maanantai 21. toukokuuta 2018

Nevermoor-sarja: Jessica Townsend

Nevermoor - Morriganin koetukset: Jessica Townsend. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kuvittanut Beatriz Castro. Otava 2018. (Nevermoor #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Nevermoor - The Trials of Morrigan Crow. Kansi: Sami Saramäki

"Lue tarina, jonka kaltaista ei ole.
Astu maailmaan, jonka kaltaista ei ole. 

Morrigan Korppi on syntynyt kirottuna. Hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään, mutta merkillinen mies, Jupiter Pohjoinen, kiidättää hänet taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor.

Jupiter on valinnut Morriganin osallistumaan kokeeseen, jossa sadat lapset pyrkivät Nevermooria hallitsevan taikajärjestön jäseniksi. Toisin kuin kilpailijansa, Morrigan ei kuitenkaan löydä itsestään erityiskykyä. Hänen on keksittävä keino läpäistä koe – tai palattava kohtaamaan kohtalonsa.

Fantastinen sarjanavaus täynnä seikkailua ja mielikuvitusta koukuttaa uuden lukijasukupolven!" (Otava)

Oma arvio: 

Minun ei pitänyt alunperin lukea tätä kirjaa ollenkaan. En innostunut Otavan kirjakatalogissa olevasta kirjan esittelystä, mutta sitten tämä kirja alkoi vilahdella Facebook-feedissäni muiden bloggaajien ansiosta, ja uteliaisuuteni sittenkin heräsi. Lähinnä Harry Potter -viittaukset saivat minut viimein tarttumaan kirjaan, sillä tuollaiset vertaukset klassikkokirjasarjaan ovat yhtä aikaa vaarallisia että kiehtovia. Kirjan kääntäjä on kaiken huipuksi Jaana Kapari-Jatta, joka on saanut kiitosta Harry Potter -sarjan käännöksistään.

Hän toivoi, että se tapahtuisi kivuttomasti. Hän oli lukenut jostain, että kirotun lapsen kuolema oli yleensä nopea ja rauhallinen - ihan kuin nukahtaisi. (s. 46)


Ennakkoajatusten vuoksi minun oli hyvin hankala olla vertaamatta kirjaa Harry Potteriin. Ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä alkaa löytyä etsimättäkin. Jo alkuasetelma on samankaltainen: yksitoistavuotias, kirousta kantava lapsi ja perheessään väärinymmärretty,  jolle tulee yllättävä kutsu outoon maahan. Vaikka uusi asuinpaikka hotelli Deukalionissa ei ole varsinainen opinahjo Tylypahkan tapaan, on tytön käytävä läpi eräänlaisia pääsykokeita eli koetuksia päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joka on Morriganin suojelijan, Jupiter Pohjoisen mielestä tavoittelemisen arvoinen asia. Koetuksista tulee minulle mieleen Veronica Rothin Outolintu-trilogiassa esiintyneet Uskaliaiden kokeet, joissa käytettiin myös hyväksi ihmisen pelonsietokykyä erilaisissa pelkomaisemissa. Morrigan joutuu myös käymään lävitse pelkokoetukset päästäkseen Meineikkaaseen seuraan, joskin ne eivät niin mässäile henkilökohtaisilla peloilla.

Hotelli Deukalion on talo, jossa tapahtuu Tylypahkan tapaan kummallisuuksia, mutta on edelliseen verrattuna minusta monin verroin kiehtovampi. Rikkoutuneen kristallikruunun tilalle kasvaa aikanaan uusi lamppu, talon vahtimestari on iso puhuva  jättiläiskissa eli magnifikatti Fenestra, Morriganin huoneen sisustus mukautuu päivittäin Morriganin ajatuksiin ja on täten aina erilainen, talossa on kammottava varjohuone, jossa varjot alkavat elää omaa elämäänsä ja kaikista parasta on sauhubaari, jossa on saatavilla erilaisia tuoksusavuja mielentilan ja tarpeen mukaan. Nevermoor itsessään on myös kiehtova valtakunta, jossa kuljetaan nopeilla Meitroilla ja huvitellaan hyppäämällä sateenvarjon avulla katolta.

"Astu arkailematta", Morrigan kuiskasi.
Sitten hän sulki silmänsä.
Ja hyppäsi.
Tuuli otti hänet syleilyynsä. Morrigan tunsi vahvan adrenaliinihyöyn pudotessaan maata kohti, kylmän ilman piiskoessa hiuksia kasvojensa ympärillä, ja laskeutui lopulta tukevasti seisaalleen. (s. 86)

Kuten Harry Pottereissa, myös Morriganin koetuksissa päähenkilö löytää talosta ystävän, mutta vastapainoksi myös kiusanhengen riippakivekseen. Morrigan ystävystyy kilpakumppaniinsa, Pihlaja-nimiseen poikaan, joka on erityisen taitava käsittelemään lohikäärmeitä. Sitten se pakollinen vihollinen - kaunis ja lahjakas laulaja Noelle, jonka kieli on miekkaa terävämpi. Morrigan luulee myös Sointu-nimistä tyttöä vihollisekseen, kunnes käy ilmi, ettei hän ehkä olekaan sitä. Sointulla on hyvin erikoinen  kyky, joka paljastuu viimeisessä koetuksessa ja lyö kaikki muut ällikällä.

Pihlaja antoi ystävyytensä kuin se ei olisi merkinnyt mitään. Hän ei voinut mitenkään arvata, että se merkitsisi kaikkea. (s. 155)

Morrigan on henkilöhahmona sympaattinen ja samaistuttava, jonka itsetuntoa on kalvanut koko lapsuuden kirotun lapsen leima. Kun hän alkaa päästä siitä, hänestä tulee hyvin rohkea tyttö. Jupiter Pohjoinen on erikoinen, yhtä aikaa isällinen ja kaverillinen suojelija Morriganille, ja pidän hänestä kirjassa eniten. Pihlaja on vekkuli poika, joka on Morriganin ystäväksi mainio. Niin, ja sitten se pahis - tottahan toki tässäkin kirjassa on se tyyppi, josta ei saisi ääneen puhua. Kuten Harry Potterissa on kamala Voldemort, Morriganin koetuksissa se on meinioseppä, tyyppi, joka kylvää tuhoa ympärilleen.

Jotkut sanovat, että meinioseppä kääntyi nurinpäin ja sen sisäinen pimeys on nyt ulkopuolella kaikkien nähtävissä. Sanotaan, että se on kammottavasti epämuodostunut niin, että hampaiden ja silmänvalkuaisten valkoisuus on muuttunut mustaksi kuin hämähäkillä. Että sen iho on harmaantunut ja hajoamistilassa niin kuin sen hajoava sielukin. (s. 223)

Nevermoor - Morriganin koetukset on eittämättä mukaansatempaava ja viihdyttävä kirja. Vaikka alkuun minua ärsyttää samankaltaisuudet Harry Potterin tarinoihin, huomaan kirjassa olevan kuitenkin ihan oma maailmansa, jossa seikkaillaan kiehtovasti eri rinnakkaismaailmojen välillä. Morriganin elämä erikoisessa hotelli Deukalionissa on kiintoisaa, ja koetukset Meineikkaan seuran jäseneksi vauhdikkaita. Seuran jäsenyydestä kilpailevien lasten erikoiskyvyt ovat hauska lisä, ja koko kirjan ajan tietysti jännittää, mikä on Morriganin salattu kyky. Niin, mikähän se on? Sen tietää vain Jupiter Pohjoinen.

