lauantai 21. lokakuuta 2017

Päivitys Firebird-trilogiaan

Luin Claudia Grayn Firebird-trilogian päätösosan A Million Worlds With You. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni koko trilogiasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/02/firebird-trilogy-claudia-gray.html

tiistai 17. lokakuuta 2017

Harry Potter -sarja: J. K. Rowling

Harry Potter ja viisasten kivi: J.K.Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2015 (kuvitettu painos.)

Englanninkielinen alkuteos (1997, 2015 kuvitettu painos): Harry Potter and the Philosophers's Stone

"Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun.


Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! 

Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...
----------

Kate Greenway -mitalilla palkitun Jim Kayn häikäisevä nelivärikuvitus on hieno tulkinta Tylypahkan maagisesta maailmasta. Kayn kuvissa on herkkyyttä, huumoria ja voimaa. Maalauksellisuus ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat tekevät oikeutta Rowlingin ajattomalle klassikolle. Nyt myös nuoremmat lukijat voivat tarttua Rowlingin teossarjaan ja vanhemmille faneille tarjolla on nyt jotain aivan uutta! Näyttävä ja suurikokoinen lahjakirja."

Oma arvio:


Minun kirjallisessa sivistyksessäni on aina ollut Harry Potterien kokoinen aukko, ja se on hiukan hävettänyt minua. Kerran nuorempana yritin lukea tätä ensimmäistä osaa, mutta jotenkin se tuntui liian vaikealta. En ollut juurikaan silloin lukenut fantasiakirjallisuutta, ja olin kovin tottumaton kaikkeen sellaiseen kirjallisuudessa. Nyt minua arvelutti, tuntuisiko Harry Potterit liian lapselliselta minun makuuni, kun päähenkilö on vasta 11-vuotias poika. Olen nuortenkirjoja valitessani pitänyt itselleni sellaista rajaa, että päähenkilön on oltava vähintään 15-vuotias.

"Ongelma oli se, että Harryn lähettyvillä tapahtui usein kummia, eikä auttanut vaikka hän kuinka , ettei hän niitä kummia pannut tapahtumaan."

Tarina imaisi minut alkukankeuden jälkeen melko nopeaa mukaansa. Minä en oikein jaksanut innostua vielä Harryn alkuvaiheista Dursleyn perheessä, mutta kun Hagrid tulee hakemaan Harryä mukaansa, vie hänet erilaisiin velhotarvikekauppoihin ja Harry viimein lähtee matkaan kohti velhokoulua, nautin lukemastani suuresti. Minulle jäi kirjasta sellainen mukava suutuntuma, niin mukavasti luettavaa tekstiä J.K.Rowling kirjoittaa. Jim Kayn hienot kuvitukset ovat aivan hengästyttävän hienoja, joita voisin jäädä tuijottelemaan tunneiksi. Jaana Kapari on myös tehnyt hienoa, perusteellista käännöstyötä.

" 'Hermione, montako kertaa elämässä kukaan saa nähdä kun lohikäärme kuoriutuu?' "

Harry on lempeä, fiksu henkilöhahmo, josta ei voi olla pitämättä. Hän joutuu sijaiskodissaan kiusatuksi, mutta osaa antaa kamalalle Dudley-serkulleen takaisin hyvin älykkäällä tavalla. Pahansuopa hän ei ole siis lainkaan, mutta pitää puolensa.


 Harryn ensiaskelia noitakoulussa on mukava seurata, etenkin kun siihen kuuluu niin paljon kaikkea erikoista: huispauspelit, tupajärjestykset, kirjeitä lähettävät pöllöt, erikoiset oppitunnit.  Harry ystävystyy jo junassa Ron Weasleyn kanssa. Myöhemmin hän tutustuu myös Nevilleen ja Hermioneen - viimeksi mainittu saa pojat alussa raivon partaalle. Niin myös minutkin. En voi alkuun sietää koko viisastelevaa tyttöä, mutta onneksi hänestä tulee tarinann edetessä sisedettävämpi. Tottakai noitakoulussa on ärsyttäviä kiusanhenkiä, kuten Malfoy ystävineen, jotka ottavat Harryn  silmätikukseen. Onneksi oveluus voittaa aina ilkeyden, ja typerykset saavat nenilleen.

