lauantai 6. toukokuuta 2017

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2015): Simon vs. Homo Sapiens Agenda. Kansi: Chris Bilheimer & Alison Klapthor

 "Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.

16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa – pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut." (Otava)

Oma arvio:

Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa.

Hän kirjoitti, että tuntuu kuin ihmisten välillä olisi kokonainen valtameri. Ja tavallaan ainoa tarkoitus on löytää sellainen ranta, jolle kannattaa vaivautua uimaan. (s. 21)

Simon bongaa koulunsa viralliselta Tumbrl-juorupalstalta häntä koskettavan kirjoituksen ja päättää ottaa kirjoittajaan yhteyttä nimimerkillä Jacques. Jacques ja Blue alkavat kirjoitella tuntemuksistaan ja elämästään toisille hyvin avoimesti, mutta pilke silmäkulmassa. Kumpikaan ei halua paljastaa oikeaa henkilöllisyyttään, vaikka se kiinnostaa heitä kovasti - etenkin Simonia. Kumpikaan pojista ei ole vielä tullut ulos kaapista, mutta toistensa tuella he ottavat askelen kerrallaan. Heidän välisessä viestittelyssä sinkoilee välillä kipinöitä, mutta koko ajan hurtti huumorikin on läsnä.

Ei huolta, Jacques. En missään tapauksessa harkitse seksiä muiden kuin sellaisten henkilöiden kanssa, jotka pakenevat tyttöystäväänsä vessaan ystävänpäivänä, ahmivat Oreo-keksejä ja kuuntelevat masentavaa ja kaunista musiikkia mutta eivät ikinä käytä bändipaitoja.
Olen tainnut löytää oman tyyppini.
(Olen tosissani.)
Blue (s. 109)

Simon joutuu kiristyksen uhriksi, kun hänen koulutoverinsa Martin sattuu näkemään hänen viestittelynsä Bluen kanssa. Martin on iskenyt silmänsä Abbyyn, koulun uuteen tyttöön, jonka kanssa Simon on hengannut, ja hän haluaa Simonin saattavan heidät yhteen. Muuten Martin aikoo näyttää viesteistä ottamansa PrintScreenit. Simon joutuu harmikseen pyytämään Martinia mukaan menoihinsa, vaikka hän jopa huomaa pitävänsä tästä, ainakin hetkittäin.

Jestas sentään, jätkä on kuin jokin animehahmo. Hänen silmänsä melkein pullistuvat päästä, ja banaaninmuotoinen suu on holtittomassa virneessä. Martin katsoo minuun, enkä voi muuta kuin virnistää takaisin.
Tyyppi kiristää minua. Ja lisäksi hänestä on näköjään tulossa kaverini. Onko sellainen muka sallittua? (s. 103)

Tämä kirja on paitsi kirja rakastumisesta, myös ystävyydestä. Miltä tuntuu, kun pitkäaikainen ystävä kuulee ystävänsä homoudesta melkein viimeisenä? Miltä tuntuu, kun ystävä yrittää naittaa täysin sopimattomalle tyypille? Miten pitäisi suhtautua ystävän kaapistatuloon, jos ei oikeasti ole siihen mitään suhtautumista? Kirja on myös tarina perheen yhdistävästä voimasta. Simonin perhe on hulvattoman hauska: homovitsejä tietämättään laukova isä, psykiatri-äiti, pikkusisko Nora ja muualla opiskeleva Alice. Yhdessä he muodostavat hulvattoman kokonaisuuden, jotka pelaavat Facebook-bingoa ja kommentoivat Unelmien poikamiestä.

Kuva: Pixabay

Kirjassa syödään hyvin paljon Oreo-keksejä, jotka ovat Simonin lempiherkkua. Minä itse en saanut Oreo-himoa kirjaa lukiessani, sillä ne ovat Dominojen ohella inhokkikeksejäni, mutta pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan sellaisille, jotka niistä pitävät: varaa keksejä lähettyvillesi, kun luet tätä kirjaa, niin paljon niistä on mainintoja.

Läpi kirjan mietin (Simonin kanssa yhdessä) pääni puhki, kuka on tuo ihana Blue. Kirjassa annetaan tietenkin hänestä pieniä vihjeitä -  jotka kuitenkin suurin osa johtaa harhaan. Sydän sykkyrällä odotan poikien ensikohtaamista ja pelkään, jos sitä ei tulekaan.  Kirja pitää arvoituksen itsellään melko loppuun saakka, vaikka Blue jossain vaiheessa paljastaa Simonille tietävänsä, kuka hän on. Simonilla kestää hiukan kauemmin tajuta Bluen henkilöllisyys, mutta hän ei todellakaan tule pettymään. Enkä minä. Huh huh.

Sivumennen sanoen, eikö olisikin reilumpaa, jos kaikkien pitäisi tulla kaapista? Miksi heteroseksuaalisuus on joku oletusarvo? Mitä jos jokaisen pitäisi erikseen tehdä samanlainen kiusallinen ilmoitus omasta seksuaalisuudestaan, oli se sitten minkälainen hyvänsä? Tuli vaan mieleen. (s. 123)

Tämä on maineensa veroinen kirja, joka on kahminut jo lukuisia kirjallisuuspalkintoehdokkuuksia ja -palkinnon:  Goodreads Choice Award Nominee for Debut Goodreads Author, and for Young Adult Fiction (2015), National Book Award Nominee for Young People's Literature (2015), William C. Morris YA Debut Award (2016), Milwaukee County Teen Book Award (2016), Pennsylvania Young Readers' Choice Award Nominee for Young Adults (2017),  Lincoln Award Nominee (2017).(Goodreads)

Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 26 eri maahan ja elokuva on jälkituotannossa ja ilmestynee ensi vuonna (2018), mikä ilahduttaa minua suuresti. Leffan näyttelijöitä voit käydä urkkimassa tästä linkistä

Arvosanani 5+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Samantyylistä luettavaa:

Carry on. The Rise and Fall of Simon Snow: Rainbow Rowell.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

2 kommenttia:

Sirri kirjoitti...

Tämä oli kyllä ihanan hellyttävä rakkaustarina :) Kaipasin hahmoihin vähän enemmän syvyyttä, mutta en minäkään olisi halunnut tätä kirjaa lopettaa vaan jatkaa vielä vähän aikaa. :)

Heidi P kirjoitti...

Kyllä, edes sata sivua kun olisi ollut lisää :)