Hän empi hetken ja kysyi sitten - yritti vielä viime hetkellä hätäpäissään ja epätoivoisena saada vastauksen ennen kuin koko Trollosseum tietäisi sen - "Mikä se on, Jupiter? Mikä on minun kykyni?" (s. 321-322)

Vaikka arvioni kirjasta on vertaileva, en ala arvottamaan, kumpi on parempi: Harry Potter - vai Nevermoor-sarja. Molemmissa on omat puolensa, ja kirjat ovat kuitenkin maailmoiltaan kovin erilaisia. Pidän siitä, että Nevermoor-sarjan keskiössä on tyttösankari. Jään kovasti odottamaan jatkoa tähän sarjaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Saari: Veera Salmi

Saari: Veera Salmi. Otava 2018


"Suosikkikirjailijan ravisteleva romaani kovia kokeneista lapsista.

Tämä on kirja oudoista katoamisista, hylätyistä, orvoista ja vähän kreiseistä tyypeistä, pölyisistä radanvarsista ja pimeistä ullakoista.

Mutta tämä on myös kirja kaukaisesta saaresta, jossa voi olla rauhassa ja vapaa. Kirja unelmasta, siitä että huominen tulee ja on eilistä parempi.

Ja Korjaamosta, joka voi auttaa juuri sinua." (Otava)

Oma arvio:

Voi mahdoton sentään, kuinka mahtavan ja puhuttelevan kirjan juuri luin! Veera Salmen Saari yllätti minut totaalisesti. Sain huikean lukumatkan Selviytyjät-TV-sarjan ja Kärpästen herra -romaanin tyyliin - muttei kuitenkaan sinne päinkään. Kirjassa erilaisia kohtaloita taakkaanaan kantavat lapset ottavat ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen itsensä yksinäisyydeltä ja surulta, aikuisten vilahdellessa tarinassa lähinnä statistin roolissa. Kaikkein tärkeintä on saavuttaa vapaus. Siihen eivät aikuiset kuulu.

Jos lörpöttelet minusta vanhemmillesi, tapahtuu pelkkää huonoa. Toistan vielä varmuuden vuoksi: Pelkkää huonoa! (s. 12)

Kirja alkaa kirjeellä, jonka Hansama on kirjoittanut muiden Saaren asukkaiden kanssa, ja jonka he ovat jakaneet kirjojen väliin pelastettavien lasten löydettäviksi. Tämän jälkeen tarinansa kertoo poika, Hansama, joka on niin yksinäinen, että päättää lavastaa oman kuolemansa sytyttämällä talonsa ullakon tuleen ja katoamalla savuun. Hän asuu piilossa ullakoilla, tienaa elantonsa myymällä korjaamiansa rikkinäisiä tavaroita ja tutustuu täysi-ikäiseen irokeesipäiseen Simoniin, josta tulee hänelle hyvin tärkeä isovelihahmo. 

Kirjan keskeinen hahmo, Zhahra, tuttavallisemmin Noname,  ei koskaan ole Saarella mukana, mutta hänellä on kaksi tärkeää tarkoitusta elämässään: olla vakavasti sairaan siskonsa Aishan tukena ja selvittää mystisesti "savuun kadonneiden" lasten kohtalo. Nämä kadonneet henkilöt esiintyvät kirjan sivuilla tarinan edetessä kukin vuorollaan ja kertovat ennemmin tai myöhemmin omat, surulliset tarinansa. Kaikkia heitä yhdistää se, etteivät he voi asua enää kotonaan.

Pyyhi oikea nimesi mielestäsi. Sulje silmäsi, hengitä syvään, ole hetki ilman nimeä. Avaa silmäsi, mielikuvittele Saari edessäsi. Millä nimellä toivoisit että sinua kutsuttaisiin tästä lähtien? (s. 158)

Malala on tyttö, joka on kasvanut kahvipensaiden keskellä (mikä on hauska yhteensattuma, sillä Hansaman vanhemmat ovat töissä kahvitehtaalla). Malalan mitta täyttyy, kun hänen isänsä alkaa järjestää tytön naimakauppoja. Malala viestittelee Hansaman kanssa, joka on kertonut omasta unelmastaan, Saaresta, ja kutsuu tytön luokseen syrjäiseen Hotelli MaHaMoriin, jossa he voivat piileksiä ennen saarelle menoa. Mukaan liittyy myös kilpikonneista kiinnostunut Morris. Nämä lapset junailevat Simonin avustuksella itsensä autiolle saarelle keskelle Tyyntämerta ja alkavat  hoitaa sieltä käsin muiden lasten pelastamista. Pian he kuitenkin huomaavat, kuinka raskaaksi se käy, koska eiväthän he voi auttaa kaikkia.

VIISIKOHTAINEN VALINTAPERUSTELISTA

1. Mikään asia ei tuota iloa. Tuntee olonsa tooooooooodella lohduttomaksi.
2. Suhde vanhempiin on huono tai suhdetta ei ole.
3. Suhde muihin mahdollisiin "auttaja-aikuisiin" on huono tai suhdetta ei ole.
4. Suhteet ystäviin ovat huonot tai suhteita ei ole.
5. Näkyvissä ei ole mitään, mikä saattaisi muuttaa lohduttoman tilanteen paremmaksi. (s. 154-155)

Saarelle saapuu kuitenkin myöhemmin vielä Edison, joka rakastaa kaikenlaisten keksintöjen tehtailua. Edisonia jää kuitenkin vaivaamaan pikkuveli, joka jäi vielä hänen lapsuudenkotiinsa. Myös Morrisilla on jäänyt eräs tärkeä henkilö, Rastas-niminen tyttö, mantereelle. Pitäisikö lasten hakea vielä muutama ihminen lisää saarelle, ja missä kohtaa on vedettävä raja? Malala on sitä mieltä, etteivät he voi olla ikuisuuksiin saarella, ja siitä tulee erimielisyyksiä. Simon ei enää halua olla saarella, sillä hänellä on oma elämä mantereella, eikä hän haluaisi joutua vaikeuksiin lasten salakuljettamisesta saarelle.

Kuva: Pixabay
Kirja avaa nuorten henkilöhahmojen taustoja ja menneisyyttä sivu sivulta lisää, paljastaa, miksi he tarvitsevat Saarta,  enkä voi olla liikuttumatta näistä tarinoista. Nämä nuoret ihmiset puhaltavat yhteen hiileen ja kokoontuvat joka ilta iltanuotiolle puimaan tuntemuksiaan. Huumoriakin mahtuu mukaan, sillä eivät nämä lapset koko ajan murehdi menneisyyttään.  Silti lukijalla on koko ajan yhdessä lasten kanssa pelko siitä, että kaikki se vapaus tulee jonain päivänä loppumaan.  Välillä sitä myös toivoo, sillä lasten tulevaisuus vaikuttaa niin häilyvältä. Täytyy olla olemassa suunnitelma B.

- Pelkkä avaruus on ääretön. Vapaudellakin on aina rajat--- (s.248)

Olen hieman yllättynyt kirjan loppuratkaisusta. Mielestäni se on aika rohkea veto, eikä mene yleisten olettamusten mukaisesti. Se hienous kirjallisuudessa onkin, ettei aina kaiken tarvitse mennä sovinnaisesti oikein, mutta silti asiat päättyvät onnellisesti. Ei tosin aivan kaikkien kohdalla...

Saari on loistavasti punottu tarina kodeista, lapsista, yksinäisyydestä, surusta, ystävyydestä, yhteistyöstä, selviytymisestä, peloista ja vapaudesta. Monisäikeinen tarina vuorottelee surun ja ilon puolella ja tuo lukijalleen toivoa, mutta saa tämän välillä pelkäämään, mitä tuleman pitää. Välillä epäilen kaiken olevan vain unta ja unelmaa: onko Saarta olemassakaan? Kirjan lopussa on myös hauska osio, jossa on leikkimielisiä selviytymisohjeita, kuten miten sytytät nuotion, teet säkkikasvimaan tai loihdit helppoa ruokaa. Suosittelen tätä kirjaa noin 11-15-vuotiaille sekä ehdottomasti myös aikuisille.