"Ron haukkoi henkeä.
'Mitä?' Harry sanoi. 
'Sinä sanoit tiedät-kai-kenen nimen!' Ron parahti kuulostaen sekä järkyttyneeltä ja ihailevalta. 'Olisin kuvitellut, että sinä kaikista ihmisistä-' "  

Tarinan taustalla piilee uhka kamalasta Voldemortista, joka on Harry Potterin ja Viisasten kiven perässä. Myös omituisesti kyräilevä professori Kalkaros saa Harryn ystävineen epäilemään, että hänellä olisi pahat aikeet mielessään.
Lopussa kuitenkin tulee järisyttävä juonenkäänne, joka saa lapset muuttamaan epäilystensä suuntaa.   

Lempeä ja hiukan hölmö Hagrid on kirjan lempihahmoni. Hän on aina Harryn ja hänen ystäviensä puolella. 

Olen ylpeä itsestäni, että luin viimeinkin ensimmäisen Harry Potterini. Kyllä tämä on ehdottomasti kaiken ikäisille sopiva kirja. Poikani sai tämän saman kuvitetun painoksen kuusivuotislahjaksi kummisedältään, ja olemme aloittaneet kirjan luvun myös hänen kanssan yhdessä. Aion myös jatkaa sarjan lukemista eteenpäin vielä jossain vaiheessa, ehkäpä kesällä.
 
Arvosanani tälle kirjalle 4,5  

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!


Harry Potter ja Viisasten kivi muissa blogeissa: 
  
Kirjojen keskellä
Luettua elämää
Kirjoista
Yöpöydän kirjat
Sininen keskitie
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapissa

Harry Potter ja salaisuuksien kammio: J. K. Rowling. Suomentanut Jaana Kapari. Kuvittanut Jim Kay. Tammi 2016 (Kuvitettu painos) 


Englanninkielinen alkuteos (1998, kuv. painos 2015): Harry Potter and the Chamber of Secrets 


"Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule?(Tammi)"

Oma arvio: 

Minulla kesti harmillisen pitkään, ennen kuin jatkoin Harry Potter -sarjan lukemista. Osittain se johtui siitä, että halusin odottaa seuraavan kuvitetun painoksen saapumista. Kun olen jo niin rakastunut Jim Kayn huikeisiin kuvituksiin, en voi enää lukea kirjoja ilman niitä.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio alkaa taas siitä, mistä ensimmäinen osakin: Harry on taas ikävien sukulaistensa luona, joutuu sietämään rasittavaa Dudley-serkkuaan ja saa osakseen vähättelyä ja pilkkaa. Harryn täti ja setä eivät halua kuulla puhuttavankaan taikuudesta, joten he vahtivat Harryä alituiseen, ettei hän käyttäisi taikavoimia heidän talossaan. Harry on kuitenkin luonteeltaan hiukan uhmakas ja haluaa hiukan kiusoitella sijaisperhettään.

Kun Harryn huoneeseen tupsahtaa varsin omituinen kotitonttu Dobby, joka vannottaa Harryä palaamasta Tylypahkaan, poika ei ota tontun höpinöitä kuuleviin korviinsakaan. Vielä kun Vernon-setä päättää ilkeyttään vielä lukita pojan huoneeseensa, ettei tämä pääse takaisin kouluun aloittamaan uutta lukuvuotta, Harry on epätoivon partaalla. Onneksi nokkelat Weasleyn veljekset tulevat pelastamaan Harryn heidän isänsä lentävällä autolla. Vaikka pojilla on melkoisia mutkia matkassa, pääsevät he viimein takaisin Tylypahkaan, ihmeelliseen opinahjoonsa.

"Sinä opetat suojautumista pimeyden voimilta!" Harry sanoi. "Sinä et voi lähteä nyt! Et kun pimeyden voimat ovat valloillaan!" (s. 224)

Toisena lukuvuotenaan Harry saa uuden ihailijan, tai oikeastaan kaksi. Koulun uusi, omahyväinen opettaja, Gilderoy Lockhart, vaikuttaa olevan suuri Harry Potter -fani, vaikka hänen ylitsevuotava omakehunsa ja itserakkautensa meinaakin hieman jättää sen varjoonsa. Gilderoy puhuu paljon, mutta tekee hyvin vähän. Aivan mainion pöhkö hahmo minun mielestäni. Lisäksi Weasleyn perheen tytär Ginny aloittaa nyt Tylypahkan velhokoulun, ja hän on silminnähden ihastunut Harryyn. Tämä sekä nolottaa että ärsyttää Harryä, etenkin kun häntä aina pilkkaava Draco Malfoy saa siitä lisää pontta ivailuun.

