälkeen hän kokisi vielä Toiskuoleman, jonka jälkeen hänen henkensä palaisi Sadonkorjuun maahan ja sulautuisi johonkin uuteen, syntyvään henkeen. Jos hän valitsee Troikan, hänen Ensielämänsä on yhtä tärkeä kuin Ikielämä, eikä Toiskuoleman jälkeen enää pääse jatkamaan elämäänsä henkenä. Tämä on ajatuksena kiehtova idea, mutta kirjassa se on selitetty minusta hyvin hämmentävästi ja vaikeaselkoisesti, ja kestää kauan, ennen kuin tätä maailmaa alkaa ymmärtää.

Tenin ja Killianin instarakkaus on välillä ihan kiihdyttävän viihdyttävää lukea, mutta minusta tuntuu hiukan oudolta suhtautua siihen, että Killian on henki Kuoren eli humanoidikotelon sisällä. Hän kuitenkin voi tuntea kuorensa kautta tuntemuksia, mutta siltikään en päässyt sinuiksi ajatuksen kanssa enkä hurmioitunut heidän rakkaustarinastaan. Tenin palvova Killianin ulkokuoren ihailu saa hiukan huvittavia piirteitä, niin jumalallisen kauniiksi hän Killianin kultaisia silmiä ja lihaksia luonnehtii.

Katseeni osuu poikaan, jota en ole nähnyt koskaan ennen ja voi vau. Okei. Hän. On. Upea. Ei sillä, että välittäisin kauniista kasvoista. Kauneus voi piilottaa hirviön taakseen.Mutta minä en liioittele sanoessani, että hän on kuin elävä mainos jokaisesta unelmapoikafantasiasta, joka jokaisella universumin tytöllä on ikinä ollut. (s. 54)

Minä etsin Killiania ja löydän hänet helposti, kun hän nousee seisomaan. Meidän katseemme kohtaavat. Hän on isompi kuin muistan. Niin kuin tosi iso. Lihaksilla ladatun iso. Sellaisilla lihaksilla, joita löytyy kuntosalilta vasta vuosien treenauksen jälkeen. (s. 112)

Tenin ja Archien välillä taas tuntuu olevan syvä ystävyys, enkä löytänyt vahvoja kolmiodraaman aineksia, vaikka Archien ja Killianin keskinäinen vihoittelu saattoi toki juontaa juurensa muustakin kuin heidän vastakkaisista liittoutumistaan. Ten ei kuitenkaan näe ketään muuta kuin Killianin (ja hänen lihaksensa.)

Vaikka nyt alun marmatuksistani voisi päätellä, etten löytänyt kirjasta juuri mitään hyvää, näin ei ole. Kirjan juoni on lopulta melko kiintoisa ja luo jatko-osille potentiaalia rutkasti. Killianin ja Tenin rakkaus saanee jatkossa uusia haasteita. Kirja viihdyttää, kun sen sisälle pääsee (eikä välitä häiritsevistä kieliseikoista.) Kirjan loppu päättyy eeppiseen lopputaisteluun, jossa menetetään henkiä ja tehdään tärkeitä ratkaisuja. Minkä liittoutuman Ten valitsee? Kannattaa lukea ja selvittää se itse, mutta suosittelen antamaan kirjalle aikaa selittää itsensä, sillä kaikki ei avaudu ihan heti alkumetreillä.

Sarjan toinen osa Samaa verta ilmestyy tämän vuoden (2017) lopussa.

Arvosanani 3-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Osallistun tämän kirjan kannella keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, joka on Sivutiellä-blogin Sirrin pitämä. Analysoin haasteeseen valitsemani kansikuvat yhteispostauksessa elokuun lopulla.

Tiimalasi muissa blogeissa:

Lukunurkka


Samantyylistä luettavaa:

Hopea-sarja: Victoria Aveyard
Rising Moon -sarja: Sarianna Suorsa

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Minun kirjakevääni 2017

Ensimmäistä kertaa olen tilastoinut perusteellisemmin lukemisiani, vaikka olen kyllä aina rakastanut kaikkea tilastointia. Nyt on siis aika kurkata minun kirjakevääseeni lukuina.