Arvosanani täydet 5


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantalle.

Muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Kirsin kirjanurkka
Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Kupla: Siri Pettersen
Jäljellä/ Toisaalla: Salla Simukka
Kevätuhrit-trilogia: K.K. Alongi

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

40. Kirjassa on lemmikkieläin

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Päivitys Väkiveriset-sarjaan

Luin Sini Helmisen Väkiveriset-sarjan kolmannen osan Veden vallassa. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni tästä ja aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/vakiveriset-sarja-sini-helminen.html

lauantai 5. toukokuuta 2018

Päivitys Tuhat kerrosta -trilogiaan

Luin Katharine McGeen Tuhat kerrosta -trilogian toisen osan Huipulla. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni.

http://adelheid79.blogspot.fi/2016/11/tuhat-kerrosta-trilogia-katharine-mcgee.html

tiistai 1. toukokuuta 2018

Päivitys Kirjanoita-sarjaan

Luin Anne Leinosen Kirjanoita-sarjan toisen ja viimeisen osan Noitakirja. Klikkaa kuvaa ja lue, mitä mietteitä se minussa herätti.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/05/kirjanoita-sarja-anne-leinonen.html

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Scandorama: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald

Scandorama: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald. Suomentanut Raija Rintamäki. Teos & Förlaget 2018.

Ruotsinkielinen alkuteos (2018): Scandorama

"Scandorama on skandinaavinen idylliyhteiskunta, paikka jossa halutaan tulla täydellisiksi, eliittivaltio tiukkojen rajojen sisäpuolella. Stohome on puhdas, kirkkaiden valojen kirjoma. Toisella puolella lahtea sijaitsee Helsingy City, rapistunut ja rähjäinen, siellä asuu Miskatt. Kaupungin pirstaleissa elää ihmisten pirstaleita, niiden epäsopivien pirstaleita jotka eivät mahdu Scandoramaan. Miskatt on yksi heistä, Homo Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt piiloutuu maan alle elättääkseen itsensä valonaroilla vastarintatehtävillä, samalla hän ajautuu yhä kauemmas erään tietyn golden boyn, unelman, luota." (Teos)

Oma arvio:

Hurja Hassu Lukija -blogin Sarjakuvahaasteen innoittamana yritän opetella lukemaan sarjakuvia. Opettelemista riittää, sillä minulla on yhä ongelmia tarinan ja juonen hahmottamisessa kuvaa ja tekstiä yhdistelevissä teoksissa. Tuntuu, että silmäni poukkoilevat kuvasta toiseen, jättävät oleelliset kuvat katsomatta ja sitten osa juonesta jää hämärän peittoon. Suurin ongelmani lienee siis se, etten malta pysähtyä katsomaan kuvia tarpeeksi tarkasti, vaan luen pelkät tekstit. Luin tämän sarjakuvakirjan kaksi kertaa, ja vasta toisella kertaa pääsin mukaan jutun ytimeen, kun maltoin huolella katsoa ihan kaikki kuvasarjat.



Scandorama on yhdistelmä yhteiskunnallista scifiä, geenimanipulointia ja dystopiaa. Päähenkilö Miskatt on joutunut keskelle kauheinta geeniteknologista kokeilua, jossa hänestä on tehty kissan ja ihmisen hybridi. Mitään ketterää kissanaista on kuitenkin turha odottaa, sillä Miskatt ei juuri ulkoisesti eroa tavan ihmisestä. Kokeilun seurauksena hän on saanut kovia päänsärkyjä ja paperittoman aseman Hensingyssä, joka on tulevaisuuden Skandinavian, Scandoraman, pimeämpi puoli.


Miskatt saa tehtävän luojaltaan Doc S:ltä hakea kaksi toisistaan erotettua siamilaista kaksosta Arktikselta, jonne he ovat karanneet geenikokeiluja tekevästä Gentekistä. Matkaseurakseen hänen on otettava yksi vanha tuttavansa, Gustaf, joka on myös geenikokeilun tuotoksia, ja jonka Misskatt tuntee aiemmilta ajoiltaan. Gustaf kärsii hyvin pahoista päänsäryistä ja pahoinvoinnista, ja Miskatt yrittää olla toisen tukena omalla sarkastisella tavallaan.


Nautin todella Grünewaldin kynänjäljestä ja selkeästä harmaan, mustan ja sinisen eri sävyistä kuvituksissa. Ne ovat omiaan kuvastamaan tarinan synkän ja ahdistavan dystopista maailmaa, jossa eräät ovat joutuneet keskelle kauheinta ihmiskoetta tahtomattaan. Gentekin johtaja, Doc S on yhtä aikaa huolehtiva ja hyytävä hahmo. Miskattin ja Gustafin suhde kehittyy vähäeleisesti romanttiseen suuntaan, mutta loppu jätetään hyvin avoimeksi niin pääparin kuin siamilaiskaksosten kohtalon suhteen.


Pidän kovasti tarinan uhkaavasta tunnelmasta. Tarinan loppu jää kutkuttavasti täyteen kysymysmerkkejä, joten olisikohan jatkoa kuitenkin suunnitteilla? Kissaihmisenä ilahdun Miskattin asunnolla vilahtelevista kissoista. Sen sijaan minua mietityttää, miten kissamaisuus näkyy Miskattissa, kun minusta hänessä ei juuri ole mitään viitettä siitä, että hän olisi kissan ja ihmisen hybridi. Sen sijaan hän vaikuttaa enemmän ihmisen ja koneen hybridiltä.

En voinut olla miettimättä, kuinka mahtavan kirjan tästä aiheesta saisi. Vaikka sarjakuvakirjan lukeminen on toki nautittavaa, etenkin kun kyseessä on näin hienot kuvitukset, jää tarina vähän hätäiseksi ja lukijan mielikuvitukselle jää kauhea paljon tilaa aukkojen täyttämiseen. Minulla on vielä kovasti totuteltavaa sarjakuviin, mutta oppia ikä kaikki.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

12. Sarjakuvaromaani

Lisäksi osallistun tällä Hurja Hassu Lukija -blogin Sarjakuvahaasteeseen.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Varjometsästäjät-trilogia: Cassandra Clare

Keskiyön valtiatar. Varjometsästäjät 1: Cassandra Clare. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2017. (Varjometsästäjät #1.)

Englanninkielinen alkuteos ( 2016): The Dark Artifices, Book One: Lady Midnight. Kansi: Russell Gordon ja Cliff Nielsen (kuva)

"Los Angelesin varjomaailmassa varjometsästäjät taistelevat demoneita vastaan suojellakseen kaupunkia. Heille parabates on pyhä sana, taistelutoveri, paras ystävä. Parabateet merkitsevät toisilleen kaikkea – mutta he eivät voi rakastua toisiinsa.

Emma on varjometsästäjä, ja hänen parabateensa on Julian. Los Angelesia koettelee murhien sarja, ja uhrit on tapettu samalla tavoin kuin Emman vanhemmat vuosia sitten. Emma näkee mahdollisuutensa kostoon, ja Julianissa herää toivo löytää veljensä." (Otava)

Oma arvio:
Hyvin haikea olo jäi minulle, kun luin jokunen vuosi sitten loppuun Cassandra Claren kuusiosaisen Varjojen kaupungit -sarjan. Pidin kovasti sarjan maailmasta ja etenkin henkilöistä. Niinpä olin luonnollisesti hyvin tohkeissani, kun  Claren  Varjometsästäjät-trilogian avausosa Keskiyön valtiatar julkaistiin viime syksynä. Tämä sarja on spin-off Varjojen kaupungit -sarjasta, eli mukana vilisee jollain tapaa tuttuja henkilöitä.