Jim Kayn näkemys Gilderoy Lockhartista
Tässä osassa pääsee tutustumaan myös professori Verson johdatuksella Alruunoihin, maassa juuresten tapaan kasvaviin pikkuotuksiin, tyttöjen vessassa asuvaan haamuun, murjottavaa Myrttiin sekä hirmuiseen basiliskiin. Harry käy Tylypahkan kummajaisten juhlissa, joissa on mitä ällöttävimmät tarjoilut. Rowlingin mielikuvitus on päässyt tosissaan lentoon kirjaa kirjoittaessa.

Professori Verso ja Alruunat
Harry ystävineen yrittävät selvittää Tylypahkan mysteeriä, kun opinahjossa alkaa sattua kamalia onnettomuuksia. He ottavat ohjat omiin käsiinsä ja laittavat taikajuomanvalmistustaitonsa koetukselle. Näsäviisas Hermione pääsee tietenkin johtamaan liemen valmistusta. Harry myös huomaa itsessään kyvyn, joka saa hänet miettimään, valitsiko Lajitteluhattu hänelle sittenkään oikeaa tupaa. Mitä jos hän onkin Luihuinen? Kirjan lopussa paljastuu hyytäviä asioita, mutta Harry ja ystävät selviävät taas kaikesta kuten pitääkin. Arvoitus jää silti ilmaan roikkumaan: saako Voldemort vielä Harryn satimeen?

SALAISUUKSIEN KAMMIO 
ON AVATTU. 
VAROKAA, PERILLISEN VIHOLLISET. (s. 107)

Tämä oli taas vertaansa vailla oleva lukunautinto. Annoin vain tarinan ja tunnelman viedä, ihastelin kauniita kuvia ja nautiskelin lukemastani. Seuraava osa, kuvitettuna painoksena tietenkin, odottaakin jo minua kirjaston varaushyllyssä.

"Mutta miksi hänen täytyi mennä kirjastoon?"
"Koska niin Hermione tekee" Ron sanoi ja kohautti olkiaan. "Jos olet epätietoinen, mene kirjastoon." (s. 194)

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta (kuten Hermionekin tekisi.)

Harry Potter ja salaisuuksien kammio muissa blogeissa:



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Päivitys Valinta-sarjaan

Luin Kiera Cassin Valinta-sarjan neljännen osan Perijätär. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan arvioni sekä aiemmista osista että uusimmasta lukemastani.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/03/valinta-sarja-kiera-cass.html

maanantai 9. lokakuuta 2017

Päivitys Kaksosauringot-trilogiaan

Luin ja vaikutuin Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian toisesta osasta Seleesian näkijä. (Klikkaa kuvaa päästäksesi arviooni)

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/kaksosauringot-trilogia-erika-vik.html

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Runosunnuntai osa 5: Siniset vuodet - Blue Years: Tekla Inari

Siniset vuodet - Blue Years: Tekla Inari. Kääntänyt englanniksi Kasper Salonen. Kosmos 2017.


"Miltä tuntuu olla samaan aikaan sekaisin ja rakastunut? Mistä löytää merkitys valmiissa maailmassa? Jos lähetän sinulle kissakuvan, tarkoittaako se, että haluan sinut? Tarve yhteyteen on kuin nälkä, se tulee aina uudestaan. Sinun kanssasi oleminen tuntuu siltä kuin juoksisi jatkuvasti punaisia päin.

Siniset vuodet kuvaa kahden nuoren aikuisen sydäntäsärkevän rakkaustarinan pirstoutuneessa nykymaailmassa. Enimmäkseen älypuhelimella kuvattu ja kirjoitettu teos on mustan huumorin ja melankolian sävyttämä kuvaus sitoutumattomuudesta. Se nauhoittaa riipaisevasti ja runollisesti nuoruutta 2000-luvulla: vimmaa, sydänsurua, itsekkyyttä; murhetta, säätöä, hauskuutta.

Siniset vuodet / Blue years -teosta on painettu 600 kappaletta, jotka ovat kaikki käsin numeroitu."(Kosmos)

Kirjatraileri: https://vimeo.com/231377463

Oma arvio:


Jokin alkaa saavuttaa minua. Ihastuksen kohde vaihtuu,
mutta menetyksen tunne on sama.

Siniset vuodet on nimensä mukaisesti melko sinisävyinen, alakuloinen kirja: kuvat ovat enimmäkseen tummanpuhuvia, karuja välähdyksiä arjen huomioista ja siloittelemattomia; kiinni olevat sälekaihtimet tai sijaamaton sänky.  Osa kuvista on taas hyvin hauskoja oivalluksia, kuten kuva jeesusteipillä teipatusta auton ikkunasta tai metrossa napattu otos miehestä, jolla on  kissacollegepaita päällään.  Runot, jotka ovat sekä suomeksi että englanniksi, tihkuvat nuoruuden tuskaa ja kysymyksiä kysymysten perään. Ne ovat suorapuheisia ja siivoamattomia.