*********************

Kevään lukemiset 

Luettuja sivuja minulle kertyi kevään aikana 15 029, ja keskimääräinen lukutahtini oli 53 sivua päivässä. Keskimääräinen kirjan pituus keväällä oli 259 sivua.

Ahkerimmin niin sivumäärän kuin kirjamääränkin perusteella luin maaliskuussa: yhteensä 4539 sivua, 18 kirjaa ja keskimäärin 47 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 252 sivua.

Kuva: Pixabay

Muiden kuukausien sivumäärät ja keskiarvoja:

Tammikuu: 3339 sivua, 11 kirjaa ja keskimäärin 68 sivua päivässä. Tässä kuussa päiväkohtainen sivumääräni oli siis suurin. Kirjojen keskimääräinen pituus 304 sivua.
Huhtikuu: 2820 sivua, 13 kirjaa ja keskimäärin 40 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 217 sivua.
Helmikuu: 2297 sivua, 6 kirjaa ja keskimäärin 67 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 383 sivua. Tässä kuussa luin siis keskimäärin paksumpia kirjoja.
Toukokuu: 2034 sivua, 10 kirjaa ja keskimäärin 55 sivua päivässä. Kirjojen keskimääräinen pituus 203 sivua.

Toukokuun laihahko lukutulos selittynee sillä, että olen tuijottanut Netflixiltä sekä HBO Nordicilta sarjoja, kuten 13 syytä, Shadowhunters, Riverdale, Twin Peaks Return ja nyt Handmaid's Tale -dystopiasarjaa. Keskiarvot päiväkohtaisten sivumäärien suhteen eivät kerro koko totuutta, sillä esimerkiksi jotain lasten kirjaa voimme lukea todella kauan, kun taas yksin lukutahtini on kiivaampi. Lisäksi luen toki useita teoksia yhtäaikaisesti.Myös kirjojen keskimääräiseen pituuteen vaikuttaa alle 50-sivuiset lastenkirjat hyvin voimakkaasti.


Luin kevään aikana yhteensä 58 kirjaa, joista:

Nuorten aikuisten ja nuorten romaaneja 24
Lasten kertomuksia, helppolukuisia ja kuvakirjoja 13
Aikuisten romaaneja 12
Aikuisten tietokirjallisuutta 3
Lasten ja nuorten runoja 2
Lasten ja nuorten tietokirjoja 2
Aikuisten runo 1
Nuorten novelli 1

Suurin osa lukemistani kirjoista oli siis lanu-kirjallisuutta, eli jopa 42 kirjaa 58 kirjasta.

Kielikylpyä ja käännöksiä

Luin 3 nuortenkirjaa englanniksi.

Lukemistani kirjoista 27 oli suomennoksia vieraasta kielestä, eli loput 31 lukemaani kirjaa oli suomenkielisiä alkuteoksia.

Aikuisten kirjoista käännöksiä oli 9/16
Lasten kirjoista käännöksiä oli 7/16
Nuortenkirjoista käännöksiä oli 11/23

Ajattelin, että nuortenkirjoista minulla tulisi luettua enemmän käännöksiä, mutta on ilahduttavaa huomata, että noin puolet lukemistani nuortenkirjoista ovat olleet kuitenkin suomenkielisiä alkuteoksia.

Eniten luin kirjoja näiltä kustantajilta:

1. Otava, 11 kirjaa
2. Tammi ja WSOY, 7 kirjaa
3. Karisto, 6 kirjaa
4. Gummerus, 4 kirjaa
5. Like ja Haamu, 3 kirjaa

Lukemistani kirjoista 47 oli kovakantisia, 9 pehmeäkantisia, 1 varsinaisia pokkareita enkä lukenut yhtään e-kirjaa.

Uutuuskirjat suosiossa

Pääasiassa luin vuoden 2017 uutuuksia, niitä oli lukemistani kirjoista yhteensä 42.
Toiseksi eniten luin kirjoja viime vuodelta 2016, yhteensä 6 kirjaa
Kolmanneksi eniten vuosilta 2010-2015, yhteensä 5 kirjaa.