"Hän kuuli oman sydämensä lyönnit korvissaan. Tämä oli kaiken kulminaatiopiste, hetki jota varten hän oli harjoitellut ja johon kaikki se intohimo ja raivo tähtäsivät, hetki jolloin hän keskittyi yhteen ainoaan päämäärään. Demonien tappamiseen. Se oli varjometsästäjien tärkein tehtävä."(s. 244)

Kirjan pääosassa on Varjojen kaupungit -sarjan loppuvaiheilla lapsosina esiintyneet Emma Carstairs ja Julian Blackthorn, jotka ovat nyt teini-ikäisiä varjometsästäjiä Los Angelesin instituutissa. Pahis-Sebastianin aikaansaaman Idrisin sodan tuoksinnassa Julian menetti molemmat vanhempansa ja hän on joutunut siitä lähtien toimimaan varaisänä pienemmille sisaruksilleen, sillä perheen huoltajaksi määrätty Arthur-setä oleskelee lähinnä omissa oloissaan vinttikamarissaan. Emmallakaan ei ole vanhemmat elossa, ja hän haluaa palavasti selvittää vanhempiensa surmaajan. 



Varjojen kaupungit -sarjasta niin ikään tuttu Julianin isoveli Mark Blackthorn on menetetty pahamaineiseen aaveratsastajien joukkoihin, ja Helen-isosisko taas on vangittu saarelle keijuverensä takia. Julian ei saa kuitenkaan sisaruksiaan mielestään ja pitää isosiskoonsa säännöllisesti yhteyttä, mutta veljestään hän ei kuule mitään. Paitsi että yhtäkkiä kaikki muuttuu ja Mark tupsahtaa takaisin Instituuttiin - mutta onko hän enää sama Mark?

"Tänään oli ollut hänen parabates-seremoniansa: tämän olisi pitänyt olla hänen elämänsä onnellisin päivä lukuun ottamatta ehkä hänen hääpäiväänsä. Mutta hänellä oli häkeltynyt ja omituinen olo, ja jostakin kumman syystä hänen teki mieli itkeä." (s. 472)

Emma ja Julian ovat  vannoneet keskenänsä parabates-valan, eli he ovat erottamaton varjometsästäjä-pari kuolemaansa asti. Julian kuitenkin katuu syvästi tuota päivää, jolloin hän pyysi Emmaa parabateekseen, koska hän on huomannut tuntevansa hyvin ei-kaverillisia tunteita Emmaa kohtaan. Varjometsästäjien tiukkojen lakien mukaan parabateet eivät saa koskaan rakastua romanttisesti. Emma tietää rakastavansa Juliania yli kaikkien, muttei - tietenkään - tunnista alkuun rakkautensa laatua. Hölmömpikin lukija kuitenkin aavistaa jo kirjan alussa, kuinka tunteet vielä leimahtavat jossain vaiheessa liekkeihin, sillä niin ihanan piinallisesti Clare osaa luoda orastavan rakkauden kipinöitä näiden nuorten välille.

"Rakkaus tarkoittaa sitä, että näkee jonkun. Siinä kaikki." (Julian, s.117)

Vaikka kirjan romanttinen juoni on hyvin oleellisessa osassa, myös seikkailullinen toiminta ja jännitys saa sijansa tarinasta, ja tekee tästä kirjasta hyvin mukavasti eteenpäin soljuvan. Toisin kuin Varjojen kaupungit -sarjassa, tässä kirjassa ei kuitenkaan roiskita ja mässäillä niin paljon toinen toistaan ällöttävimpien demonien lahtaamisella, vaikka toki muutamia demoneja joudutaankin taistelun tuoksinnassa silpomaan. Tarinan pääpaino on enemmän ihmissuhteissa ja Los Angelesin kummallisten murhamysteerien ratkomisessa, mikä tekee tästä kirjasta erittäin koukuttavan ja mielenkiintoisen lukuelämyksen. Valehtematta viihdyin koko tämän yli 700-sivuisen tarinan parissa joka sivun verran, eikä kyllästymistä tullut missään vaiheessa.  Juoni on huolella mietitty, henkilögalleria monipuolinen ja huolellisesti laadittu ja Emman ja Julianin tunteiden syttyminen kiihkeäksi rakkaudeksi hyvin taidokkaasti kirjoitettu.

Joskus, Emma ajatteli, tuntui kuin hän olisi leija ja Julian sen lennättäjä: hän liiteli maanpinnan yläpuolella, ja Julian piti hänet sidottuna maahan. Ilman Julesia hän katoaisi pilvien sekaan. (s. 256)

Emma on päähenkilönä aivan ihastuttavan rohkea, itsevarma ja herttainen. Vaikka hän palvoo maata Julianin alla, pitää hän oman päänsä ja lähtee seikkailuilleen ilman parabatainsa lupaa. Hän tekee kirjan lopussa hyvin rohkean ja kivuliaan päätöksen. Minusta on myös ihastuttavaa, kuinka hän ihailee Claryä ja muistelee usein ensi-ihastumistaan Jaceen. Nämä minulle niin rakkaat henkilöt ilmaantuvat tarinaan lopussa hetkeksi, ja onpas ihanaa kuulla taas heidän kuulumisiaan. Myös Julianin pikkusisarukset ovat kaikki kiehtovia, omia persoonallisuuksiaan, ja  tarinaan mukaan palaava Mark on hyvin mukava lisä henkilögalleriaan. Hän saapuu sisarustensa joukkoon kaltoinkohdeltuna, rakkaansa aaveratsastajiin jättäneenä ja riutuneena surkimuksena, mutta vahvistuu, rohkaistuu ja löytää taas varjometsästäjän itsestään.

Odotan innolla jatko-osan Lord of Shadows suomennosta. Harmikseni sitä ei näkynyt vielä ainakaan Otavan syksyn 2018 julkaisuluettelossa. Palan halusta tietää, palaako Helen vielä sisarustensa luokse, miten Julianin ja Emman rakkauden käy ja kehittyykö lievästi autististisia piirteitä omaava Tiberias eli Ty varjometsästäjäksi. Markin, Christinan ja Diegon välille saattaa olla myös odotettavissa kolmiodraamaa.

Cassandra Clare on kehittynyt kirjoittajana huimasti. Varjojen kaupungit -sarjassa paikoin esiintyneet kökköydet ovat nyt poissa ja Keskiyön valtiatar on erittäin tarkkaan hiottu, viihdyttävä, johdonmukainen ja lumoava lukupaketti.

Arvosanani täydet 5+

Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Muissa blogeissa:

Samantyylistä luettavaa:

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare
Hopea-sarja: Victoria Aveyard

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan: 

Kirjassa on +400 sivua




lauantai 21. huhtikuuta 2018

Yksi kevät: Laura Lähteenmäki

Yksi kevät: Laura Lähteenmäki. WSOY 2018.

Kansi: Laura Lyytinen
"Pimeässä olimme turvassa. Pimeässä olimme kaikki samanvärisiä.

Heitä on viisi. Tulisieluinen Linda, joka ottaa ohjat käsiinsä. Hiljainen Katri, joka myötäilee siskoaan. Pehmeä Aada, joka vilkuilee komeaa Peetua. Jenny, joka vain etsii jännitystä. Bea, joka parhaiten heistä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu.