En ole kovin perehtynyt valokuvataiteeseen, ja aluksi minä hiukan hämmennyin kuvien arkisuudesta ja tietynlaisesta yksioikoisuudesta ja viimeistelemättömyydestä. Monissa kuvissa itse oivallus tuntuu olevan pääasia, ei sommittelu. Kuvat henkivät vuoroin huumoria, tuskaa ja iloa.

Tämä ilmapallokuva on minun ja tyttäreni suosikki!
Pidän runojen pohdiskelevasta sävystä ja siitä, miten niistä huokuu nuoren ihmisen ajattelumaailma kaikessa suoruudessaan. 

Välillä koko maailma tulee lähelle. Väsyneenä, kännissä. Lenkillä, keikalla.
Sinua suudellessani.

Kaiken tämän paskan alla olet poika, joka viheltelee suihkussa. ja kaikki on paskaa, paitsi kusi.

Hekottelen itsekseni runon viimeiselle lauseelle.

Tämä kuva on minusta hieno.
Minä ajattelin lukea tämän vielä uudelleen ajatuksen kanssa, jotta pääsen syvemmälle tarinan nuoren parin väliin. Voisin lukea kirjan toisella kertaa englanninkielellä. Mitään suoraa jatkumoa runot ja oivallukset eivät varsinaisesti tarjoa, vaan ne täytyy itse lukiessa rakentaa. 

Voiko särkyneen ruukun korjata?

Tämä on suuri suru.
Tämä on yhtä iso murhe
kuin ovat maa ja taivas.

Joku voi ripotella päällesi magnolian terälehtiä
ja silti voi tulla ero.

Kun sain kirjan ensimmäistä kirjaa käteeni, hämmästelin karun harmaata kannen ulkoasua, josta kirjan nimi ja tekijä erottuvat vain vaivoin. Harmaa on kuitenkin lempivärini, ja kannen karuus sopii hyvin yhteen sisällön kanssa. Avattuani kirjan huomasin myös selkämyksen liimauksen pettäneen. Hieman nurisinkin tästä miehelleni. Kirjatrailerin katsottuani huomasinkin, että selkämyksen liimaamattomuus onkin tarkoituksellista.  Myös se, että jokainen kirja on numeroitu, on minusta hauska yksityiskohta. Minulla on kirja numero  404.


Siniset vuodet - Blue Years puhuttelee varmasti erityisesti nuoria aikuisia.
Arvosanani 3+

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Tekla Inarin nettisivut:

torstai 28. syyskuuta 2017

Päivitys Hopea-sarjaan

Luin Victoria Aveyardin Hopea-sarjan kolmannen osan, Kuninkaan kahleet. Klikkaamalla kansikuvaa pääset lukemaan mietteeni kirjasta ja myös aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/07/hopea-sarja-victoria-aveyard.html

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kurnivamahainen kissa: Magdalena Hai.

Kurnivamahainen kissa: Magdalena Hai. Kuvittanut Teemu Juhani. Lastenkertomus, 48 s. Karisto 2017. 



"Vahvatunnelmainen satu pienestä tytöstä ja kissasta, joka ahmii koko maailman

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä, armeijoita, metsien eläimet, meren kalat, kylien viljat… Mutta onko yhden luvallista syödä koko maailma nälkäänsä?

Kurnivamahainen kissa on fantasiahenkinen saturomaani ahneuteen hajoavasta maailmasta ja pienten tyttöjen voimasta. Oivaltavasti ympäristöasiaa käsittelevän sadun kanssa käyvät vuoropuhelua kuvittaja Teemu Juhanin vahvatunnelmaiset mustavalkokuvat. "(Karisto)

Oma arvio: 

Luimme kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Kurnivamahainen kissa on opettavainen satu siitä, miksei yksi tyyppi saa rohmuta kaikkea itselleen. Siinä otetaan kantaa vaivihkaa nykymaailman kulutushysteriaan ja taloudelliseen eriarvoisuuteen. Tarinan tyttö on rohkea ja peloton, mutta myös ennakkoluuloton pikku-sankaritar: hän ottaa kissan ystäväkseen, vaikka tämä on itsekäs, ahne ja töykeä. Hän lupaa etsiä kissalle ruokaa tämän alati jatkuvaan nälkäänsä, jotta tämä ei söisi tyttöä.