Voisi siis sanoa, etten ole ollut tänä keväänä  vanhojen kirjojen ystävä.


Naiskirjailijan kirjoittamia kirjoja luin 39 eli tuplasti enemmän kuin miesten kirjoittamia (20):

9 /16 aikuisten kirjoista oli naiskirjailijan kirjoittamia,
9/16 lasten kirjoista ja
21/26 nuorten kirjoista oli kirjoittanut nainen.

Nuortenkirjallisuudessa suosin ihan selvästi naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja.



Kirjailijoiden TOP3 kansallisuutta:

1. Suomalainen: 27
2. Yhdysvaltalainen: 14
3. Isobritannialainen: 8



Ylpeänä siis voin sanoa, että luen paljon kotimaista kirjallisuutta.


Kirjoista...

31 oli yksittäisiä teoksia, eli eivät olleet osana mitään sarjaa.
5 kuului kaksiosaiseen sarjaa
9 kuului trilogiaan ja
12 kuului neliosaiseen tai sitä laajempaan sarjaan


Luin seuraavanlaisiin genreihin kuuluvia nuortenkirjoja:

Fantasia:8 kirjaa
Scifi tai dystopia: 4 kirjaa
Jännitys: 4 kirjaa
Romantiikka:2 kirjaa
Paranormaali romantiikka:1 kirja
Huumori:1 kirja

Genreen luokittelemattomia: 4 kirjaa

Genreluokitus ei ole aina niin yksiselkoista, eli esimerkiksi joidenkin kirjojen kohdalla olisi voinut luokitella sekä fantasiaan että paranormaaliin romantiiikkaan. Fantasiakirjallisuutta olen nyt lukenut enemmän kuin lempilajiani dystopiaa ja scifiä ja myös nuorten jännityskirjallisuutta olen lukenut viime aikoina enemmän.

Aikuistenkirjallisuuden genret:

scifi: 5 kirjaa
Fantasia:2 kirjaa
Jännitys:2 kirjaa
Romantiikka:1 kirja
Genreen kuulumaton: 1 kirja

Aikuistenkirjallisuudesta suosin edelleen spefiä, ja lukemani kaksi jännityskirjaa ovat psykologisen jännityskirjallisuuden piiriin kuuluvia teoksia. Kauhukirjallisuutta ei kevääseeni nyt kuulunut lainkaan.

Arvosanat 

Kuva: Pixabay

Yleisin antamani arvosana oli 4 (31 kirjalle)
Arvosanan 5 sai 12 kirjaa.
Arvosanan 3 sai 15 kirjaa
Arvosanan 2 sai 1 kirja
Arvosanaa 1 ei saanut yksikään kirja

Kuva: Pixabay

Nuortenkirjallisuuden helmiä olivat tänä keväänä: 

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017. (Arvosana 5+)













Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017. (Arvosana 5+)













 Mitä sain tietää meduusoista: Ali Benjamin. Suomentanut Marianna Kurtto. Otava 2017 (Arvosana 5) 













Fangirl: Rainbow Rowell. St Martin's Griffin 2013. Ei suomennettu. (Arvosana 5)













Kaikki kaikessa: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2017. (Arvosana 5-)














 Oonko ihan normaali?: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)













Lastenkirjoista mieleenpainuvimmat: 

Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä: Roope Lipasti. Kuvittanut Harri Oksanen. Lukupalat-sarja. 64 sivua. Helppolukuinen. WSOY 2017. (Arvosana 5-)














Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi. Lastenkertomus. 157 sivua. Otava 2017. (Arvosana 4,5)



 











 Suomen lasten luontokirja: Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola. Lasten tietokirja. 232 sivua. Otava 2010. (Arvosana 4,5)















Mistä tavarat tulevat: Oldřich Ružička. Kuvittanut Alexandra Hetmerová. Suomentanut (engl.kielisestä laitoksesta) Iiris Kalliola. Lasten tietokirja. 36 sivua. Otava 2017. (Arvosana 4,5)