He voisivat olla tyttöjä tänään, mutta he taistelevat punaisten riveissä 1918. Tehtaantytöt on heitetty vallattuun huvilaan hoitamaan haavoittuneita - ilman kokemusta tai koulutusta. Vaikka kaikki saattoi hetken kuulostaa seikkailulta, on todellisuus kauhea ja vakava. Kun Peetu kannetaan paareilla sisään, on leikki viimeistään ohi ja tytöillekin annetaan aseet käteen." (WSOY)

Oma arvio:

Tässä kirjassa on aiheena hiukan erikoisempi, johon en ole juuri nuortenkirjallisuudessa aiemmin törmännyt. Koska viimeisen vuoden sisään on ilmestynyt paljon vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista, on hyvä, että myös nuorillekin on tarjolla aiheesta kirjallisuutta. Onhan tämä paljon mukavampi tapa saada tietoa valkoisten ja punaisten taistoista kuin kuivakka historiankirja. Lähteenmäki näyttää paneutuneen hyvin taustoihin, joten tämä viiden tytön tarina vaikuttaa hyvin uskottavalta. Muutamille henkilöille on jopa omat esikuvansa historiassa, joista Lähteenmäki mainitsee kirjan jälkisanoissa.

Mene, kuiskasin hänelle ja sanoin, että minäkin menisin heti, jos minulla olisi vielä koti jossain. (s. s. 70)

Sinänsä minua harmittaa, että kirjan tarina on jäänyt vain 163-sivuiseksi, sillä siihen sivumäärään ei mitenkään saa avattua viiden henkilöhahmon sisintä kovinkaan perusteellisesti. Tutuimmaksi tulevat Aada ja Bea, jotka ovat kirjan näkökulmahenkilöitä ja minäkertojia. He ovat myös hyvin läheisiä, ja nukkuvat hylätyssä huvilassa, jossa he hoitavat haavoittuneita punaisia, usein vierekkäin. Aada on hyvin herkkä js haavoittuvainen tyttö, joka joutuu nöyristelemään itsevarmalta vaikuttavan ja punaisten asialle maanisesti omistautuneen Lindan edessä. Linda nujertaa Aadaa kommentoimalla tämän pulskaa olemusta. Aada ystävystyy haavoittuneen pojan, Villen kanssa, mutta ei voi alkuun unohtaa Peetua, joka taistelee jossain punaisten joukossa. Aadaa huolettaa myös veljiensä kohtalo.

Velvollisuutemme on taistella! Linda kiljahti. Kansan kohtalo on kansan kädessä! (s. 93)

Bea uskaltaa vastustaa määrätietoista Lindaa, kun huomaa tämän olevan väärässä, mutta tämä ei riitä. Kokemattomat tytöt eivät ole lääkäreitä, ja monet potilaat menehtyvät hoidon puutteeseen. Pikku hiljaa Lindankin usko alkaa horjua, mutta hän pitää ylpeytensä viimeiseen asti. Lopussa tullaan kuitenkin huomaamaan, että Lindakin joutuu luopumaan periaatteistaan, kun sisällissodan päätyttyä punaisten joukossa taistelleita tyttöjä ei juuri pidetä arvossaan.

Ensimmäisinä he saivat vaatteet: housut ja villapaidat, huivit, panosvyöt ja takit. He pukivat ne ylleen ja laittoivat hameet nyssäköihinsä ja saivat käskyn viedä ne teatterille, he yöpyisivät siellä. Kun he olivat vieraissa, kankeissa vaatteissa, Tuntui, että ne kuuluivat jollekin toiselle ja että se mitä he tekisivät, ei ollut täysin heidän tekojaan. Uusi puku komensi heitä. (s. 73-74)



Yksi kevät on liikuttava kurkkaus nuorten tyttöjen elämään armottoman ajan vallitessa. Sellaisen ajan, jolloin kukaan ei oikein tiennyt, mitä oltiin tekemässä, vaikka mielipiteet olivat vahvoja. Osa kirjan tytöistä kokee kovan kohtalon, mutta joitakin onnistaa. Minulla oli hiukan vaikeuksia päästä tämän tarinan avulla mukaan siihen pelkoon ja ahdistukseen, mitä tuona aikana tyttöjen mielessä on ollut. Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen kaikessa traagisuudessaan. Se on kerrottu sopivan keveästi mutta uskottavasti nuorten luettavaksi.

Mitä isä sanoisi, jos näkisi hänet nyt? (s. 106)

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa:

Parantola: Satu Mattila-Laine

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Lukuviikon kirjavinkki ~ Kirjapöllön YA-kirjavinkit

Hyvää alkanutta lukuviikkoa!



Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa haastoi kirjabloggaajat vinkkaamaan oman lempitarinansa näin Lukuviikon (16. - 22.4.2018) alkamisen kunniaksi. Käy kurkkaamassa Marikan blogissa, mihin kellonaikaan missäkin blogissa kirjavinkkejä pläjähtää ruutuun.

Minä rakastan YA-kirjoja (eli näin suomalaisittain nuorten aikuisten kirjoja), josta löytyy teemoja ja aiheita laidasta laitaan. Vaikka olen jo nuoruuteni läpikäynyt, en millään osaa vielä vakavoitua "aikuisten" kirjallisuuden pariin, vaan kaipaan luettavaltani avarakatseisuutta, suuria tunnekuohuja ja erilaisia polttavia teemoja, kuten mielenterveys, seksuaalisuus, epävarmuus jne. Näitä YA-kirjoista löytyy, ja tärkeintä nimenomaan on, että näitä teemoja käsitellään suoralla ja rennolla otteella.En tykkää ryppyotsaisuudesta, joten pidän kovasti nuorille aikuisille suunnattujen kirjojen naiiviudesta ja viattomuudesta, mutta myös siitä, että tunteet kohdataan niin voimakkaina kuin ne ovatkin.

Kuva: Heidi Petrov
Minä haastan nyt aikuiset ihmiset tarttumaan YA-kirjoihin, edes kokeilemaan, ja olen koostanut tähän sellaisen mahtavaisen vinkkipaketin, josta löytynee jokaiselle jotakin. Turha varmaan mainita, että nämä kirjat ovat myös suurimpia suosikkejani. Mukaan yritin ujuttaa niin uusinta uutta, kuin hiukan vanhempaakin, sekä suomalaista että käännöskirjallisuutta. Tällä kertaa vinkkaan vain suomenkielisiä kirjoja, mutta blogissani esittelen myös hyviä englanniksi lukemiani YA-kirjoja.

Joidenkin kirjojen tai kirjasarjojen kylkiäisenä vinkkaan myös kirjan pohjalta tehdystä leffasta.



Kuva: Heidi Petrov
Vuonna 2017 julkaistu Stephanie Garberin Caraval (WSOY, suom. Kaisa Kattelus) aloittaa huikean taianomaisen fantasiatrilogian, jota olen kuvaillut näin: "Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle." Sarja saa jatkoa tänä syksynä 2018 osalla Valenda.

Kuva: Heidi Petrov
Rainbow Rowell on yksi lempikirjailijoistani. Harmikseni vain yksi hänen romaaneistaan on suomennettu, nimittäin hulvaton Eleanor & Park (Viisas elämä, 2016, suom. Terhi Kuusisto), josta olen maininnut seuraavaa: "Minä hullaannuin Eleanoriin ja Parkiin. Miten ihanan omituinen, mutta silti niin tavallinen rakkaustarina tämä onkaan!---Erityisesti pidän siitä, että tarina sijoittuu 1980-luvulle ja tekstissä vilisee minulle tuttuja, nostalgisia asioita: musiikki kuunneltiin kaseteilta, korvalappustereiden paristot loppuivat yleensä kesken kuuntelun, kaikilla ei ollut puhelinta, puhelinnumerot opeteltiin ulkoa ja ihastusta ei voinut lähestyä Whatsupissa tai Facebookissa, vaan ujojenkin oli pakko alkaa tutustelu PUHUMALLA vaikka sana kerrallaan." Suomentamattomista Rowellin kirjoista etenkin Fangirl (st. Martin's Griffin, 2013) saa myös suositukseni.