Maailmasta vaan ei enää tahdo löytyä kissalle enää mitään syötävää, sillä se kaikki on jo kissan sisuksissa. Lopulta tyttö löytää itsensä kissan mahasta, ja löytää syyn kissan kurisevaan mahaan. Tohtiiko kissa oksentaa kaiken ulos mahastaan? Palkinto on jotain paljon suurempaa kuin jatkuva nälän tyydyttämisen nautinto - tytön ystävyys, rakkaus ja huolenpito.



"Voi kissa. Olet antanut kurnivan vatsasi päättää elämäsi suunnan, etkä ole missään vaiheessa pysähtynyt miettimään, onko se, mitä teet, oikein." (s. 23)

Tyttäreni mielestä kirja on hauska ja kiinnostava. Kirjassa parasta on itse kurnivamahainen kissa, "koska se on niin iso ja söpö." Kissan mahassa asuva Kaikenherra Hneus taas ei miellytä häntä lainkaan, enkä ihmettele, sillä tuo otus on kuvailtu hyvin vastenmieliseksi ja omaa etuaan ajavaksi. Kirjan mustavalkokuvat ovat tyttäreni mielestä kivoja ja hauskoja, ja niitä on kirjan sivuilla tarpeeksi. Parhaiten kirjasta jäi tyttöni mieleen se, kun kissa ja tyttö ystävystyivät. Kirja olisi saanut olla hiukan pidempi, mutta tarina päättyy kuulemma onnistuneesti. Jos tyttäreni saisi jatkaa tarinaa, kirjan tyttö pääsisi orpokotiin, saisi vanhemmat ja kissa pääsisi hänen mukaansa uuteen kotiin. Kirjaa hän suosittelee noin 5-9-vuotiaille tytöille ja pojille. Hän aikoo ehkä joskus vielä lukea kirjan uudelleen.


Kurnivamahainen kissa on seikkailuhenkinen ja merkityksellinen satu, jota hienot, pikkutarkat kuvitukset täydentävät.

Tyttäreni arvosana 4
minun arvosanani 4+
Yhteisarvosana 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

Vakka.fi

Samantyylistä luettavaa:


maanantai 25. syyskuuta 2017

Linnunsitoja: Helena Waris

Linnunsitoja: Helena Waris. Otava 2017.

Päällys: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.

"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."

Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa." (Otava)

Oma arvio:

Olen viime aikoina lukenut melkoisia järkeleitä, joten olipas ihanan vapauttavaa lukea välillä hiukan ohuempi kirja. Linnunsitoja on tiukkaan sataanseitsemäänkymmeneen sivuun nipistetty nuorten aikuisten scifikirja, johon varmasti vähemmän lukeva nuori uskaltaa herkemmin tarttua kuin tavallisen pituiseen, 300 - 400-sivuiseen kirjaan.

Kolme sääntöä aluksi. Kunnioitetaan niitä, niin meidän on helpompi tulla toimeen. Ensimmäisenä: Kenenkään ei ole pakko kertoa miksi on täällä, ja mistä on tullut. Kysyä saa, mutta vastata ei tarvitse muille kuin Sazille. Me kaikki olemme täällä hyvästä syystä. Se riittäköön tiedoksi. (s.27)

Kirjan tarina alkaa melkoisen epämääräisellä, sadistisella asetelmalla,  kun kirjan päähenkilö Zemi kärvistelee alastomana ja sidottuna Ada-nimisen naisen julmahkossa käsittelyssä. Olin hiukan hämmentynyt, mutta samaisiin tunnelmiin kirjassa ei kuitenkaan enää palata muuten kuin silloin, kun Zemi kertoo menneisyydestään Adan kylpylän leivissä. Kirjan alussa seurataan lähinnä Zemin ja Thomin pakoa Koneen vaikutuspiiristä myrskyjen koettelemalle majakkasaarelle, jossa on muitakin Konetta vastaan kapinoivia. Tämän jälkeen juoni kietoutuu Zemin sopeutumisen, majakkalaisiin tutustumisen ja erilaisten tehtävien ympärille. Taustalla häilyy kapinan suunnittelu, mutta myös pelko siitä, ettei se onnistukaan ja Kone saa vihiä kapinaliikkeestä.

