sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Runosunnuntai osa 6 ~ Yksi: Sarah Crossan

Yksi: Sarah Crossan. Suomentanut Kaisa Kattelus. S&S 2018. (Proosaruno)

 Englanninkielinen alkuteos (2015): One. Kansi: Aino Ahtiainen.

"Teini-ikäiset Grace ja Tippi eivät siedä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. He toivovat enemmän kuin mitään muuta, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?

Kun vanhemmilla ei ole varaa jatkaa tyttöjen kotikoulutusta, heidän täytyy mennä tavalliseen kouluun muiden nuorten armoille. Vaikka muutos ei ole helppo, samalla avartuu maailma.

Mutta Tippin ja Gracen edessä on raastava valinta. Heidän on tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti Koskettava ja poikkeukselliseen proosarunon muotoon kirjoitettu romaani kertoo identiteetistä, sisaruudesta ja rakkaudesta ja kysyy tärkeän kysymyksen: mitä sielunsisaruus todella merkitsee?" (S&S)

Oma arvio:

Pitkästä aikaa saan taas runosunnuntai-postauksen blogiini, kun yllätyksekseni Sarah Crossanin Yksi on runoproosamuotoon kirjoitettu kirja. Tämä muoto tekee kirjasta todella nopea- ja miellyttävälukuisen, ja onkin hienoa, että näin erikoiseen ja vakavaankin aiheeseen on uskallettu ottaa runollisempi muoto.

Ajan kuluessa
todennäköisyys että me
yhtäkkiä vain
lakkaamme
olemasta
nousee
sangen
korkeaksi. (s. 38)


Kirjan pääosassa on siamilaiset kaksoset, Grace ja Tippi, jotka jakavat alavartalon lantiosta alaspäin. Tarina kerrotaan pelkästään Gracen näkökulmasta, ja lopussa siihen oikeastaan selviää todellinen syy. Kaksosten välinen henkinen yhteys on niin sanoinkuvaamattoman syvä ja tiukka, että sitä on muiden vaikea ymmärtää. Tämä yhteys vielä korostuu, jos kaksoset ovat kiinni toisissaan. Ulkopuolisten on hankala käsittää sitä, etteivät Grace ja Tippi koe heidän synnynnäistä virhettään kärsimykseksi, tai etteivät he halua heitä irrotettavan leikkauksella. He ovat yhtä, mutta kuitenkin kaksi erillistä ihmistä.

Me voidaan tehdä mitä tahansa.
Okei?

"Okei", minä sanon.

"Mutta me ei voida ikinä
ikinä
rakastua.
Tajuatko?" (s. 193)

Kirjassa lukija haastetaan pohtimaan sitä, voiko siamilainen kaksonen koskaan rakastua, kun hän on kiinni toisessa ihmisessä. Gracen yllättää hyvin voimakkaat tunteet uutta ystävää Jonia kohtaan. Siskonsa varoituksista huolimatta hän rakastuu. Voiko siitä seurata mitään hyvää?

Kirjassa käsitellään myös muita vakavia teemoja, kuten vanhemman alkoholismia ja miten se vaikuttaa koko perheeseen. Grace yrittää silotella kodin tunnelmaa, ettei hänen ailahtelevainen isänsä mieli järkkyisi eikä hän tarttuisi pulloon, mutta Tippiä moinen ärsyttää, sillä hän tajuaa, ettei isän juominen ole kenenkään muun käsissä. Kun kaksosista aletaan tehdä dokumenttia, isän juomisongelma on pakko ottaa puheeksi, sillä perhe ei halua koko maailman tietävän siitä.

Kukaan ei sano mitään viimeisestä
perunasta joka kylmenee uunissa.

Kukaan ei sano mitään oksennuksenhajusta
joka leijuu eteisessä. (s.88)

Gracen ja Tipin 14-vuotias  pikkusisko Nicole, jota he kutsuvat Lohikäärmeeksi, edustaa kaikkea sitä "normaaliutta", mitä kaksoset eivät ole. Hän on intohimoinen tanssija, notkea ja ketterä. Gracen ja Tipin ystävät, Yasmeen ja Jon, vihkivät tytöt kaikkeen normaaliin nuorten vapaa-ajanviettoon, johon kuuluu salassa tupakointia ja juomista vanhan kirkon raunioissa. Välillä Grace ja Tippi käyvät kumpikin oman terapeuttinsa luona puhumassa ajatuksistaan, vaikka Grace ei käsitä sitä, miksi hänen pitäisi avata mieltään kellekään. Eihän hänen mielessään ole mitään vikaa!

"Olen onnellinen", sanon.
"Mutta pelottaa kamalasti.
Mitä jos herään ja sinä olet poissa?
En halua herätä ilman sinua." (s.391)

Varoitan, ettei lopussa voi välttyä kyyneliltä: koin hyvin voimakkaita tunteita tätä kirjaa lukiessani.  Gracen ja Tippin sisaruus on kuvattu tajuttoman kauniisti. Heidän arkeansa varjostaa jatkuvasti tieto siitä, kuinka heidän elämänsä roikkuu pelkän hiuskarvan varassa. Silti he saavat niin paljon voimaa toisistaan, ettei lukija voi kuin ihastella heidän välistä tunnesidettään.

Arvosanani täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa: 

Ihme: R.J. Palacio

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Ruksaan kirjan YA-haasteessa kohtaan:

Kirja, jonka voit lukea päivässä

Lisäksi Yksi on ensimmäinen  Reader, why Did I Marry Him -blogin Runohaasteeseen 2018 lukemani kirja.

2 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Sinullakin on runosunnuntai! Onpa dramaattinen aihe tässä, ymmärrän liikutuksesi.

Saanko linkittää omaan postaukseeni? Linkittelen sinne muita sunnuntaina ilmestyneitä runoja.

Heidi P kirjoitti...

Totta kai saat linkittää, Riitta! Runosunnuntain aloitin viime keväänä, mut valitettavan harvakseltaan niitä postauksia tulee blogiini. Pitäisi skarpata!