 
Kuva: Heidi Petrov
Viime vuonna julkaistu Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi, 2017, suom. Helene Bützow) on koskettava ja hiukan yllättäväkin kirja, josta tehtyä elokuvaa suosittelen kirjan jälkeen katsottavaksi. Kirjasta olen kirjoitellut mm. näin: "Voisi siis sanoa, että kirja on yhtä aikaa tosi viihdyttävä, mutta myös tunteita herättävä. Tarinan lopussa on merkittävä käänne, joka tuli minulle ainakin kuin puskista. Eniten minua kuitenkin sykähdyttää Maddyn lukemisinnostus, sillä lukutoukat päähenkilöt ovat yleensä aina minulle samaistuttavia. Kirjan kepeä huumori puree myös minuun ja Maddyn ja Ollyn sanailu tuo mieleen John Greenin kirjojen dialogit. Maddyn ja Ollyn välinen kemia huokuu kirjan sivuilta, ja huomaan sydämeni pamppailevan monessa kohtaa normaalia nopeampaa." 

Kuva: Heidi Petrov
Norjan lahja maailmalle, Siri Pettersen, on luonut Korpinkehät-trilogiaansa (Jalava, suom. Eeva-Liisa Nyqvist) huikean Taru Sormusten herrasta -henkisen maailman, jossa lukija pääsee seikkailemaan niin Yminmaassa, ihmisten maassa kuin Umpirien eli Sokeiden maassa. Trilogian päähenkilö Hirka on täydellinen sankaritar. Jos et ole ennen uskaltautunut lukemaan fantasiaa, aloita tästä! Sarjaan kuuluvat osat Odininlapsi (2015), Mätä (2016) ja Mahti (2016). "Hirka on aivan mahtava päähenkilö. Hän on rohkea, lahjomaton, hän on luottavainen ja hiukan uhkarohkeakin. Hän ei kumartele ketään. "

Kuva: Heidi petrov
Suomalaista urbaania ihmisusifantasiaa edustaa Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogia (Myllylahti), jonka  kolmas osa Ruska ilmestyy tänä syksynä 2018. Nämä Karin Niemen kauniisti kansikuvittamat kirjat pitävät sisällään vauhtia, vaaraa, räiskyvää romantiikkaa ja suuria tunteita. Etenkin toinen osa Kajo (2017) vei sydämeni mennessään. Sarja alkaa osalla Kuura (2016). "Kirjan loppumetrit ovat parasta ja henkeäsalpaavinta luettavaa - jään kovalla kaipauksella odottamaan kirjan päätösosaa, joka on kuulemma vieläkin tunteikkaampi teos. Uskon, että luvassa on lisää hengityksen pidättelyä ja kyynelten pyyhkimistä. Tärkein kysymys on tietenkin: saavatko Inka ja Aaron toisensa, sillä heidän välillään ihan selvästi kipunoi."

Kuva: Heidi Petrov
Holly Bournen kirjoitustyyli on aivan mainio ja hän käsittelee Normaali-trilogiassaan (Gummerus, suom. Kristiina Vaara) vakavia aiheita, kuten mielenterveysongelmia, vanhemman alkoholismia ja seksismiä, rennolla ja nuorekkaalla otteella. Jokainen kirja kertoo tarinan eri tytön näkökulmasta, ja kirjoissa on feministinen ote, mutta niissä on myös hersyvää huumoria ja pakahduttavaa romantiikkaa. Trilogian osat ovat Oonko ihan normaali? (2017), Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017) ja Mitä tytön täytyy tehdä? (2018). Kivana lisänä ensi syksyllä 2018 on sarjaan tulossa vielä neljäs osa Ja onnellista uutta vuotta? "Bourne taitaa siis romantiikan kuvaukset kirjoissaan, mutta myös huumori on toinen seikka, mikä tekee hänen kirjoistaan niin ihastuttavan hauskoja lukea."

Kuva: Heidi Petrov
Elina Rouhiainen aloitti viime syksynä 2017 omalaatuisen, mielenkiintoisen urbaanin fantasiatrilogiansa Väki (Tammi), jonka avausosassa Muistojenlukija esitellään toinen toistaan mielenkiintoisia hahmoja ja erikoislaatuinen juoni, joka koukuttaa pauloihinsa. Olenkin kirjoittanut kirjasta mm. näin: "Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia. Vaikka mukana on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, varastamista ja huumeidenkaupittelua, ne ovat perustellusti esillä ja kuuluvat asiaan. Henkilöhahmot ovat persoonia, etenkin Kiurusta pidän kovasti." Trilogian toinen osa Aistienvartija ilmestyy tänä syksynä 2018. Suosittelen myös Rouhiaisen neliosaista urbaania fantasiasarjaa Susiraja, joka on myös yksi suosikeistani.


Kuva: Heidi Petrov
Veronica Rothin dystopinen trilogia Outolintu (Otava, suom. Outi Järvinen) herättää hyvin erilaisia mielipiteitä, mutta tämä on ehkä yksi minua eniten säväyttäneistä ja kuohuttaneista trilogioista. Uhmapäinen päähenkilö Tris, erittäin rakastettava Tobias eli Neljä, erilaisiin luokkiin jaettu maailma ja mielenkiintoiset juonenkäänteet veivät minua kuin pässiä narusta. Sarjan osat ovat Outolintu (2014), Kapinallinen (2014) ja Uskollinen (2015). Trilogian jatkeeksi kannattaa lukea Tobiaksen elämää valottava novellikokoelma Neljä (2016). "Tobias on vain niin ihana jörö!" Trilogian pohjalta on tehty kolme elokuvaa, joista ensimmäinen (Outolintu) on minusta paras, Kapinallinen (2015) menettelee mutta kolmas osa Uskollinen (2016) menee jo ihan hakoteille kirjan ajatuksista.

Kuva: Heidi Petrov
Viime vuoden yksi parhaimmista YA-käännöskirjoista on Becky Albertallin Minä, Simon, homo sapiens (Otava, 2017, suom. Lotta Sonninen), josta olen kirjoittanut näin pakahduttavasti blogissani: "Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa."  Jatko-osa kirjaan julkaistaan englanniksi tänä syksynä 2018 (Leah on the Offbeat, HarperCollins) ja toivottavasti saamme suomennoksen siitä mahdollisimman pian! Kirjan pohjalta tehty elokuva on teattereissa 4.5.2018 eli ihan pian. Käy tsekkaan traileri tästä.


Kuva: Heidi Petrov
Tämän vuoden YA-kirjakevään aloitti huikeasti Cecelia Ahernin dystopiatrilogian ensimmäinen osa Viallinen (Gummerus, 2018, suom. Terhi Leskinen), josta kirjoittelen seuraavaa: Minusta Viallisen vahvuutena on huolella selitetty ja mietitty yhteiskuntarakenne, joka on tosin melko karkeistetun yksinkertainen. Kirjan maailmassa ihmiset on jaoteltu kahteen kastiin: Täydellisiin ja Viattomiin.---Viallinen on kaikin tavoin huippuunsa hiottu timantti." Sarjan toisella osalla Täydellinen saamme herkutella jo tänä kesänä 2018.