Kuva: Pixabay
Mikä on tuo mystinen Kone? Sitä ei oikeastaan missään vaiheessa kovin syvällisesti avata, mutta asiayhteyksistä siitä saa pian jonkinlaista käsitystä. Kone on käsittääkseni eräänlainen tekoäly, tietojärjestelmä, joka hallitsee, kontrolloi ja tarkkailee ihmisiä. Se ohjaa ihmiset tasa-arvoisiksi ja pystyy kehittymään, kuten oppii valehtelemaan. Koneita on useita, ja kapinalliset haluavat sulkea koneet ja palata takaisin ihmisten hallitsemaan yhteiskuntaan. Kirjassa on siis myös dystopisia aineksia, ja siinä muun muassa mainitaan, että aiemmassa maailmassa jokaisella oli omat Koneet, eli älypuhelimet, joten tuokin seikka viittaa kirjan sijoittuvan jonnekin kauas kuvitteelliseen tulevaisuuteen.

Iltapäivällä sylissäni on lintu. Kaunis harmaa kyyhkynen, jonka rinnassa on mustia pilkkuja. Thom esittelee sen kolmenollaysinä, mutta päätän antaa sille nimen, vaikka vain salaisen.
Sinä olet Pilkkurinta. (s.57)

Koska kännyköitä ei ole, kapinalliset käyttävät kyyhkysiä viestimiseen. Majakkasaarella yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin kyyhkysistä ja niiden mukana tulevista viesteistä huolehtiminen. Zemin matkakumppani Thom hallitsee kyyhkyset, ja yllätyksekseen Zemikin alkaa pitää linnuista, Hän jopa salaa nimeää niitä, vaikka ne on pelkästään numeroitu. Hän alkaa myös pitää Thomista, jota on aiemmin nimittänyt tylsäksi. Tylsyys muuttuu tuttuudeksi ja turvallisuudeksi.

Thom katsoo sormieni liikettä. Kerron hänelle totuuden, jos hän kysyy miten minusta on tullut sitoja. Mutta ei hän kysy. Hän vain seuraa työtäni vaiti, ojentaa säikeen kun edellinen on kiinni ja antaa hiljaisuuden puhua välillämme. (s. 123)

Kirjassa vilisee mielenkiintoisia hahmoja, kuten Zemiä aluksi dissaava Ines, hänen veljensä Saz, majakkasaaren johtohahmo, ja Zemiä ahdisteleva Ola, joka kuitenkin ottaa opikseen ja katuu tekoaan. Henkilöhahmot jäävät kuitenkin kehityksessään puolitiehen, ymmärrettävää kyllä. Zemin mystinen isoveli Jesber on mukana taustalla koko tarinan, vaikka hän esiintyy kirjassa varsinaisesti vain  alussa lähettäsessään siskonsa Thomin kanssa matkaan. Hän lupaa tulla perässä löydettyään kadoksissa olevan tyttöystävänsä Jaden, ja Zemi odottaa veljeään saapuvaksi joka päivä.

Zemin ikää ei missään vaiheessa suoraan mainita, mutta hän kuitenkin mainitsee saavuttaneensa jo täysi-ikäisyyden, joten veikkaisin hänen olevan jo parikymppinen - ellei sitten kirjan maailmassa täysi-ikä tule täyteen jo aiemmin. Hän puhuu myös Thomista miehenä, ei poikana, joten päähenkilöiden iänkin puolesta uskon tämän kirjan olevan suunnattu enemmän nuorille aikuisille kuin varhaisteineille.

 Yllätyin, miten hienon tarinan ja toimivan juonenkaaren Waris on saanut mahdutettua näin ohueen kirjaan. Koska turhille täytesivuille ei ole tilaa, kirjaa on mukava lukea ja mielenkiinto säilyy koko kirjan ajan. Surettaa silti, ettei henkilöihin pääse syventymään sen paremmin, ja loppu tulee ihan liian nopeaa. Joskus kuitenkin napakka scifipläjäyskin on paikallaan, eikä kaikista tarinoista tarvitse tehdä trilogioita. Lukemisen jälkeen jäi jäljelle silti hienoinen harmistus ja nälkä tietää asioista lisää, kuten Koneen hallitsemasta yhteiskunnasta ja henkilöhahmoista. Kirjan tarkkaan rakennettu, vaikkakin epämääräinen maailma jäi kuitenkin pitkäksi aikaa mieleeni.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko Saari)
Oksan hyllyltä
Evarian kirjahylly
Eniten minua kiinnostaa tie

perjantai 22. syyskuuta 2017

The Girl Who Fell: S. M. Parker

The Girl Who Fell: S. M. Parker. Simon Pulse 2016. Ei suomennettu.

 Kannen suunnittelu: Regina Flath

"His obsession.
Her fall.

Zephyr Doyle is focused. Focused on leading her team to the field hockey state championship and leaving her small town for her dream school, Boston College.