Aikuisten kirjallisuudesta korkeimmalle sijoitin: 

 Hän sanoi nimekseen Aleia: Erika Vik. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)












 Annoin sinun mennä: Clare Mackintosh. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus 2017. (Arvosana 5-)












Verso: Tuomo Jäntti. Gummerus 2017. (Arvosana 4,5)












Pimeää ainetta: Blake Crouch. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi 2017. (Arvosana 4,5)















Vähiten minua miellytti nuortenkirjoista: 

The Cruelty - Nyt olet yksin: Scott Bergstrom. Suomentanut Inka Parpola. Otava 2017. (Arvosana 2)















Lastenkirjoista huonoimmat pisteet sai: 

 Onks noloo? Leirikoulussa: Ronja Salmi. Kuvittanut Jami Nurminen. Lasten Keskus 2017. (Arvosana 3)














Aikuisten kirjallisuudesta en niin kovin syttynyt:

Maailman merkillisimmät kummitustarinat: Mervi Koski. Minerva 2017. (Arvosana 3+)












Kevään kauneimmat kansikuvat:

Kiera Cass: Ainoa. Suomentanut Laura Haavisto. Pen&Paper 2017. Kansi: Erin Fitzsimmons

Elina Pitkäkangas: Kajo. Myllylahti 2017. Kansi: Karin Niemi

 Kevään pettymykset:


Veronica Roth: Viillot. Suomentanut Outi Järvinen. Otava 2017.

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2017.

Kevään yllättäjät:

 
Verso: Tuomo Jäntti. Gummerus 2017.

Caraval: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017.


**************************************

Muuta blogissani tapahtunutta

Blogini sai tänä vuonna oman suunnittelemani logon:


Tammikuussa annoin taas ääneni Blogiastanian kirjallisuuspalkintoehdokkailleni.



Suoritin kevään aikana seuraavat lukuhaasteet:

Klassikkohaaste osa 4

Apinan vuosi –lukuhaaste

Kirjavat kissat -lukuhaaste

BFF-lukuhaaste

Lumoava Luonto -luontokirjahaaste

Novellihaaste

Vuoden alussa asetin itselleni Goodreads-sivun lukuhaasteeksi 120 luettua kirjaa vuoden aikana, joten mielestäni lukutavoitteeni on kohtuullinen, koska olen jo nyt puolivälissä.

Olin myös mukana YLEN Kirjojen suomi - 101 kirjaa kampanjassa, johon luin romaanin vuodelta 2002: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie.

Lähdin myös ensimmäistä kertaa mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, johon olen saanut suoritettua 39 viidestäkymmenestä haastekohdasta. Vaikeimmat kohdat jäänee loppuvuodelle.



Lanseerasin blogiini myös Runosunnuntain, johon sain tehtyä keväällä kolme postausta.


Blogini täytti 6. helmikuuta kolme vuotta, jota juhlistin järjestämällä kirja-arvonnan.



Keväällä 2017 sattui myös ikäviä menetyksiä:

Helmikuussa kävin loppuvuodesta menehtyneen tätini hautajaisissa.

Keväällä myös Lukutoukan kulttuuriblogin Krista Airola menehtyi, ja hiukan myöhemmin myös Ullan Luetut Kirjat blogin Ulla.

Levätkää  rauhassa.









******************

Yksityiselämän onnenpipanoita

Keväällä 2017 sain suoritettua informaatiotutkimuksen opintoni päätökseen, täytin 38 vuotta, vietimme poikani 7-vuotis ja tyttäreni 9-vuotissyntymäpäiviä. Sain todistaa tyttäreni taiturimaista jalkapalloilua useissa turnauksissa, kävin yhdessä bloggaajatapaamisessa ja vietin perheeni kanssa rentouttavan hiihtoloman Ukkohallassa mökkeillen. Tästä on mukava jatkaa antoisaa lukuharrastustani -  ja toivon mukaan työpaikkakin vihdoin viimein löytyisi.

Mukavaa lukukesää kaikille!