Kuva: Heidi Petrov
Stephenie Meyerin scifiromaani Vieras (WSOY, 2011, suom. Pirkko Biström), joka taitaa olla kirjastoluokiteltu aikuisten scifipuolelle, mutta on selkeästi YA-kirja, nousee aina esille, kun minun pitää suositella hyvää kirjaa. Olen kirjoittanut tästä näin: "Kun aloin päästä tarinaan sisälle, ennakkoluuloni haihtuivat ja tajusin tämän olevan paljon enemmän, kuin pelkkä kirja alieneista. Minä sekosin tähän!" Vieras on niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut moneen kertaan, sillä tämän kirjan aihe ja juonenkäänteet ovat vain niin kiehtovia, ja kirjan romantiikka saa minut pakahtumaan. Myös kirjan pohjalta tehty elokuva The Host - Vieras (2013) on ihan katsottava. Meyer tunnetaan enemmän pakahduttavasta vampyyrisaagastaan Twilight (WSOY, 2005-2009, suom. Tiina Ohinmaa & Pirkko Biström), jota suosittelen erityisesti romantiikannälkäisille ja vaaraa rakastaville lukijoille.
Kuva: Heidi Petrov
Tämä vaatimattomalla kannella varustettu kirja, Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä (Karisto, 2017, suom. Leena Ojalatva), pitää sisällään hienon, ajatuksia ja tunteita herättäväm tarinan. Olenkin kirjoittanut näin; "Minä ainakin kuulun siihen joukkoon, joka rakastui tähän kirjaan, ja haluaisin tämän saavan osakseen enemmän pöhinää." Kirjan vahvin teema on mielenterveysongelmat, koulukiusaaminen ja läheisen menettämisen suru, mutta kirjassa on myös romantiikkaa.

Kuva: Heidi Petrov
Sarah Crossanin Yksi (S&S, 2018, suom. Kaisa Kattelus) yllätti minut tänä keväänä. Runoproosamuotoinen romaani kertoo siamilaisten kaksosten tarinan, eikä kyyneliltä voi välttyä. Ota tämä kirja käteesi, jos haluat nopeaa luettavaa, muttet mitään kevyttä hömppäaihetta. Kirjassa sivutaan myös vanhemman alkoholismia. Kirjoitan blogissani näin: "Varoitan, ettei lopussa voi välttyä kyyneliltä: koin hyvin voimakkaita tunteita tätä kirjaa lukiessani.  Gracen ja Tippin sisaruus on kuvattu tajuttoman kauniisti. Heidän arkeansa varjostaa jatkuvasti tieto siitä, kuinka heidän elämänsä roikkuu pelkän hiuskarvan varassa. Silti he saavat niin paljon voimaa toisistaan, ettei lukija voi kuin ihastella heidän välistä tunnesidettään."

Kuva: Heidi Petrov
Haluatko lukunautintosi mausteiksi järisyttävän kiihkeää romantiikkaa ja  vampyyrejä? Tässä kirjassa ei säästellä romantiikassa eikä jännityksessä, eli yksi suurimmista suosikeistani kautta aikojen on ollut Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa (Otava, 2013, Kari V. Koski.) Kirjahan on saanut alkunsa nuoren Gibbsin blogikirjoitteluista, joista hän on myöhemmin hionut tämän loistavan romaanin. The Dark Heroine -trilogian toinen osa Autumn Rose (HarperCollins, 2014) on sekin aivan mahtavaa luettavaa, mutta jäänyt jostain mystisestä syystä suomentamatta. Kustantajat, pliis, vetoan teihin!

Toivottavasti löysit näistä vinkeistä jotain uutta ja mielenkiintoista luettavaa! Jätä ennakkoluulot ulkopuolelle, löysää nutturaa ja tartu rohkeasti YA-kirjaan!

Koska jätin paljon mahtavuuksia ulkopuolelle, listaan tähän vielä muutamia huomionarvoisia YA-kirjoja, joita voitte käydä tutkailemassa lisää blogissani:

Armada: Ernest Cline (scifi)
Delirium-trilogia: Lauren Oliver (dystopia)
Et kävele yksin:
Juuli Niemi
Hopea-sarja:
Viktoria Aveyard (tieteisfantasia)
John Greenin kirjat
Jäljellä & Toisaalla:
Salla Simukka (dystopia)
Kaksosauringot-trilogia:
Erika Vik (fantasia, steampunk)
Kudottujen kujien kaupunki:
Emmi Itäranta (fantasia)
Langennut enkeli -sarja:
Becca Fitzpatrick (urbaani fantasia, enkelit)
Nälkäpeli-trilogia:
Suzanne Collins (dystopia)
Paljaan taivaan alla -trilogia:
Veronica Rossi (dystopia)
Pehmolelutyttö:
Jukka Behm
Punaisen luostarin kronikoita -sarja:
Maria Turtschanoniff (fantasia)
Surunhauras, lasinterävä:
Siiri Enoranta (fantasia)
Throne of Glass -sarja:
Sarah J. Maas (fantasia)
Varjojen kaupungit -sarja:
Cassandra Clare (fantasia)
Väristys-trilogia:
Maggie Stiefvater (urbaani fantasia, ihmissudet)

Englanninkielisiä:

Dangerous Lies:
Becca Fitzpatrick (jännitys)
Firebird-trilogia:
Claudia Gray (scifi)
Night School -sarja: C.J. Daugherty (kaksi ekaa osaa suomennettu, jännitys)
Persephone-trilogia;
Michelle Gagnon (eka osa suomennettu, jännitys/scifi)
Razorland-trilogia:
Ann Aguirre (dystopia)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Koutamäen noita: Seita Rönkä

Koutamäen noita: Seita Rönkä. Haamu 2018.

 Kansi: Marjo Nygård
"Lone on omalaatuinen tyttö, jolla on kaksi äitiä, yksi isä ja hevoshullu pikkusisko. Lone asuu Koutamäen kylässä, jossa kaikki tuntevat kaikki ja juorut ravaavat nopeammin kuin sysimusta arabialaisori.

Kun Koutamäelle muuttaa upporikas kaunotar, kylän juorupata porisee yli. Kuka on neiti Bergström? Mistä hän tuli ja miksi? Onko hän tavallinen nainen vai noita?

Lonen kesästä tulee vähintäänkin epätavallinen. Päänvaivaa tuottaa neiti Von Noidan omituisen älykäs hevonen ja naapuriin kesätöihin rantautunut Oliver, joka tuntuu kummallisen tutulta.

Mikä on hevosen arvoitus? Mitä uusi asukas salailee? Ja miksi ihmeessä rauhaa rakastava Lone on yhtäkkiä korviaan myöten sekaantunut tähän outoon soppaan?

Juhannustaikojen aikaan tyynyn alle nakatun kukkakimpun nahistuminen enteilee vaaraa, jota kohti Lone on kulkemassa. Täyttä laukkaa.

Hetken näytti siltä, että koko hevonen oli mustakiteisessä huurteessa, sen ääriviivat väreilivät. Sitten illuusio katosi." (Haamu)



Oma arvio:
Aloittelin tämän kirjan pääsiäisen aikaan, johon tämä sopiikin noitamaiselta teemaltaan kuin nakutettu. Kirjassa ei kuitenkaan vilisemällä vilise noitia, vaikka nimestä voisi päätellä. Se on enimmäkseen jännityksen- ja lievän kauhunsekainen tarina introvertistä Lone-tytöstä, joka asuu yhdessä kahden äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Naapuriin muuttanut hienosteleva, syrjäänvetäytyvä Katariina Bergström kiehtoo Lonea, eikä sitä vähennä kyläläisten juoruilut, joiden mukaan tämä olisi noita. Lone tutustuu Katariinan mustaan hevoseen, jonka kanssa tälle kehittyy erikoislaatuinen ystävyys - he voivat jopa keskustella keskenään. Musta vie Lonen selässään erikoiseen paikkaan, jonne Lone ei löydä omin päin.