But love has a way of changing things.

Enter the new boy in school: the hockey team’s starting goaltender, Alec. He’s cute, charming, and most important, Alec doesn’t judge Zephyr. He understands her fears and insecurities—he even shares them. Soon, their relationship becomes something bigger than Zephyr, something she can’t control, something she doesn’t want to control.

Zephyr swears it must be love. Because love is powerful, and overwhelming, and…terrifying?

But love shouldn’t make you abandon your dreams, or push your friends away. And love shouldn’t make you feel guilty—or worse, ashamed.

So when Zephyr finally begins to see Alec for who he really is, she knows it’s time to take back control of her life.

If she waits any longer, it may be too late. "(Simon Pulse)

Oma arvio:

Minä en lukenut kirjan takakansitekstistä kuin alun, joten ajattelin alkuun tämän kertovan vain lähinnä hyvin intensiivisestä rakkaudesta. Yllätyksekseni intohimoa ja pakahduttavaa rakastumisen tunnetta tihkuva kirja alkoi loppua kohti muuttua raastavaksi psykologiseksi jännitykseksi, ja sydämeni meinasi hyppiä toiseksi viimeisessä luvussa ihan turhan nopeaa, niin karmeaksi tapahtumat kääntyivät. Huh.

The Girl Who Fell alkaa napakalla prologilla, joka on otsikoitu The End. Tämä ennakoitu luku antaa vihiä, että kirjan juoni tiivistyy loppua kohti hyvin hyytäviin tunnelmiin. Siksipä minulla kyllä oli lukiessa aavistus takaraivossa, ettei tämä kirja ole ihan pelkkää rakkautta. 

Kirjan päähenkilö on viimeistä lukiovuottaan opiskeleva Zephyr Doyle, maahockeyjoukkueen johtaja, jolla on kaksi ihanaa ystävää: Lizzie ja jääkiekkoilija Gregg. Zephyrillä on ihana juristiäiti, mutta hänen perheeseensä liittyy iso kipupiste, joka vallitsee koko kirjan ajan: hänen isänsä on lähtenyt pois pari vuotta sitten, jättäen vain kirjelapun pöydälle. Zephyr tuntee monenlaisia tunteita tähän liittyen, vaihdellen syyllisyydestä vihaan, itseinhosta raivoon, surusta toivottomuuteen. Eräänä päivänä Zephyrin äidillä on ilmoitusasiaa, kun hän kertoo isän palanneen kaupunkiin ja tavanneensa tätä muutaman kerran. Zephyr on raivoissaan, eikä tiedä miten sulatella tätä asiaa.

I never imagined I'd be this girl. (s.131)

Kun Gregg esittelee koulun uuden oppilaan, jääkiekkomaalivahti Alecin, Zephyrin sydän heittää volttia - vaikka hän on juuri vannonut Lizzielle, ettei aio olla se tyttö, joka lankeaa poikaan seniorivuotenaan. Se aiheuttaisi vain monimutkaisuutta juuri, kun pitäisi valmistautua collegevuoteen Bostonissa, josta Zephyr odottelee kuumeisesti hyväksymiskirjettä. Alec tuntuu kuitenkin yhtäkkiä niin vetovoimaiselta, tutulta, houkuttelevalta, vaikka Zephyr yrittää vastustella. Asiaa hämmentää myös Greggin humalainen suudelma bileissä, joka yhtäkkiä hiertää lapsuudesta asti ystävinä pysyneen parin välejä. Zephyr ei osaa ajatella Greggiä kuin veljenään, kun taas Gregg tuntee kovasti vetovoimaa lapsuudenystäväänsä kohtaan. Tilanne tulehtuu hetkellisesti, kun Gregg näkee Zephyrin suutelevan Alecia jääkiekkokaukalolla. 

"---I'm sorry that kissing you is something I've been thinking about since we were twelve years old and we found that rope swing by the quarry." (s. 71)

Alecin ja Zephyrin salamarakkaus alkaa hiukan samaan tyyliin kuin Bellan ja Edwardin suhde Twilight-sarjan alussa, mutta sillä erotuksella, että huomaan Alecissa heti sellaisia piirteitä, joita kavahdan. Hän haluaa olla Zephyrin kanssa koko ajan - tarkoitan siis KOKO AJAN. Vaikka he ovat vasta eronneet, pian Alec on tekstailemassa Zephyrille, missä tämä on ja kenen kanssa. Hän vaatii kaiken ajan itselleen. Zephyr jättää tärkeitä tilaisuuksia väliin, kun Alec mankuu tämän viettävän ajan mielellään hänen kanssaan. Hän perustelee sen sillä, että ei vain voi olla ilman tätä. Itsetunnon kohautusta kaipaava Zephyr on tietenkin imarreltu siitä, että toinen tahtoo häntä noin paljon, mutta minä ärsyynnyn heti alussa Alecin marinasta ja tuntuu, etten pysy ärsytyksessäni nahoissani. 

