sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Runosunnuntai osa 7 ~ Kylmyyden monologi: Tarita Ikonen

Kylmyyden monologi: Tarita Ikonen. Kirjokansi 2018. (runoteos)

 Kansi: Pexels

"Kylmyyden monologi on raju kuvaus koulukiusaamisesta ja kostofantasioista. Halusta tulla nähdyksi, tarpeesta unohtaa kaikki.

Pakkosyötetty keltainen lumi valuu öisin reisiäsi pitkin
lumen alta paljastuvat kengät ja pipo
lapsen sisältä ei enää mitään. Ei mitään."
(Kirjokansi)


Oma arvio:

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta koulukiusaamisen uhrina olosta, mutta luettuani Tarita Ikosen runoteoksen Kylmyyden monologi tuntuu, kuin olisin käynyt juuri itse läpi jotakin aivan kauheaa. Mieleeni syöpyy kirjasta huokuva suru, pelko, ahdistus, viha, raivo, toivottomuus. Säikähdin hieman kirjan takakansitekstissä käytettyä sanaa 'kostofantasia'. Ymmärrän sen, että kun on ollut vuosikausia jatkuvan pilkan, välinpitämättömyyden, henkisen ja fyysisen pahoinpitelyn kohteena, ihmisen mieli alkaa kehitellä mielessään fantasioita siitä, miten hän joku päivä näyttää kaikille. Eivätkä ne fantasiat ole aina kovin herkille korville sopivia.

Ei pidä hämätä ihmistä jolla ei ole mitään
menetettävää.

Se voi luulla, 
ettei sinullakaan ole. (s. 23)

Ikonen kuitenkin käsittelee kostofantasiat runoissaan  juuri sovinnaisuuden ja sopimattomuuden rimaa hipoen. En voi sille mitään, että aina kun runossa viitataan joko suoraan tai välillisesti kouluampumisiin, hätkähdän ja mietin, sopiiko minun nyt lukea tämmöistä. Sopiiko kenenkään lukea tämmöistä. Kaikki kouluampumistapaukset niin Suomessa kuin muualla maailmassa ovat olleet niin shokeeraavia, että niihin johtuvista seikoista puhuminen tuntuu tabulta. Tarkoitan niihin johtavilla seikoilla juuri sitä, mitä nuoren kiusatun päässä tapahtuu, kun hän alkaa hautoa sellaisia ajatuksia päässään, että hän veisi aseen kouluun. Ne ovat kauheita ajatuksia, ne eivät ole millään lailla hyväksyttäviä ajatuksia, mutta ne ovat ymmärrettäviä ajatuksia nuorille ja lapsille, joiden itsetunto on murskattu eikä toivoa näy missään. Pitää myös muistaa se, että ajatus ei ole yhtä kuin teko, fantasia ei ole sama kuin reaalimaailma. 

Vuotava veri on pimeänäkökamerakuvaa,
sen nähtyään kukaan ei kysele,
kaikki näkivät, kaikki näkivät tarpeeksi 
(Runosta Haave, s. 38)

Ikosen runot eivät tietenkään ole pelkkää kostofantasiaa, vaan runoista kumpuaa myös muitakin ajatuksia ja tunteita, joita kiusattu käy mielessään. Myös sarkasmi kulkee mukana. Runoissa on sijansa myös välinpitämättömille vanhemmille ja opettajille, ja runojen muodot vaihtelevat hauskasti. Esimerkiksi teoksen osa III: Monet poljetaan/kehän kuningas on lautapelin muotoon tehty. Idea on mainio ja hyvin verrattavissa koulumaailmaan, joka on kuin peliä sääntöineen ja turva- ja sattumakortteineen. Tämä on minusta teoksen paras osa.

Sattuma

Mene suoraan jälki-istuntoon
sinulla ei ole ollut tarvittavia varusteita
ja olet heikentänyt koulun yhteishenkeä.
Menetät yhden elämän. 

Vastustaja osuu kehäruutu kohtaan.
Hän uhraa yhden kavereistaan. Eikä joudu kehälle. 
(Teoksen osasta III Monet poljetaan/ Kehänkuningas, s. 54)


Ilahdun myös teoksen intertekstuaalisuudesta. Yhdessä runossa käytetään Isä meidän -rukouksen mallia pyydettäessä koulurauhaa, Joulurauhan julistus on käännetty sarkastisesti Kiusaamisrauhan julistukseksi ja onpa käytetty myös Metsämökin tonttu -laulua runon kehyksenä. Monista runoista löytää joko muodosta tai sisällöstä yhteyksiä muualle.

Kuva: Pixabay
Vaikka teos on pääasiassa kiusatun tunteiden läpikäymistä, eräs runo kiinnittää syvemmän huomioni, sillä siinä on kiusaaja pääosassa. Siinä yritetään ymmärtää niitä syitä, mitkä johtavat kiusaamiseen, ja pidän tästä runosta erittäin paljon. Siinä Makkonen-niminen tyyppi toivoisi, että voisi lopettaa jo kiusaamisen, mutta muut tekevät siitä kovin vaikeaa, eivätkä aikuisetkaan puutu asiaan ja lopettaisi koko juttua.

Tiedätsä, mä en tajuu mikä noita maikkoja vaivaa?
Eiks niitä vaan paskaakaan kiinnosta jos me revitään toistemme päät irti? 
(Runosta Viihdetoimisto Makkonen s. 85)

Suosittelen Kylmyyden monologia kiusatuille, kiusaajille mutta etenkin niille, joilla ei ole mitään tarttumapintaa kyseiseen ilmiöön. Kirja auttaa tuntemaan samoja tunteita, ymmärtämään kiusatun ahdistusta ja sitä toivottumuuden tunnetta, kun kukaan ei huomaa eikä auta.

Näiden runojen pohjalta ovat Q-teatterin nuoret tehneet viime vuonna (2017) näytelmän: Ruma, tyhmä, vaarallinen.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos Tarita Ikoselle!

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

24. Surullinen kirja

Lisäksi osallistun Reader, why did I marry him -blogin Runohaasteeseen.

5 kommenttia:

riitta k kirjoitti...

Onpa tämä raju! Hyvää runosunnuntaita!

Heidi P kirjoitti...

On kyllä, ei mikään olankohautuksella sivuutettava teos

Annika kirjoitti...

Tämä on rajut, mutta puhutteleva ja todella tärkeä teos! Mie sain muuten juuri Pakenijat luettua, odotan innolla mielipidettäsi ;)

Miika Hakalahti kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen aihe runokokoelmalle. Kiusaamisesta ei ole mielestäni tarpeeksi kirjoja. Kiitos arviosta, pitääpä tutustua teokseen tarkemmin.

Heidi P kirjoitti...

Annika: Niin on! Kiva, käynpäs katsomassa mietteesi Pakenijoista sen jälkeen, kun olen lukenut ja blogannut itse. Vielä vähän on jäljellä..

Miika Hakalahti: Kyllä vain, tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka. Kiitos sulle, mukavaa jos mielenkiintosi heräsi.