Kuva: Pixabay
Lonessa ja neiti Bergströmissä on oikeastaan paljon yhteistä - kumpikaan ei ole järin seurankipeitä - joten Bergström pyytää yllättäin Lonelta apua eläinten hoitamisessa, kun tämä on asioillaan. Työsuhde vaatii kuitenkin ehdotonta vaito-olovelvollisuutta. Lone tulee huomaamaan, että Bergströmin talossa tapahtuu paljon outoa, eikä kaikkien ovien taakse hänellä ole pääsyä. Musta-hevosen hoidosta Lone nauttii kovasti, ja myös lähistön kanalassa työskentelevä Oliver alkaa kiehtoa jännällä tavalla. Mutta sitten Lone mokaa pahasti, suututtaa neiti Bergströmin, sairastuu ja löytää itsensä hyvon oudosta tilanteesta.

Kauhu täytti sydämeni, sillä olin varma siitä, että Mustalle oli tapahtunut jotakin. (s. 150)

Minun oli hiukan hankala päästä kirjassa alkuun, pidin juonta alussa hiukan tylsähkönäkin, mutta loppua kohti viihdyin jo tarinan parissa paremmin. Moni asia jäi kuitenkin melko harmillisesti kesken ja epämääräiseksi. Olisin kaivannut Lonen ja Oliverin suhteen etenemistä hiukan pidemmälle ja myös Musta-hevosen arvoitus selitettiin turhan yksioikoisesti. Lonen kahden äidin perhe rikkoo hienosti perinteistä nuortenkirjojen perhestereotypiaa, mutta perhesuhteita ei olisi tarvinnut minusta selitellä ja perustella niin paljon, saati  Lonen introverttiyttäkään. Ne olisivat tulleet ilmankin lukijan tietoisuuteen tarinan edetessä. Minua myös hiukan ihmetytti Musta-hevosen elimen kuvaukset kirjassa, tämä taisi toistua parikin kertaa. Varsinkin kun lopussa paljastuu totuus hevosesta.

Koutamäen noita on napakka, 200-sivuinen lukupaketti noin yläasteikäiselle nuorelle, joka haluaa kirjassa olevan hiukan fantasiaa, muttei liikaa, vähän mystiikkaa ja kauhumaista jännitystä ja ripauksen romantiikkaa.

Pidän kovasti Marjo Nygårdin tunnelmaan sopivasta kannesta, sille erityismaininta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjakaapin kummitus 
Kirjahullun päiväkirja 
Kirjan vuoksi

Samantyylistä luettavaa:

Louhi-sarja: Mervi Heikkilä


Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Armada: Ernest Cline

Armada: Ernest Cline. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Gummerus 2018. 

Englanninkielinen alkuteos (2015): Armada. Kansi: Jussi Karjalainen

"Zack Lightman ei ole koskaan perustanut todellisuudesta, vaan elokuvat ja videopelit ovat aina vetäneet pidemmän korren. Hän toivoo, että tapahtuisi jotain fantastista. Että käynnistyisi suuri avaruusseikkailu.

Kun Zack sitten bongaa avaruusaluksen, hän uskoo menettäneensä järkensä. Näköpiirissä leijuva laite on suosikkivideopeli Armadasta, jossa pelaajien tarkoitus on suojella maapalloa ulkoavaruuden tunkeilijoilta.

Alkaa yllätysten ketju, joka panee Zackin tarkistamaan tietämyksensä maapallon historiasta, sen tulevaisuudesta sekä omasta elämästään. Vaakakupissa painaa ihmiskunnan eloonjääminen, ja Zackin on puettava ylleen sankarin viitta." (Gummerus)

Oma arvio:

Mitä jos kaikella pelaamisellasi olisikin ollut jokin suurempi tarkoitus? Mitä jos kaikki videopelit ja apokalyptiset elokuvat perustuisivatkin todelliseen uhkaan, joka Maan asukkaita uhkaa? Mitä jos peliteollisuus yhteistyössä elokuvateollisuuden kanssa olisikin valjastanut ihmiskunnasta tulevia avaruustaistelijoita, jotka pelastaisivat kotiplaneettansa avaruudesta tulevalta uhkalta? Ernest Cline on luonut mahtavan salaliittoteorian toisessa romaanissaan Armada, jossa videopelaaminen saa elämää suuremman merkityksen. Kirjaimellisesti.

Ei ihme, että olin alkanut nähdä niitä valveillakin.Täytyi vain lopettaa. Pitää tauko. Sitten kaikki olisi taas kunnossa. Minä olisin kunnossa. (s. 40)

Kirjan päähenkilö Zack Lightman on suositun Armada-pelin ranking-listan kuudes, eli pelaaminen on hänen erityistaitonsa. Ikävä kyllä mielenhallinta ja suosio koulussa ei ole hänen erikoisalaansa, ja hän joutuu välillä ongelmiin menetettyään malttinsa  muun muassa rasittavan Knotcherin kanssa. Zack asuu yhdessä vetävän näköisen sairaanhoitajaäitinsä kanssa, kun taas hänen isänsä on menehtynyt räjähdysonnettomuudessa pojan ollessa vauva.

Olin aina kuvitellut, että tulevaisuus näyttäisi enemmän Mad Maxilta kuin Star Trekiltä. (s. 113)

Zack palvoo isänsä muistoa keräämällä tämän tavaroita huoneeseensa. Hän törmää isänsä kummallisiin salaliittoteorioihin, joiden mukaan peliteollisuus kouluttaisi vaivihkaa kansalaisista sotaväkeä tulevaa muukalaisten hyökkäystä vastaan. Zack epäilee isänsä olleen harhainen, mutta joutuu itse pian epäilemään omaa mielenterveyttään, kun näkee  Armada-pelistä tutun aluksen lentelevän koulun lähistöllä. Pian iso alus saapuu noutamaan Zackin mukaansa taistelujoukkoihin, eikä Zack arvaa, mikä häntä omassa tukikohdassaan odottaa - tai kuka. Saati että tukikohta sattuu olemaan Kuun pimeämmällä puolella.

Minä, Zackary Ulysses Lightman, joka olen nimetty Maan Puolustusliiton upseeriksi, vannon täydestä sydämestäni että tulen auttamaan ja puolustamaan kotiplaneettaani ja sen kansalaisia kaikkia vihollisia vastaan,  että tulen osoittamaan toimissani uskollisuutta ja kuuliaisuutta, että otan vastaan tämän velvoitteen vapaasta tahdostani vailla salattuja varauksia tai pyrkimyksiä petollisuuteen, että tottelen esimiehekseni asetettujen upseerien käskyjä ja että täytän parhaan taitoni ja kykyjeni mukaan tehtävät jotka on minulle asetettu. Jumala minua siinä auttakoon. (s. 160)

Armada on loistavasti rakennettu romaani, josta ei jännitystä, toimintaa ja scifiä puutu. Kirjassa vilisee populaarikulttuuria menneiltä vuosilta, ja tutuksi tulevat apokalyptiset scifielokuvat, monet biisit ja pelit.  Armada on kirja, jota voi mieluusti suositella nuorille pojille, sillä päähenkilö Zackin nuori ikä (19 vuotta) ja pelimaailmaan sijoittuva seikkailullinen tarina voivat kiinnostaa nuoria miehenalkuja. 

Kuva: Pixabay

En ole lukenut Clinen paljon kehuttua esikoisromaania Ready Player One (2015), mutta kirja odottaa yöpöydälläni lukemistaan. Armadan luettuani uskon pitäväni siitäkin.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Paula)

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

44. Kirja liittyy johonkin peliin

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Päivitys Kevätuhrit-trilogiaan

Luin K.K.Alongin Kevätuhrit-trilogian päätösosan Pakenijat. Klikkaamalla kansikuvaa pääset lukemaan mietteeni kirjasta ja sarjan aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/03/kevatuhrit-k-k-alongi.html