"I want u all 2 myself this weekend."(s.153)

Aika pian Alec alkaa käyttää Zephyriin ilmiselviä manipuloinnin keinoja: "Etkö sinä rakastakaan minua?" "Minua surettaa, kun sinä et selvästikään tunne yhtä vahvasti kuin minä?" "Onko se tilaisuus sinulle tärkeämpi kuin minä?" Ärsytykseni kasvaa, kun Zephyr ei näytä tajuavan, ettei tuollainen ole normaalia. Pian Zephyrin haave Bostonin yliopistosta tulee puheeksi, ja Alec alkaa vihjailla, ettei etäsuhde tulisi kysymykseenkään, sillä hän on menossa Michiganiin. Alec on myös todella mustasukkainen Greggistä, etenkin kun kuulee suudelmasta, ja alkaa vaatia, ettei Zephyr saa enää tavata tätä. Zephyr on ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä hän kaipaa rakkaiden ystäviensä seuraa, ja haluaisi pitää unelmistaan kiinni, mutta Alecin manipulointi alkaa horjuttaa hänen itseluottamustaan. Miten hän voisi olla täydellinen tyttöystävä? Eikö hänen pitäisi asettaa Alec aina etusijalle? 

Kuva: Pixabay

Kirjaa oli piinallisen ärsyttävä lukea, kun halusin niin kovasti auttaa Zephyriä. Jos hän olisi ärsyttävä henkilöhahmo, en ottaisi tätä näin tunteella, mutta kun hän on minusta mukava, fiksu ja miellyttävä tyttö, jonka sydän on vain särkynyt isän hylätessä hänet ja äitinsä. Siksipä ilahdun siitä, että Zephyr alkaa pikkuhiljaa hyväksyä ajatuksen siitä, että antaisi isälleen edes pienen mahdollisuuden. Hänellä on satoja kysymyksiä esitettävänä isälleen, mutta tärkein niistä on tämä: "Miksi sinä teit sen? Miksi jätit meidät?" 'Miksi'-kysymyksiin on kuitenkin harvoin kunnollista vastausta.

"I would never hurt you."
"But don't you see that's the problem? I'm scared you can hurt me without even knowing it"
Sickness swirls my middle. (s. 120)

Alec osaa olla ihastuttava ja romanttinen, minkä takia Zephyrin on tietenkin hankala uskoa tästä mitään negatiivista. Jotain hämärää liittyy myös siihen, miksi Alec joutui vaihtamaan koulua niin nopeaa. Hänen omien sanojensa mukaan hän pelasti kämppäkaverinsa valehtelemalla, että huoneessa ollut tyttö oli hänen kanssaan. Hän osaa selittää asiat aina parhain päin ja omaksi edukseen, ja saa toisen tuntemaan syyllisyyttä.  

I wanted Alec so much, the rest didn't matter.
And it is this realization that collapses me against the wall, sinks me into a blurred heap because I can't separate what is real and what is Alec and what is me. (s. 288)

S.M. Parker kirjoittaa kirjan lopussa haastatelleensa kirjaa varten lukuisia teini-ikäisiä, jotka ovat joutuneet kontrolloinnin ja väkivallan kohteeksi parisuhteessaan. Hän haluaisi lukijoiden saavan voimaa Zephyrin tarinasta ja hankkimaan apua, jos on itse vastaavanlaisessa parisuhteessa. Kirjan tarinaan toiveikkuutta tuovat Zephyrin tukijoukot: tarkkasilmäinen ja järkkymätön Lizzie, turvallinen ja uskollinen Gregg, ymmärtäväinen äiti ja isä. Zephyr myös käy usein juoksemassa pois sekavat ajatuksensa.  

Parker on kirjoittanut todella upean ja ajatuksia herättävän esikoisromaanin tärkeästä aiheesta. Pidän siitä trendistä, että nykyään nuorille aikuisille tarjotaan kirjoja hyvin hankalistakin teemoista, kuten mielenterveyden ongelmista, itsemurhasta ja hankalista parisuhteista.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Samantyylistä luettavaa:

Ester & Isak: Jessica Schiefauer